Kristiane Widthin urheilijantarina jatkuu polulla

Polkujuoksu tarjosi jo ensimmäisenä vuonna Kristiane Widthille nautinnollisia elämyksiä, kannustavan ympäristön ja hyviä tuloksia. Elämäntapaliikkujan tarina lajissa jatkuu innolla kohti uusia kokemuksia.

Kaverin kanssa tehty elämysmatka Karhunkierroksen 34 kilometrille aloitti viime keväänä tarinan, jonka käänteitä Kristiane Width ei itsekään osannut arvata. Oulangan kansallispuistossa tuli elämyksen lisäksi neljäs sija ja repullinen intoa jatkaa polkujuoksun tapahtumamatkailua.

– Oli tosi kivaa. Ihan amatöörinä juoksin, nautin luonnosta ja katselin maisemia. Mitään tavoitteita minulla ei Karhunkierroksella ollut, Width muistelee.

Seuraavia elämyksiä tarjonneella Himos Traililla hän voitti 52 kilometrin ultramatkan reittiennätyksellä, Nuuksio Classicissa tuli voitto ja pääsy Fyri Trailiin Norjan Hemsedaliin. Siellä hän oli neljäs ja pääsi lopulta Golden Trail National Seriesin finaaliin Sveitsiin. Matkalla tuli paikka polkujuoksun Suomen maajoukkueeseen.

– Jos ihan rehellisesti sanon, ne ovat kirjaimellisesti tulleet ihan puskista. Tulokset ovat olleet yllätys.

Kilpailut ovat tarjonneet elämyksiä laidasta laitaan. Isänmaassa Norjassa juoksuolosuhteet olivat Widthin makuun täydelliset: aurinko paistoi ja lämmintä oli noin 18 astetta.

– Vaikka kisa oli äärettömän raskas ja lyhyt, matkan aikana luonto vaihteli jatkuvasti. Oli yksinkertaisesti aivan käsittämättömän upeaa, Width innostuu.

Toisena mieleen jäi GTNS:n finaali Sveitsissä, jossa prologin reitti oli sateiden jälkeen märkä ja liukas.

– Vaativa reitti koostui sekä pitkästä ja loivasta ylämäestä että teknisistä osuuksista. Tiesin, että viimeinen alamäki oli jyrkkä, mutta lisäksi kova sade oli tehnyt siitä mutavyöryn. Heitin vaan menemään alamäkeen, se oli huikea hetki.

Sveitsin kisa oli myös koko Golden Trail -sarjan finaali. Width ehti koko porukasta 20. sijalle ja GTNS:n kautta tulleista neljänneksi.

Tulokset ovat olleet sellaisia, että Width on saanut kerrata lajitaivaltaan jo useassa yhteydessä. Karhunkierrokselle hän innostui kaverinsa ehdotuksesta. Kaveri oli kuullut polkujuoksun skenestä, Width ei.

– Olin tuolloin RKP:llä töissä, EU-vaaleihin oli pari viikkoa. Ajattelin, että ihanaa päästä Helsingistä pois, katsomaan maisemia ja nauttimaan luonnosta ennen vaalikampanjan loppusuoraa, hän muistelee.

Ajattelemansa irtioton ja luontonautinnon hän tuolloin saikin, mutta samalla kaveruksille tuli intoa lähteä uudestaan vastaavaan reissuun.

– Päätimme pari viikkoa Karhunkierroksen jälkeen, että olisi kiva löytää joku toinen kisa loppukesästä. Himos tuntui sopivalta, joten lähdimme sinne.

Jalkapallon, yleisurheilun ja ringeten kasvattama

Vaikka Widthin taival polkujuoksijana on vielä alussa, 30-vuotias nainen on liikkunut ja urheillut koko elämänsä. Hän kävi yliopiston Oregonissa yleisurheilustipendillä ja juoksi tuolloin esimerkiksi 3 000 metrin esteet aikaan 10.24,28.

Liikunnallisen elämän eväät kylvettiin kuitenkin Norjassa, jossa Width norjalaisen isän ja suomalaisen äidin lapseksi syntyi. Siellä vierähti viisi ensimmäistä vuotta ja maan hiihtokulttuuri tuli tutuksi.

Sen jälkeen isän työt ulkoministeriössä diplomaattina veivät perheen Ruotsiin, jossa Width aloitti jalkapallon, ringeten ja yleisurheilun.

– Ruotsissa kiinnostuin urheilusta ja tein kaikkea mahdollista.

Kun perhe muutti Suomeen, Width keskittyi jalkapalloon FC Hongassa ja ringetteen nuorten SM-tasolla.

Lukiovuodet Width kävi New Yorkissa, jonne perhe muutti neljäksi vuodeksi. Siellä hän urheili amerikkalaiseen tyyliin koulun piirissä jalkapallon ja yleisurheilun parissa.

– Valmentajani sanoi lukiossa, että jos ryhdistäytyisin treeneissä ja keskittyisin tekemiseen, minulla olisi mahdollisuus päästä juoksijana aika pitkälle. Mietin, että olisi kiva jäädä Yhdysvaltoihin vielä opiskelemaan.

Juosten yliopistoon

Width sai lukiovuosiensa lopuksi hyviä sijoituksia kilpailuissa, joten hänelle avautui mahdollisuus päästä Oregonin yliopistoon yleisurheilustipendiaattina.

– Tykkäsin ohjelmasta ja siellä olleesta valmentajasta. Kilpailin maastojuoksussa ja juoksin ratamatkoja 800 metristä 5 000 metriin.

Kun vanhemmat jatkoivat muualle, Width siirtyi Oregoniin viideksi vuodeksi opiskelemaan ja urheilemaan. Kun opinnot tulivat päätökseen, Width palasi Suomeen. Hän on asunut Suomessa vuodesta 2018 lähtien lukuun ottamatta yhtä opintoihin liittynyttä työharjoittelupätkää Etelä-Afrikassa.

Yleisurheilujoukkueen valmentaja vaihtui kolmen yliopistovuoden jälkeen. Uuden valmentajan myötä Width löysi estejuoksun, josta tuli hänen päälajinsa. Kun yliopisto oli ohi, loppui myös ratajuoksu-ura.

– Yliopiston viimeinen vuosi oli urheilullisesti hyvä ja koin, että olin jo ylittänyt itseni. Oli myös fiilis, että haluan tehdä jotain muuta kuin vain juosta ympäri rataa.

Yhdysvalloissa yliopistourheilua leimaa kova kilpailu. Ensin kilpaillaan siitä, kuka pääsee edustamaan oppilaitosta, sitten kilpaillaan muiden yliopistojen edustajia vastaan.

– Meillä oli esimerkiksi maastojuoksuun seitsemän paikkaa kilpailuihin, mutta meitä oli joukkueessa neljäkymmentä. Olen kuitenkin löytänyt sieltä parhaita kavereita, ja meillä oli tosi hyvä joukkuehenki.

Yhdysvaltalaisesta yliopistourheilusta liikkuu Suomessakin monenlaisia tarinoita, mielikuvia ja mielipiteitä. Widthillä on valmennuksesta hyvää sanottavaa.

– Esimerkiksi viimeisinä yliopistovuosinani ollut valmentaja teki kaikille meille omat ohjelmat. Jotkut juoksivat sata kilsaa viikossa, toiset paljon vähemmän. Lihaskuntoa oli kaksi tai kolme kertaa viikossa. Jos oli kisaviikko, oli kaksi kovaa treeniä viikossa. Jos matkustettiin, treenien kanssa otettiin rauhallisemmin. Harjoittelussa oli paljon joustavuutta.

Valmentaja ymmärsi yksilöllisyyttä käytännössäkin, sillä ohjelmia muutettiin tilanteen ja myös opiskelujen mukaan. Koska juoksijoilla oli erilaiset aikataulut opiskelujen suhteen, massiiviset yhteisharjoitukset eivät kaikille toimineet.

– Muihin joukkueisiin verrattuna saimme nivottua aikataulut paljon helpommin, Width muistelee.

Hän päätti yleisurheilu-uransa Suomeen palattuaan, mutta jatkoi liikunnan harrastamista.

Sienestäjä pelasti Nuuksion kisan

Polkujuoksun yhteisöllisyys on ollut Widthin mieleen niin Suomessa kuin maailmallakin. Lajin ympyröissä hän on viihtynyt erittäin hyvin.

– Siellä on rentoja tyyppejä. Vaikka ihmiset ovat kilpailuhenkisiä ja itsekin olen todella kilpailuhenkinen, osataan myös ottaa rennosti. Pidän myös siitä, että ollaan luonnossa ja reitillä näkee siistejä juttuja ja saa kokea luontoa.

Yleisurheilussa vastaavaa ei pääse kokemaan, koska siinä kilpaillaan radalla. Muitakin eroja on, vaikka molemmissa kilpaillaan. Width on kokenut, että tietoa jaetaan avoimesti eri maiden polkujuoksijoiden kesken.

– Koen myös, että polkujuoksuympäristö on vaikkapa yleisurheilumaailmaan verrattuna helposti lähestyttävä ja kannustava.

Luonnossa kilpailuissa sattuu ja tapahtuu. Width kertoo tarinan Nuuksiosta, jossa hän juoksi väärään suuntaan.

– Onneksi olin sanonut hei yhdelle sienestäjälle reitin varrella, koska hän huusi minulle luulevansa, että olen menossa väärään suuntaan. Jos en olisi sanonut sienestäjälle hei, olisin mennyt pitkälle väärään suuntaan.

Alamäet haastavat

Periaatteessa juoksu on juoksua poluillakin, joten aivan tuntemattomaan maailmaan Width ei ole hypännyt. Kilpailuhenkisyys on vahvuus, samoin sinnikkyys.

– Yleisurheilussa voi radalla aina jahdata jotain toista, mutta kun metsässä olet pitkään yksin ja sitten näetkin edessä jonkun, tulee yleisurheiluspurtti. Polkujuoksun skenessä olen löytänyt mentaalisen vahvuuden.

Width tietää myös heikkoutensa.

– Fyrin jälkeen tuli paljon palautetta alamäistä, joissa olen nössö. En ollut koskaan juossut niin pitkiä ja jyrkkiä alamäkiä kuin Norjassa oli. Sitä pitää kehittää. Kysyin avoimesti, miten alamäkijuoksua voi parantaa.

Hän oli saanut neuvon jättää aivot narikkaan ja olla stressaamatta. Ajatuksen lisäksi konkreettisia treenejä hän ei juurikaan tee, koska Etelä-Suomen pienet mäet eivät ole innostaneet.

– Pitäisi mennä johonkin laskettelukeskukseen vetämään alamäkiä, mutta se on mielestäni vähän tylsää. Koen myös, että siinä on iso riski, että kaatuu ja oikeasti satuttaa itsensä. Kisoissa on kuitenkin ihan toinen vire päällä, sillä adrenaliini auttaa aika paljon.

Widthillä ei ole tällä hetkellä valmentajaa, vaan hän sanoo harjoittelevansa fiiliksen mukaan. Hän ei ole talvi-ihminen, joten kylmässä ulkona juokseminen ei häntä innosta eikä hän ole muutenkaan koskaan juossut suuria viikkomääriä. Jos olosuhteet sallivat, hän mieluiten hiihtää.

– Jos juoksen talvella, juoksen matolla. Ajattelen myös, että treenaamisen pitää olla hauskaa, joten se vaatii myös monipuolisuutta. Talvella hikoilen mielelläni sisätiloissa esimerkiksi sisäpyöräillen. Kesällä mieluisin treeni on viiden ja kuuden välillä aamulla lenkkeily, keväällä metsässä juokseminen talviunestaan heränneessä luonnossa.

Width sanoo olevansa rutiiniorientoitunut ihminen ja rakastavansa aamutreenejä. Hän joogaa kuudelta online-ryhmän kanssa, sen jälkeen on aamutreenin aika.

– Joogassa tärkeintä ei ole jonkin asennon saavuttaminen vaan kyky hengittää rauhallisesti epämukavassa hetkessä. Samankaltaisia tuntemuksia kokee myös polkujuoksussa. Polkujuoksussa ja joogassa on yhteistä myös se, että pitää keskittyä olemaan läsnä hetkessä. Koen molempien kehittävän henkistä tuntemusta itsestäni, Width miettii.

Haaveissa pidemmät matkat

Haastatteluhetkellä Width oli erityisen innoissaan huhtikuun viimeisellä viikolla Yhdysvalloissa koittavasta hyväntekeväisyystapahtumasta Multiple Sclerosis Relay Team 2025:sta. Haasteena on juosta yhteensä 219 kilometriä viidessä päivässä, eli noin maraton päivässä. Reitti kulkee Nevadan Panacasta Utahin Milfordiin.

– Teen tämän siksi, että parhaalla kaverillani on MS-tauti, joten tämä on projektini hänelle.

Sen jälkeen hän on ilmoittautunut sinne mistä kaikki alkoi eli Nuts Karhunkierrokselle, mutta pidemmälle matkalle. Ne kiehtovat muutenkin.

– Tajusin viime syksynä, että välillä olisi kiva, jos olisi vähän hitaampaa vauhtia ja saisi vähän enemmän kidutusta. Himokselle olisi kiva mennä taas, siellä luonto oli mielestäni aivan uskomaton. Kehuja olen kuullut myös Ylläs-Pallaksesta. Ulkomaan tapahtumista kalenterissani on [polkujuoksun] MM-kisat syyskuun lopussa.

Width kuvaa liikunnan harrastamista etuoikeudeksi, ja kannustaa nauttimaan hetkistä, kun pääsee haastamaan itseään. Häntä kiinnostaa kilpaileminen Suomen luonnossa, mutta myös maailmalla.

Ulkomailla suosituimpiin kisoihin pääsy on vaikeampaa ylibuukkausten ja niistä johtuvien arvontojen takia. Matkustus vaatii myös rahaa ja pakottaa Widthinkin miettimään, paljonko kilpailureissuihin voi laittaa euroja.

Kilpailemisen ja juoksemisen lisäksi polkujuoksu on paljon enemmän. Hän kuvailee sitä ainutlaatuiseksi lajiksi, jossa saa nauttia olemassaolostaan ja ylittää itsensä.

– Se on mielestäni hienoa. Jos on mahdollisuutta liikkua, kannattaa todella matalalla kynnyksellä vaan heittäytyä mukaan.  Polkujuoksu on kivaa seikkailua, joka luo mielenrauhaa. Varsinkin tässä maailmassa, jossa elämme, pitää muistaa elää hetkessä. Polkujuoksu saa olemaan hetkessä ja unohtamaan maailman murheita.