Kati Roivas – kovalla työllä Ski Classicsin kärjen tuntumaan 

Kati Roivas oli viime kaudella Ski Classics -kokonaiskilpailun yhdeksäs. Kuva Quentin Iglésis.
Lukulistalle
ClosePlease login

Suomalaishiihtäjät ovat olleet viime vuosina vähissä Ski Classics -sarjan kärkisijoilla, mutta Kati Roivas on noussut sellaiseksi. Myös Juuso Mäkelä panostaa maratonmatkoille tosissaan. Kysyimme molempien hiihtäjien kuulumisia. 

Norjalaistallissa hiihtävä Kati Roivas, 28, on ollut tällä kaudella jo useamman kerran kuuden joukossa Ski Classics -kilpailusarjassa. Sveitsin 48 kilometrin Engadin la Diagonelassa hän sijoittui tammikuussa upeasti neljänneksi ja oli naisten kokonaiskilpailussa kuudennella sijalla seitsemän osakilpailun jälkeen helmikuun puolivälissä.

Perinteisen hiihtotavan maratonmatkoihin keskittyvään sarjaan tosissaan panostavat suomalaisnaiset ovat olleet harvassa, mutta toivottavasti Kati Roivaksen esimerkki innostaa uusia hiihtäjiä maratonmatkoille.

Tällä kaudella Ski Classics Pro Tourissa on 14 osakilpailua. Ensimmäinen kisa käytiin 10. joulukuuta Itävallan Sportgastainissa ja viimeinen hiihdetään 2. huhtikuuta Norjan Bardufossissa. Ylläs-Levi ei tällä kaudella sisälly sarjaan.

Team Næringsbanken Stora Enso -talliin kuuluu Roivaksen lisäksi mm. maastohiihdon arvokisoistakin tuttu Andrew Musgrave. Roivas on ollut tällä kaudella norjalaistallin Pro Teamin paras hiihtäjä.

Neljä vuotta Yhdysvalloissa opetti paljon

Liperiläislähtöinen Kati Roivas sai hiihto-oppinsa Pärnävaaran hiihtostadionilla ja harrasti yleisurheilua hiihdon rinnalla 15-vuotiaaksi asti. Ensimmäisen hiihtovalmentajansa hän sai Hopeasompa-ikäisenä ja nuorten sarjoissa hän alkoi keskittyä hiihtoon tosissaan.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Juoksija.fi digi. Saat rajattoman lukuoikeuden kaikkiin Juoksija.fi:n artikkeleihin, mukaan lukien lehtien lehtiarkistot.

 Juoksija.fi digi

  • Juoksu, hiihto, pyöräily, triathlon, suunnistus
  • Liikkujan hyvinvointi ja terveys
  • Digitaaliset lehtiarkistot
  • Juoksija-kortti
  • Nettivalmentaja

Vain 9,90 €/kk

Tilaa digi Olen jo tilaaja

Vastaa