Vaarojen maraton – 20 vuotta yllättävän teknistä

Kolin kivikkoisilla rinteillä juostava Vaarojen maraton on kotimaisten polkujuoksujen pioneeri. Tapahtuma oli alkuvuosinaan myös testikenttä lajin juurtumiselle Suomeen.

Elämänsä aikana peräti 2 379 maratonia kerännyt Kalevi Saukkonen seisoi itsevarmana kontiolahtelaisen Kiviniemen tilan pihalla syksyllä 2006.

Hänellä ja yhdeksällä muulla rohkelikolla oli edessään historian ensimmäinen Vaarojen maraton, noin 40 kilometrin taival lajitermein kuvattuna hyvin teknisillä poluilla ja Kolin mäkisillä teillä. 

– Hymyilin vain, kun muilla oli kännykät mukanaan. Minullahan oli takana jo yli 1 100 maratonia, joten kuvittelin osaavani kaiken ja jätin oman puhelimeni autoon, Saukkonen muisteli tapahtumajärjestäjien haastattelussa vuonna 2015.

Saukkonen menehtyi helmikuussa 2025 ja pitää yhä suomalaisten maratontilaston kärkipaikkaa. Hänen matkansa Vaarojen maratonilla ei kuitenkaan sujunut Strömsö-tyyliin.

Suurelta osin syynä oli heikko valmistautuminen. Konkari ei ylpeillytkään valmistautumisellaan. Päinvastoin hän piti toimintaansa esimerkkinä siitä, kuinka nimenomaan ei tulisi toimia.

Reittikarttaankaan hän ei ollut ennättänyt tutustua.

– Olin ollut vuonna 1991 Kolin maastomaratonilla, joka juostiin sorateillä. Kuvittelin, että tämäkin reitti olisi samanlainen.

Kumipyörillä maaliin  

Ensimmäiseen kymmeneen kilometriin Saukkonen käytti yli kolme tuntia.

– Mitähän tästä tulee, kun joskus on koko maraton taittunut samaan aikaan, mies muisteli pohtineensa, kun ohitti Ryläyksen, yhden Kolin alueen korkeimmista vaaroista ja tapahtumareitin mieleenpainuvimmista maamerkeistä.

Pahaksi onneksi eksymiset toivat lisäkilometrejä. Yhden mäen mies oli tullut alas poikkeuksellisen vauhdikkaasti.

– Pyörin hetken kuin villin lännen elokuvissa. Samaan tyyliin, kun roisto ampuu intiaania ja tämä vyöryy rinnettä alas.

Koska GPS-seurantaa ei ollut eikä raisiolaista tavoitettu puhelimella, järjestäjä ei tiennyt Saukkosen sijaintia. Pimeyden laskeutuessa yksi etsintäauto lähti haravoimaan seudun maanteitä.

Neljä kilometriä ennen maalia ja 11 tuntia startin jälkeen Saukkonen käveli pihavalojen houkuttelemana erään hirsimökin ovelle Herajärven rantamilla. Siellä hän sai kutsun sisälle takkatulen lämpöön.

”Pyörin hetken kuin villin lännen elokuvissa” –Kalevi Saukkonen

– Kuulin isännältä, että maaliin oli matkaa linnuntietä kaksi kilometriä ja tietä pitkin kaksikymmentä. Silloin kantti petti, ja pyysin tätä ystävällistä partasuuta viemään minut autolla maaliin.

Pitkän vaelluksen tehnyt Saukkonen sai Kiviniemessä nimensä tuloslistalle, vaikka ei maaliin omin jaloin saapunutkaan.   

Heti tapahtuman jälkeen maratonjuoksun grand old man ajatteli, että polkujuoksu ei ole hänen lajinsa.

Vuosien varrella asenne polkujuoksua kohtaan ennätti kuitenkin pyöristyä.

– Ihmiset haluavat uusia kokemuksia. Maantie ei anna välttämättä tarpeeksi haastetta, kun sitä useamman kerran menee.

Kestävätkö polut? Testataan!

Ensimmäisen Vaarojen maratonin jälkeen monen muunkin ajatukset polkujuoksua kohtaan alkoivat muuttua. Vuotta myöhemmin tapahtuma keräsi viitisenkymmentä osallistujaa, kolmannella kerralla jo yli sata.

Neljäntenä syksynä tapahtumakeskus siirtyi pieneltä Kiviniemen tilalta Kolin kansallispuiston ytimeen suurempia ihmismääriä vetävien palvelujen äärelle. Silloin osallistujia oli 250.

Sen jälkeen osallistujamäärälle on asetettu yläraja, sekä järjestäjän itsensä että Metsähallituksen toiveesta. Järjestelyissä tuli huomioida muun muassa se, kuinka juoksijat sopivat samalle tontille muiden Kolin kansallispuiston ulkoilijoiden kanssa.

– Yksi asia oli miettiä, kuinka paljon tallaajia polut kestävät yhden viikonlopun aikana. Toinen kokeiltava asia oli varmistaa, että parkkialueet ja muut palvelut vetävät ilman ruuhkautumista. Tavoitteena ei ollut maksimoida osallistujamäärää vaan varmistaa, että palvelut riittävät paikalle saapuville. Kaikki tämä oli uutta – Vaarojen maraton oli kuin vuosi vuodelta uudelleen pystytetty testilaboratorio, sanoo Mika Okkonen.

Hän ideoi tapahtuman yhdessä Pekka Sorjosen kanssa. 

Paikalle tuli myös juoksijoita, jotka olivat aikeissa ilmoittautua vasta paikan päällä. Kun heille ei riittänyt lappuja rintaan, saivat järjestäjät niskaansa sadattelua ”mikä tapahtuma tämä tällainen on”.

– Yleinen tapa juoksutapahtumissa oli, että paikan päällä voi ilmoittautua ja osallistumisen maksaa käteisellä, Okkonen muistaa.   

Noista päivistä lähtien Vaarojen maratonin kysyntä on ylittänyt tarjonnan, ja suomalaisen polkujuoksun pioneeritapahtuman osallistujapaikat on myyty loppuun yli 15 vuoden ajan. Lokakuussa 2025 koittavan 20-vuotisjuhlatapahtuman 1 400 paikkaa myytiin tammikuussa loppuun reilussa tunnissa.

Jari Jormanainen eteni Kiviniemen pellolla vuoden 2008 kisassa.

Duoo vai sooloo? 

Aivan alkuaikoina tapahtumaa järjestävän Karelian Seikkailu-urheilijat ry:n usko ei kuitenkaan riittänyt siihen, että juoksijoita vaikeisiin maastoihin oikeasti löytyisi.

Nuori ja vähäväkinen seura haki toiminnalleen muotoa muutenkin. Vaarojen maratonin ohella se viritteli multisport-tapahtumia, joissa liikuttiin jalkapatikassa, pyöräillen ja meloen. Ne keräsivät muutamia kymmeniä osallistujia.

– Kun Kolille tulikin 50 tai sata juoksijaa, olimme tietysti ihan fiiliksissä niin kovista määristä, Okkonen sanoo. 

Osallistumiskynnyksen madaltamiseksi järjestäjä ideoi mahdollisuuksia muillekin kuin perusjuoksijoille.

Duo-sarjassa kahden henkilön joukkueella oli käytettävissä yksi polkupyörä. Parivaljakko eteni eräänlaisena viestinä mutta toisistaan erillään. Pyörä- ja juoksureittien risteyskohdissa joukkue sai valita, missä kohtaa juoksija vaihtaa pyörän selkään ja pyöräilijä siirtyy juoksijaksi.

Kisaparin kyvykkyyksien mukainen taktiikka yhdistettynä maaston tuntemukseen vaikutti loppuaikaan olennaisestikin.

Retkisarja tarjosi toisen poikkeuksen. Siinä loppuaikaa ei julkisesti kellotettu, ja osallistujilla oli käytössään aikaa muutama tunti enemmän kuin muilla.

– Moni karsasti numerolapun kanssa liikkumista. Retkisarja lanseerattiin, jotta hekin rohkaistuvat osallistumaan juoksutapahtumaan ilman ulkoisia paineita. Kehotimme jopa ottamaan makkarat reppuun ja paistamaan niitä reitin tulipaikoilla, Okkonen sanoo. 

Eihän tällaista voi tehdä

Yhteistyö matkailutoimijoiden kanssa sujui, vaikka alan piireissä puntaroitiin muutakin. Mietinnässä oli, miten Kolin maineen käy, kun joku osallistujista ennemmin tai myöhemmin kaatuu kohtalokkaasti.  

Kivikkoiset polut, hankala maasto ja juoksu yhdessä olivat äkkiseltään absurdi ajatus, vahvistaa alueen merkittävän matkailutoimijan, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelä.

Tapahtuman alkuvuosina hän peilasi Kolin reittejä omiin kokemuksiinsa, joita hän oli kerännyt vaihto-oppilasvuotensa aikana Yhdysvaltain maastojuoksukisoissa. 

– Ajattelin, että noin huonoa ideaa en ole kuullut pitkiin aikoihin, enkä uskonut siihen missään määrin. Päin vastoin, pidin sitä vaarallisena, Kivelä sanoo.

Mutta olihan seudulla nähty hulluja tempauksia ennenkin.

Vuonna 1892 Jean Sibelius soudatti häämatkallaan pianoa seitsemän kilometriä Pielisen aalloilla. Säveltäjämestarin laatikkopiano aseteltiin kahden vierekkäin sidotun veneen varaan poikittain, jotta piano saatiin kuljetettua nuorenparin majapaikkaan.

Vaarojen maratonin erikoinen ja riskaabelilta kuulostanut konsepti muuttui nopeasti matkailun vahvuudeksi. Vuonna 2014 tapahtuma oli kolmen muun finalistin kanssa kisaamassa valtakunnallisesta Suomalainen Matkailupalkinto -tunnustuksesta.

Alkuhämmennyksen jälkeen Kivelä ja muu matkailuväki käänsi takkinsa mielellään. Kolilla polkujuoksumatkailua on jopa lähdetty tuotteistamaan Kaisa Mäkäräisen tähdittämänä.

Kivelä huomasi, että tapahtuma houkuttelee kävijöitä Kolille.

– Vaarojen maratonin ja polkujuoksun kehitys Suomessa on osoitus siitä, kuinka intohimoisia harrastajia ja tapahtumajärjestäjiä tarvitaan, jotta matkailijat saavat käyttöönsä uusia palveluja.

Kivelän mielestä polkujuoksutapahtumien nousu todistaa, että kalkkeutuneisiin näkemyksiin ei pidä jäädä kiinni, kun luodaan uutta.

– Vaarojen maraton on oppikirjaesimerkki siitä, miten hyvä matkailuinnovaatio luotiin omien vahvuuksien varaan.