Kyiv Nova Poshta Half Marathon – Ukrainan suurimman juoksutapahtuman humussa

Lukulistalle
ClosePlease login

Kiinnostava ja kaunis Kiova on Ukrainan suurimman juoksutapahtuman näyttämö.

Kiovassa järjestettävä kaksipäiväinen Kyiv Nova Poshta Half Marathon on Ukrainan suurin juoksutapahtuma. Aikuisten matkavaihtoehdot ovat puolimaraton, 10 km ja 4,2 km, ja lisäksi erilaisia lasten, nuorten ja perhejuoksuja oli useampia. Kaikille matkoille osallistui yhteensä lähes 9 000 juoksijaa. 

 

Kymppi Kiovassa

Kirjoittaja Anni Lappela (edessä) vauhdissa Kiovan kaduilla.

Lauantaina juostiin 4,2 kilometrin pituinen Mini Marathon. Startti sijaitsi samassa paikassa kuin kisaexpo, josta haettiin kaikkien matkojen starttipaketit. Kisakeskuksen miljöö oli elämys itsessään: se oli pystytetty vuonna 1958 valmistuneeseen entiseen Ukrainan neuvostotasavallan kansantalouden näyttelykeskukseen, joka koostuu seitsemästätoista valtavasta, vaikuttavinta neuvostoarkkitehtuuria edustavasta näyttelypaviljongista. Yksi paviljongeista palveli nyt tuhansia juoksijoita.

Sunnuntaina puolimaraton starttasi jo aamuyhdeksältä, kun taas kympille lähdettiin puolen päivän aikaan. Lähtö sijaitsi Kiovan vanhan kaupungin kupeessa, kisamitaliin kuvatun maailmanpyörän juurella. Vaatteet vaihdettiin teltoissa juhlavan yliopistorakennuksen sisäpihalla. 

Reitti kulki vajaan kilometrin verran vanhan kaupungin katua värikkäiden rakennusten välissä, mutta sitten kurvattiin nelikaistaiselle valtatielle, joka oli kisaa varten suljettu. Leveä asvalttibaana mahdollisti melko jouhevan ohittelun ja pujottelun valtavassa ihmismassassa.

Pyhän Mikaelin kirkon luostari on eräs Kiovan tunnetuimmista nähtävyyksistä.

Tarkoitukseni oli juosta kymppi harjoituksena tulevaa puolimaratonia ajatellen, puolimaratonin kisavauhtia testaillen, mutta aiemmin viikolla iskenyt flunssa muutti suunnitelmaa. Päätin startata rennolla asenteella ja katsoa, miten juoksu lähtisi sujumaan. Lähtöalueella en siis ryhmittäytynyt eteen, vaan päädyin massan mukana keskivaiheille, mistä kesti lähtölaukauksen jälkeen kaksi minuuttia päästä starttiviivan kohdalle. Huomasin melko pian ryhmittyneeni turhan taakse, sillä juoksu alkoi kaikesta huolimatta sujua ja päädyin lopulta koko 10 kilometrin matkan ohittelemaan hölkkääjiä, kuten teki moni muukin taakse jättäytynyt.

Valtatie ei reittinä tarjonnut juurikaan maisemia, mutta yhtä sillanylitystä lukuun ottamatta se oli mukavan tasainen. Reitin puolivälin paikkeilla oli käännös, ja maaliin tultiin samasta suunnasta, johon oli aiemmin startattu. Kannustajia oli reitin varrella runsaasti, etenkin ensimmäisellä ja viimeisellä kilometrillä. Oli hienoa saapua lämpimässä auringonpaisteessa maaliin kannustajien huutojen saattelemana.

Kiova on uskomattoman kaunis ja kiinnostava kaupunki, jossa riitti tekemistä myös ennen kisaa ja sen jälkeen. Keskustan tärkeimmät nähtävyydet sijaitsivat kävelymatkan päässä puolimaratonin ja kympin startista, joten keskustassa majoittuminen oli paras vaihtoehto sekä reissaamisen että kisaamisen kannalta. 

Huolimatta Itä-Ukrainan sodasta pääkaupunki on aivan turvallinen matkakohde, jonne on Helsingistä kaiken lisäksi suoria lentoja.

Kyiv Nova Poshta Half Marathon & Sport Life 10 km

  • 6.–7.4.2019
  • Puolimaraton, 10 km ja 4,2 km
  • Osallistumismaksut 13–36 euroa
  • Maaliin juosseita kaikilla matkoilla 9 000, yhteensä 57 maasta.

Puolimaratonilla 4 831 maaliin tullutta.

  • Voittajat Bernard Cheruiyot Sang (KEN), 1.03.42, Daisy Jeptoo Kimeli (KEN), 1.10.53

10 km 2 501 maaliin tullutta.

  • Voittajat Artjom Alfimov (UKR), 32.20 ja Ksenija Pyroženko (UKR), 38.03

4,2 km 1 679 maaliin tullutta.

  • Voittajat Oleksandr Karpenko (UKR), 12.26 ja Marija Mazurenko (UKR) 14.45

Kisafiilikset

Ketkä? Vasyl Zakrevsky ja Roman Korol

Tavoite?

Harjoittelen ammattimaisesti paratriathlonia ja Roman on oppaani, treenaamme yhdessä Ukrainan paralympiajoukkueessa. Minulle tämä oli treeni.

Fiilis maalissa?

Täällä on todella paljon ihmisiä, olisin halunnut juosta kovempaa, mutta tällä tuloksella mennään.

(Roman:) Halusimme juosta nopeasti, mutta täällä on paljon ihmisiä, tapahtuma on tällainen fun run. Jotkut kävelevät ja kaiken aikaa riittää paljon ihmisiä ohiteltavaksi niin oikealla kuin vasemmallakin. Tämä on tapahtuma, johon tullaan viettämään aikaa harrastuksen parissa.

Aika: 19.03,2

Kuka? Sergiy Leštšenko

Tavoite?

Minulla ei ollut mitään erityisiä odotuksia, koska en erityisesti valmistautunut kisaan. Päätin ottaa mukaan kaiuttimen ja ilahduttaa ihmisiä hyvällä musiikilla.

Fiilis maalissa?

Juoksin kaiuttimen kanssa ja ihmiset kiittelivät musiikkia. Kaikki meni hyvin.

Aika: 1.58.37

Kuka? Olga Ševtšuk

Odotukset?

Suhtaudun tällaisiin tapahtumiin aina kuin juhliin ja tapahtuma ylitti kyllä kaikki odotukseni.

Fiilis maalissa?

Olen todella onnellinen, tykkäsin tapahtumassa kaikesta ja tunnelma täällä on todella huikea! Tällainen tekee yksinkertaisesti onnelliseksi.

Aika: 51.28,8

Teksti Anni Lappela  Kuvat Mika Perkiömäki

Juoksija 6/2019

Vastaa