Kuinka harjoittelutauko vaikuttaa tuloksiin?

Lukulistalle
ClosePlease login

DUBLINILAISEN YLIOPISTON TUTKIMUKSESSA* 7–13 päivän harjoittelutauko viimeisen 12 viikon jaksolla ennen maratonia heikensi tulosta 4,25 % ilman taukoa tapahtuneeseen valmistautumiseen verrattuna. Esimerkiksi 4 tunnin maratontuloksessa heikennys olisi noin 10 minuuttia.

Kun harjoittelutaukojen pituudet olivat 2 ja 3 viikkoa, tulokset heikkenivät 6 ja 7,5 %, ajassa mitattuna 14 ja 18 minuuttia.

TUTKIMUKSET PERUSTUIVAT Strava-sovelluksen harjoitteludataan, jossa oli tallennettuna 300 000 maratoonarin harjoittelua ja kilpailutuloksia neljän vuoden ajalta.

Tästä joukosta löytyi lähes 44 000 juoksija, jotka olivat juosseet maratonin sellaisen 12 viikon jakson jälkeen, jossa he olivat joutuneet pitämään vähintään 7 päivän yhtämittaisen harjoittelutauon, ja heidän suoritustaan voitiin verrata myös sellaiseen valmistautumiseen, jonka he olivat pystyneet toteuttamaan ilman taukoja.

JUOKSIJOIDEN KESKI-IKÄ oli 40 vuotta, he harjoittelivat viikossa kolme kertaa ja yhteensä 40 kilometriä. Miesten maratonennätys oli keskimäärin 4.00 ja naisten 4.24.

Tutkimuksista tuli ilmi myös varsin looginen tieto: Valmistautumisjakson alkuun osunut harjoittelutauko heikensi kilpailutulosta vähemmän kuin jakson loppuun osunut tauko.

Strava-aineiston heikkoutena on se, että harjoittelutauon syytä ei tiedetä. Se on voinut johtua loukkaantumisista tai sairasteluista, tai sitten vaikkapa työkiireistä tai rikkoutuneesta GPS-kellosta.

Kannattaa myös muistaa, että loukkaantumisen yllättäessä kuntoa voi pitää yllä myös muiden lajien avulla. 

*University College Dublin, Estimating the cost of training disruptions on marathon performance

 

TEKSTI ARI PAUNONEN KUVA SHUTTERSTOCK 

Juoksija 2/2023

Vastaa