Polkujuoksun etappikisat kasvattavat – päiväkausia polulla

etappikisat
Lukulistalle
ClosePlease login

Polkujuoksun etappikisat vaativat fyysistä kestävyyttä, mutta vielä enemmän ne ovat mentaalista peliä. Rasituksen hallintaa, ennakointia, oppimista, tilanteeseen sopeutumista, omaan jaksamiseen uskomista. Siksi etapit kasvattavat.

Kestävyyslajien etappikisoissa ei parasta tulosta tuo pelkkä fyysisyys. Pitää tuntea itsensä niin henkisesti kuin fyysisesti, jotta syntyy hyvä kokonaisuus ja tulos kokonaiskilpailua ajatellen. Kokemus tuo mukanaan osaamista”, sanoo Tanja Pyhäjärvi. Hän tuntee etappien metkut Lapponia-hiihdon kilpailusihteerin tehtävistä, mutta on nyt opintovapaalla. Hiihtäjät urakoivat Oloksen, Pallaksen ja Hetan välisissä keväisissä tunturimaastoissa viidessä päivässä 60, 50 ja 75 kilometriä.

Etappikisoista osallistujat hakevat itsensä haastamista ja ylittämistä etenkin ensimmäisillä kerroilla. Kisapäivinä muodostuva yhteisöllisyys sekä sykähdyttävä luonto houkuttelevat. Varsinkin ulkomaisiin osallistujiin keskittyneissä kisoissa järjestäjät saattavat tuoda paikallisen kulttuurin osaksi kokemusta.

Maastopyöräilyssä Saariselkä MTB Stages tarjoaa elokuussa suunnilleen Lapponian matkat ilman välipäiviä. Polkujuoksussa Suomessa ei vielä ole etappikisoja, mutta kiinnostusta kylläkin.

Kansainvälisen Golden Trail -sarjan pääkisaksi valikoitui koronapandemian takia viime vuoden lopulla neliosainen kilpailu Azoreilla. Suomen paikat voittivat Anna-Stiina Erkkilä ja Mårten Boström, mutta moni muukin saalisti kultaista lippua Nuuksio Classicin reitillä. Tämän jutun taustakeskustelujen pienessä otoksessa sekä kärkijuoksijat että kokeneet harrastajat suhtautuivat etappeihin selkeän innostuneesti.

Toisaalta monipäiväisen kisan järjestäminen on eittämättä isompi ponnistus kuin yksi startti. Esimerkiksi turvallisuusasioiden merkitys korostuu osallistujien väsyessä ja vapaaehtoisilta tarvitaan pitkää sitoutumista. Osallistujilta vaaditaan kunnon lisäksi vapaa-aikaa, sillä etappeja pitäisi olla vähintään kolme, jotta kokemus erottuu selkeästi.

Mahdollisuus erämaassa

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Juoksija.fi digi. Saat rajattoman lukuoikeuden kaikkiin Juoksija.fi:n artikkeleihin, mukaan lukien lehtien lehtiarkistot.

 Juoksija.fi digi

  • Juoksu, hiihto, pyöräily, triathlon, suunnistus
  • Liikkujan hyvinvointi ja terveys
  • Digitaaliset lehtiarkistot
  • Juoksija-kortti
  • Nettivalmentaja

Vain 9,90 €/kk

Tilaa digi Olen jo tilaaja

Vastaa