Juoksija 10/1976: Katse tulevaisuudessa

Lukulistalle

”Pidä ajatuksesi taivaanrannassa, niin jaksat. Jos ajattelet jalkojasi, ne alkavat painaa.” Näin mystisesti lausui 1800-luvun englantilainen ylipitkien matkojen juoksija valmennusoppaassaan, ja hänen sanansa ovat naurattaneet monia myöhempiä miespolvia.

Meitä tämä ohje on auttanut

Lehtemme ensimmäisten kuuden vuoden aikana olemme päässeet eteenpäin vain katselemalla kiinteästi kohden taivaanrantaa, omia jalkojamme ylemmäs. Jos hetkeksikään olisimme erehtyneet vilkaisemaan niitä pillikinttuja, joiden varassa olemme eteenpäin taistelleet, niin itseluottamus olisi mennyt ja samalla myös eteenpäin pääsyn edellytykset. 

Koko urheiluväen tulisi ponnistella tässä hengessä

Kirjoitin ylläolevan itsestämme, mutta se sopisi ohjeeksi myös monille yksityisille urheilijoille ja suurille urheilujärjestöille, mahtavalle SUL:llekin. Meidän pitäisi ajatella suuremmissa ympyröissä ja vältettävä tuijottamista omiin varpaisiin tai lähellä taivaltavien virheellisyyksiin.

Kun kuukausitolkulla vatvotaan esim. puheenjohtajakysymystä tai muita riitaisuuksia, niin sinä aikana saattaa koko eteenpäin menon kipinä hukkua. Ainakin menoon tulee sellaista kitkaa, jonka omaan napaan tuijottaminen aina saa aikaan. Toivottavasti tilanne nyt alkaa selkiytyä ja kouristuksenomainen, henkilökohtaisen valtataistelun synnyttämä tilanne pääsee tasaantumaan.

Ensin olisi löydettävä puhe… sitten johtaja…

Vähän piikikkäästi voitaisiiin todeta, että urheilussamme olisi ensin kaivettava esiin jostain kunnon keskustelu, vilpittömien yksilöitten puhe, ja vasta sitten johtaja yllätten löytyneelle puheelle, eli toiminnan pohjalle. Nyt annetaan usein sellainen käsitys kuin SUL:lla olisi eri asioissa vain yksi ja vankka linja ja selvät suuntaviivat, mihin pyrkiä. Näin ei voi olla jos nyt koetun kaltaisia täysin turhanpäiväisiä kiistoja pääsee syntymään. Ajattelen mieluummin niin, että linjat ovat sekaisin, ja näin koetut kiiistat ovat päässeet syntymään. Suorastaan pelottavalta tuntuu ylempänä esittämäni arvelu, että kiistelyä olisi käyty pelkästään henkilökohtaisuuksien pohjalta.

En muista, että Suomessa olisi koskaan käyty kunnollista julkista keskustelua  urheilusta tai liikunnasta. Meillä kaikki tapahtuu ylhäältä päin: professorit puhuvat, lehtimiehet kirjoittavat, isä aurinkoinen vuoroin itkee, vuoroin nauraa, mutta tavalliset harrastajat ovat aivan hiljaa. Ainoa joka ottaa kantaa on Kainu Mikkola Lentopalloliitosta, muilta ei mielipide irtoa.

Nk. liikuntaväki on usein kovin toimistopöytähenkistä, teoreettista, laimeaa ja varottelevaa, että he ovat kaukana todellisesta suomalaisesta liikunnan ja urheilun harrastajien kentästä, jossa verenmaku merkitsee samaa kuin elämän maku. Toisaalta kilpaurheilujärjestöt eivät nykyään pysty ideologioissaan keskittämään ajatuksiaan juuri muuhun kuin rahan saantiin tai hankkimiseen. ”Hilljainen enemmistö” on siis ilmeisesti hiljaa siitä syystä, ettei käyty puhe koskettele heitä pienimmässäkään määrin. Johdattakoon puhe siis jostain suunnasta myös kiihkeään aktiiivisen, todellisen liikkujan korvien suuntaan eikä aina kohden Opetusministeriöitä, vastustajia, lehdistöä tai vetelää massaa.

T.P. 

Juoksijan 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaisemme Arkiston helmiä -sarjan vanhoja artikkeleita. Arkiston helmiä -artikkelit avautuvat maksutta luettavaksi Juoksija.fi digitilaajille sekä Juoksija-lehden tilaajille. 

Vastaa