Julkaisemme Arkiston helmiä -sarjassa Tapio Pekolan kolumnin Off and Running, Juoksija-lehdestä 10/2003:
“Samoin kuin monet erehtyvät pitämään päihtymystä ilona, samoin on paljon sellaisia, jotka luulottelevat toiminnan ja vapauden olevan toistensa vastakohtia. He otaksuvat toiminnan rajoittavan sielun vapautta. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että sielu löytää vapautensa toiminnasta”. –Nobel kirjailija Rabindranath Tagore: Persoonallisuus
En mielelläni käytä englanninkielisiä termejä, mutta otsikon sisältö tulee paremmin esille yllä olevassa muodossa. Melkein haluaisin itselleni t-paidan tuolla tekstillä. Off tarkoittaa tässä yhteydessä samaa kuin “pois, irti, vapaaksi jostakin” ja Running = juoksemaan. Sisällöltään melkein vastaava on sanonta “Off we go!”.
Tämän lehden liitteenä olevassa harjoituspäiväkirjassa on juoksuterapiaa käsittelevä pieni juttu, jonka yhteydessä ihmiset kertovat juoksun vaikutuksista heidän elämäänsä. Kaikkien kohdalla juoksemisen merkitys liittyy tavalla tai toisella vapauden tunteeseen: Suurempaan luomisvoimaan, idearikkauteen, parempaan itsensä tuntemiseen jne. Tämä on ollut keskeinen motiivi Juoksija-lehteä tehdessä, enkä malta olla kertaamatta asioita, jotka ovat ennenkin tuotu esille lehtemme pitkän historian aikana.
Ihmiset etsivät nykyään vapauttaan mitä eksoottisimmilla tavoilla, uhkarohkeilla tempuilla, kaukaisilla seikkailumatkoilla, juhlimalla railakkaasti. Meidän linjamme on aina ollut hivenen toinen, koska olemmme liittäneet suurimman vapauden niin tavalliseen asiaan kuin ulkona luonnossa tehtyyn lenkkiin. Tässä asiassa tulemme lähelle mm. irlantilaisen kirjailijan John O’Donohuen Anam Cara –kirjassaan (kelttiläisen maailman henkinen viisaus) esittämiä ajatuksia:
“Ikuisuus ei ole jossain muualla; se ei ole etäällä. Mikään asia ei ole ihmistä niin lähellä kuin ikuisuus. Tämä tuodaan esille ihastuttavasssa kelttiläisessä sanonnassa tá tír na n-óg ar chul an ti – tír álainn trina cheile, eli ikuisen nuoruuden maa löytyy takapihalta, ihmeellinen maa ihmisen sisältä.”
Jos me käymme lenkillä oikeassa hengessä, silloin pääsemme irti… irti tavan pakosta. ikävistä rutiineistä ja ajatuskuluista, vapaiksi mammonan ja maineen havittelusta, saamme olla onnellisen hetken sopusoinnussa sisäisen itsemme kanssa. Tämä ei voi olla jättämättä jälkeä.
Kun gourmet-ohjelmat tuntuvat olevan TV:n suosituinta aineistoa, niin voidaan olettaa, ettei edellä esittämäni korkea veisu tavallisen lenkin ainutkertaisuudesta saa riittävästi vastakaikua. Niinpä puhun vapaudesta yksinkertaisemmin, La Fontainen Eläintarinoiden pohjalta.
Useat meistä tuntevat tarinan sudesta ja koirasta, kun hyvistä aterioista nauttiva koira kehui elämäänsä nälkiintyneelle sudelle. Kehumiset tekivät vaikutuksen suteen, mutta hän älysi kuitenkin tehdä vielä yhden kysymyksen ennen koiran elämään ryhtymistä:
”Kas mikä kaulassas tuo uurre on tai vana?”
”Ei mikään.” ”Kuinka niin?”” – “Vain tyhjää, joutavaa!”.
”Mut kuitenkin?” – ”No, niin, tää jälki jäi kai tuosta,
kun joskus kahleiss’ olla sain.”
”Vai kahleissa? Et siis voi mielin määrin juosta?”
”En aivan. Mut tää on haitta pieni vain, ei tee mitään.” – ”Kyllä vähän,”
ehätti susi oitis tähän.
”En huoli herkkuja, nään nälkää enemmin.”
Ja hukka juoksi pois ja juoksee vieläkin.
Tämä faabeli on niin keskeisen tärkeä Juoksija-lehden kannalta, että esitämme sen myös englanninkielisena:
”What’s that?” – ”Oh, nothing!”
”Nothing?” – ”No.”
”A slight rub from the chain, you know.”
”The chain!” replies the Wolf, aghast.
”You are not free? – they tie you fast?!”
”Sometimes. But, law! what matters it?”
”Matters so much, the rarest bit seems worthless, bought at such a price.”
The Wolf, so saying, in a trice,
Ran off, and with the best goodwill,
And very likely’s running still.
Englanninkielisessä tekstissä ei puhuta “mielinmäärin juoksemisesta”, eli siinä suhteessa suomenkielinen on meidän kannaltamme parempi. Suomalaisessa tekstissä ei taas tuoda yhtä selvästi esille vapauden merkitystä mammonan rinnalla: “Kalleimmatkin herkut tuntuvat arvottomilta, jos niistä joutuu maksamaan tälläisen hinnan.”
Ranska on vapauden, veljeyden ja tasa-arvon maa, joten julkaisemme saman tekstin myös alkuperäisessä muodossa:
Qu’est-ce là? Lui dit-il. – Rien. Quoi! rien? – Peu de chose,
Mais encor? – Le collier dont je suis attaché.
De ce que vous voyez est peut-ètre la cause.
Attaché? dit le Loup: vous ne courez donc pas
Où vous voulez? – Pas tourjours : mais qu’importe?
Il importe si bien, que tous vos repas
Je ne veux en aucune sorte,
Et me voudrois pas meme as ce prix an trésor.
Cela dit, maitre Loup s’enfuit et court encor.
Alkuperäisessä tekstissä todella puhutaan juoksemisesta vapauden symbolina.
Käytännössä moni aloittaa juoksemisen, koska haluaa vapautua työnsä ja elintapojensa kahleista. Ksenofon kirjoitti jo muinaisessa Kreikassa monien ammattien tuhoisasta vaikutuksesta terveyteen: “ Käsityöammatit tuhoavat ruumiin kaikilta, jotka joutuvat tekemään tälläistä työtä, koska heidän on oltava istuvassa asennossa tai pimeissä onkaloissa tai päiväkausia kyykyssä sulatusuunin äärellä. Rinta rinnan ruumiin herpaantumisen kanssa rappeutuu silmin nähden sielukin, koska nämä ammatit vaativat harjoittajiensa koko ajan, eivätkä suo heille vapaata aikaa uhrattavaksi valtion ja ystävyyden vaatimuksille.” Ksenofonin teksti osoittaa, miten korkeassa kurssissa muinaiset kreikkalaiset pitivät hyväkuntoista ruumista sielun ohella.
Tänä päivänä on monin verroin enemmän ammatteja, jotka ovat haitallisia ihmisen terveydelle, mm. kaikki “istuma-ammatit” autonkuljettajasta tietokone-expertteihin. Heidän olisi ehdottomasti päästävä irti tuoleistaan, ulos, vapauteen.
Sylikoira kaipaa vapauttaan? – Juoksija-lehden pitkäaikaisimmat lukijat kyllä tajuavat mistä tässä kirjoituksessani on kysymys. Kun mies on joskus jolkotellut villinä, väsymättömänä, nälkäisenä yöt ja päivät läpeensä, niin sylikoiraksi taantuneena, täyden ruokakupin äärellä hänen on pakko välillä haikailla vapauden perään.
En kiistä, ettettekö olisi oikeassa. Mies on muuttunut. On mukavuudenhaluisempi. Viihtyy paremmin sisätiloissa. Käpertyy takkatulen loimuun, ja kirjastoonsa. Muistuttaa enemmän sylikoiraa kuin sutta En kiistä sitäkään, ettenkö välillä kaipaisi loputtomille taipaleille.
Väistämätön tosiasia on, että parempi elintaso, suuremmat mukavuudet, täysinäinen ruokakuppi, takkatulen lämpö… kaikki nämä elämän parhaat asiat samalla rakentavat kuin huomaamatta ympärillemme vahvat muurit, jotka erottavat meidät hyvästä kunnosta, väsymättömästä kestävyydestä, sammumattomasta taistelutahdosta, susimaisesta onnen tilasta.
En välttämättä kehota muita jäljittelemään susivuosieni menoa, koska nälkä ja unen puute jättävät lähtemättömät jäljet fysikkaan. Mutta toivon jokaisen lukijan pitävät vapauden kutsun ylimpänä mielessään, etteivät muurit ympärillämme pääse kasvamaan liian vahvoiksi.
Kuten alussa todettiin, onnen tila löytyy ihmisen sisältä, vapaus kotioven tuntumasta. Siis lenkille!
Kolumni Tapio Pekola
Tapio Pekola (1940-2011), Juoksija-lehden perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja.
Juoksija 10/2003
Lue myös:
Juoksija 3/1974: Miksi Juoksen?
Juoksija-lehti 4/1983: Epäonnistunut ohjelma vaiko epäonnistunut kasvatus?