Juhlailta Teneriffalla

Lukulistalle
ClosePlease login

Kanariansaarten suurimman saaren koillisosassa sijaitsevan San Cristóbal de La Lagunan uudenvuodenjuoksu on jo perinteikäs, vuonna 2017 se järjestettiin jo 36:tta kertaa. La Laguna onkin loistopaikka tapahtumalle, sillä verrattain suureksi kaupungiksi tunnelma on kuin sympaattisessa pikkukaupungissa.

Jo puolilta päivin numerolappua noutaessani tv-yhtiöt virittelivät kameratelineitään reitin varrelle. Kaikesta päätellen tapahtumaa arvostetaan, sillä juoksijat pääsevät hurvittelemaan kaupungin paraatipaikoille.

Osallistujapaketti on kahdeksan euron osallistumismaksuun nähden hulppea. Nimellä varustetun numerolapun lisäksi kassista löytyy omaperäisen tyylikäs kisapaita sekä putkihuivi.

Uudenvuodenaaton iltana kaduilla tungeksii jo kosolti osallistujia. Tutut tervehtivät toisiaan espanjalaiseen tyyliin suurieleisesti ja Hämähäkkimiehet, joulupukit, porot, joulukuuset sekä muut hupiasuihin pukeutuneet osallistujat viimeistelevät kostyymejään kisakuntoon. Vaikka kärjessä raastetaan tosissaan, valtaosa osallistujakatraasta näyttää olevan viettämässä liikunnallista ja yhteisöllistä hauskanpitoiltaa.

Varttia ennen starttia lähtösuora pullistelee väkeä. Otan mallia paikallisista ja loikin aitojen yli sopivaan lähtöasemaan. Kuuluttaja kiljuu ”arriba” ja yllyttää juoksijamassan futiskatsomoista tuttuihin aaltoihin. Hämmästelen joidenkin kanssajuoksijoiden pitkähihaisia paitoja ja kaulahuiveja – lämpötila kun on noin 20 astetta. Startin jälkeen joudun pujottelemaan, mutta puolen kilometrin jälkeen ruuhka onneksi tasaantuu.

Tasaisella reitillä rallattelu on yhtä juhlaa – etenkin edellispäivien nousuvoittoisten lenkkien jälkeen. Heti avauskilometrin jälkeen koittaa mukava loiva alamäki, jota seuraa 5,7 kilometrin reitin ainoa mainittava ylämäkinyppylä.

Huippufiiliksen tuoma lisäbuusti toimii, nämä ovat juoksijan juhlahetkiä!

Suosituimmissa kannustuskohdissa kaupunkilaiset tungeksivat reitillä kuten pyöräilykilpailujen ylämäissä konsanaan. Lapset pyytävät yläfemmoja juoksijoilta ja kaupunkilaiset nautiskelevat kannustuksen lomassa oluttuopposiaan – tunnelma on siis kaikin puolin kohdallaan. CEA Tenerife – seuran naisjuoksijat saavat kovat tsemppaushuudot joka kadunkulmassa.

Kelloni piippailee päivän kuntoon nähden sangen mieluisia väliaikoja. Huippufiiliksen tuoma lisäbuusti toimii, nämä ovat juoksijan juhlahetkiä!

Neljän kilometrin jälkeen reitti ohittaa jälleen lähtöalueena toimineen Plaza de la Consepciónin. Juoksijoille on otettu korkeammat kannustuskeinot käyttöön, sillä Iglesia de la Concepción -kirkon kellot soivat. Kiivas kilkatus käskyttää minutkin loppurutistukseen.

Viimeinen kilometri. Säilytän kutakuinkin vauhtini ja ähkin vielä yhden ohituksen. Toinen kanssajuoksija nollaa ohitukseni ja viilettää helposti ohitseni. Helpottavat kävelyaskeleet maalissa, mikä mahtava tapa päättää juoksuvuosi!

Linkki järjestäjän sivuille.

La Laguna

SAN CRISTÓBAL DE LA LAGUNA sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Teneriffan pääkaupungista Santa Cruz de Tenerifestä, ja sen korkeus merenpinnasta on noin 540 metriä. Rannikolla sijaitseva 200 000 asukkaan Santa Cruz de Tenerife ja 150 000 asukkaan La Laguna ovat lähes sulautuneet toisiinsa – kaupunkien välillä on esimerkiksi hyvin toimivat bussi- ja raitiovaunuyhteydet.

Teksti Pena Rekiranta  Kuvat Juan Garcia Ruiz ja Pena Rekiranta

Julkaistu Juoksija-lehdessä 1/2018.