Urheiluseurojen nimet ovat viime aikoina herättäneet keskustelua varsinkin Yhdysvalloissa, mutta myös muualla. Useimmissa tapauksissa kyse on ollut siitä, että urheiluseura tai sen maskotti on saanut nimensä etnisistä vähemmistöistä.
Varsinkin Pohjois-Amerikan intiaanit on otettu esille näissä keskusteluissa. Amerikkalaisen jalkapallon seura Washington Redskins on viime vuodesta lähtien ollut Washington Football Team. Muutoksen kerrotaan tulevan voimaan lopullisesti vuonna 2022. Edmonton Eskimos on nyt vuoden ajan ollut Edmonton Football Team.
Nämä molemmat nimenvaihdot ovat osa laajaa protesti- ja nimenmuutosaaltoa, joka sai alkunsa mustaihoisen amerikkalaisen George Floydin menetettyä henkensä poliisin käsittelyssä. Useat rasististen merkkihenkilöiden monumentit on poistettu, ja paikannimiä ja instituutioita on nimetty uudelleen.
Keskustelua herättävät myös vähemmistöjä kohtaan loukkaaviksi katsotut nimet. On tietysti erilaisia mielipiteitä kyseisten nimenmuutosten välttämättömyydestä. Voidaan hyvin ymmärtää, että redskins häiritsee, kun taas vaikeampi on tajuta vaatimuksia braves-sanan poistamisesta – esimerkkitapauksena baseballseura Atlanta Braves.
Braves, uljaat, urhoolliset, tarkoitti intiaaniyhteiskunnan sotureita. Urhoollisuus on myönteisen arvolatauksen omaava sana, joka esiintyy myös suomalaisten urheiluseurojen nimissä, esimerkkinä Suolahden Urho. Kun protestit johtavat nimien katoamiseen kaikista yhteyksistä, muistakin kuin halventavista, silloin puhdistetaan historian lehdiltä sortajat, mutta samalla myös heidän sortamansa vähemmistöt.
Seurojen nimet edustivat perinnettä
En puutu tarkemmin siihen, missä olosuhteissa urheiluseurojen nimien muuttaminen on tarpeen, vaan käsittelen seurojen nimien alkuperää ja mitä ne kertovat meille modernin urheilun varhaisesta ajatusmaailmasta.
Yhdysvalloissa useat vähemmistö- ja etniset ryhmät ovat taustoiltaan joko alkuperäisväestöä tai myöhempiä maahanmuuttajia. Näistä monet ovat antaneet nimiä urheilujoukkueille. Ei tarvinne lähemmin selittää sitä tosiasiaa, että maahanmuuttajien urheiluseurat nimettiin heidän kotimaidensa perinteiden mukaan, eräänä esimerkkinä jalkapalloseura Brooklyn Italians. Juuri tällä tavoin ovat kurdien ja assyrialaisten jalkapalloseurat saaneet nimensä Ruotsissa viime vuosikymmeninä.
Kuitenkin urheiluseuroja on nimetty etnisten ryhmien mukaan myös ilman etnistä taustaa. Seurojen nimien lähempi tarkastelu osoittaa etnisten nimien olevan niissä yliedustettuina – esimerkkeinä intiaanit, viikingit, skotit ja keltit. Muut etniset ryhmät sen sijaan puuttuvat lähes täysin. Vaikka skottien ja kelttien tavoin myös englantilaiset tulevat Britanniasta, seuroja on heidän mukaansa nimetty vain harvoin siitäkin huolimatta, että briteillä oli merkittävä rooli nykyaikaisen urheilun synnyssä.
Intiaanit, eräs sorrettu vähemmistö, ovat antaneet nimensä monille urheilujoukkueille, kun taas juutalaisten ja romanien kaltaisia vähemmistöjä ei ole tähän tehtävään kelpuutettu. Mitä pohjoismaisiin nimiin tulee, on kiinnostavaa havaita niissä viikinkien vahva esiintyminen. Mustaihoiset esiintyvät vain joissakin harvoissa seuranimissä, jotka nekin ovat peräisin Yhdysvaltojen rotusortokaudelta mustaihoisten omista liigoista.
Nimi korosti voimaa
Urheilujoukkueille annetut suositut etniset nimet kuvaavat yleensä villiyttä ja alkukantaisuutta. Modernin urheiluliikkeen syntyessä 1800-luvulla niitä pidettiin vastamyrkkynä tuon ajan teollisuusyhteiskunnan varjopuolille ja kaupungistumiselle, joiden katsottiin heikentävän ja veltostuttavan väestöä.
Kaupunkikeskusten ulkopuolella eräät maantieteelliset ryhmät kuten skotit ja intiaanit – joissakin tapauksissa myös keltit ja viikingit – sen sijaan katsottiin turmeltumattomiksi, varsinkin silloin kun niillä oli villeyden ja kesyttämättömyyden maine. Kuitenkin jotkut juutalaisten ja romanien kaltaiset vähemmistöt liitettiin mieluummin juuri tähän kaupungistumisen aiheuttamaan degeneraatioon, jota urheilun avulla vastustettiin. Niinpä ne eivät ole päässeet urheiluseurojen nimistöön. On huomionarvoista, että 1800-luvun lopun juutalaiset urheilun pioneerit itsekin omaksuivat kansastaan tämän kielteisen näkemyksen. Niinpä he pyrkivät luomaan uuden urheilullisen ja vahvan juutalaisen – siis heikon älykkötyypin täydellisen vastakohdan.
1900-luvun alkupuolella syntynyt kansainvälinen juutalainen urheilutoiminta otti nimensä makkabiadeista, noin v. 100 e.Kr. vallinneesta juutalaisten kapinaliikkeestä, jonka kohteena oli Syyriassa hallinnut kreikkalaisdynastia. Ironista kyllä, antiikin makkabiadit nimenomaan vastustivat urheilua, koska sitä pidettiin kreikkalaisten keksintönä. Makkabiadien villi vallankumouksellisuus teki niistä kuitenkin sopivia esikuvia 1800- ja 1900-lukujen urheiluliikkeelle. Toisaalla intiaanit ja viikingit nostettiin esikuviksi samasta syystä. Maailman vanhin keskeytymättömästi toiminut juutalainen urheiluseura on vuonna 1906 Helsingissä perustettu Makkabi, joka vuoteen 1936 asti tunnettiin ruotsinkielisellä nimellä Stjärnan.
1800-luvun lopulla syntynyttä juutalaista urheiluliikettä tavataan kutsua muskelijuutalaisuudeksi. Sillä oli edeltäjänsä vuosisadan puolivälissä Englannissa syntyneessä muskelikristillisyydessä, josta tuli tärkeä sysäys urheilutoiminnan kasvulle. Muskelikristillisyys oli huolissaan perinteisen kristillisyyden hiipumisesta ja toivoi fyysisen urheilutoiminnan houkuttelevan miehiä uskonnon pariin. Tästä liikkeestä ovat peräisin nykyiset eri maissa toimivat yhdistykset kuten YMCA englanninkielisissä maissa, KFUM Ruotsissa ja NMKY, nuorten miesten kristillinen yhdistys, Suomessa.
Antiikin ihanteet sopivat urheiluun
19. vuosisadan urheiluliike kytkeytyi mielellään antiikkiin, jonka ihanteiden henkiin herättäminen inspiroi sitä myös seurojen nimistössä. Jopa jo antiikin ajan urheiluyhdistysten nimissä on yliedustusta primitiivisinä ja turmeltumattomina pidetyistä kansoista ja yksilöistä. Tunnetaan lukematon määrä Spartans-, Trojans- tai Titans-nimisiä, mutta vain hyvin harvoja Senators- tai Ionians-nimisiä seuroja.
Suomalaisten urheiluseurojen antiikkiset nimet kuten Borgå Akilles ja käsipalloseura Sparta seuraavat samoja kovaksikeitettyjen sankarien esimerkkejä.
Sosialistisissa maissa moni urheiluseura oli nimeltään Spartak, esikuvanaan roomalainen gladiaattori Spartacus, joka johti suurta orjakapinaa Italiassa 70-luvulla e.Kr. Muulloin sosialistissa maissa oli tapana nimetä urheiluseuroja lokomotiivin, traktorin tai dynamon kaltaisten uusien keksintöjen mukaan. Raskaan teollisuuden koneet edustivat samanlaista voimaa, kestävyyttä ja energiaa kuin länsimaissa viikingit ja intiaanit. Porvarillisen urheilun etsiessä esikuvia muinaisista sankareista ja kansoista idässä katsottiin eteenpäin neuvostoihmisen tulevia saavutuksia kohti.
Oman kielen urheutta
Suomessa seuroja ei yleensä nimetty henkilöiden, kansanryhmien tai koneiden kautta kiertoteitse, vaan nimet otettiin suoraan ihanteista: Tarmo, Urho, Pyrintö, Ponnistus, Veto jne. Suomessa keksittiin 1800-luvun lopulla aivan uusi idrott-sanan vastine, joka sisälsi muskelikristillisyyden ja muskelijuutalaisuuden tuomat ihanteet. Sana kilpa oli jo ollut käytössä ainakin Mikael Agricolan ajoilta 1500-luvulta, kunnes vuonna 1886 Kotikielen seura ehdotti urho-sanasta kehitettyä sanaa urheilu. Se löi itsensä läpi muutamassa vuosikymmenessä, mikä kertoo sen hyvin sopineen tuon ajan nuoren urheiluliikkeen minäkuvaan.
Ruotsinkielen sanalla idrott on vastaavanlainen alkuperä. Skandinavismin aikakaudella 1800-luvun puolivälissä, kun Ruotsi, Norja ja Tanska lähestyivät toisiaan kulttuurissa ja harkitsivat keskinäistä poliittista unionia, ne lainasivat islanninkielestä sanan íþrótt pohjoismaiseksi vastineeksi ranskankielen sport-sanalle. Islantia ja sen kieltä pidettiin ihanteellisena syrjäseutuna, jossa vanhat pohjoismaiset uroteot ja sanat olivat säilyneet. Uuden sanan osat olivat ið (työ, ahkeruus) sekä þróttr (urhoollisuus, voima), mikä muistuttaa suomenkielen urheilu-sanaa.
Varhainen urheiluliike katsoi siis voivansa herättää uudelleen henkiin sivilisaation tuhoamia tärkeitä ominaisuuksia. Nämä ominaisuudet liitettiin muinaisiin ja nykyisiin kansoihin, jotka olivat välttäneet sivilisaation vaarat, ja urheiluseurojen nimet valittiin usein tältä pohjalta. Tätä taustaa vasten tuntuu hiukan epäilyttävältä kunnialta nimetä urheiluseura rohkeuden, voiman ja kestävyyden mukaan samalla kun älykkyyden, sivistyksen ja kulttuurin kaltaiset korkeatasoiset ominaisuudet jäävät huomiotta.
Juoksija 3/2021