Kisajännitys on kannustava kaveri

Sopiva kisajännitys antaa suoritukselle viimeisen silauksen ja kuuluu asiaan. Myös kisatapahtumiin kuuluu paljon henkisesti tiukkoja paikkoja, joihin auttaa rutiinin lisäksi luottamus omaan tekemiseen. Kysyimme ottelija Miia Sillmanin, kuulantyöntäjä Senja Mäkitörmän, aitajuoksija Lotta Haralan ja kolmiloikkaaja Simo Lipsasen kokemuksia aiheesta.

Ottelija Miia Sillman muistaa jännittäneensä nuorempana erityisesti juoksuja, joiden jännitys alkoi kisapäivän aamulla.

– Kenttälajeissa on kuitenkin monta yritystä, juoksuissa piti suoriutua heti tosi hyvin. Kun ympärillä oli samassa tilanteessa olleita nuoria, se osaltaan helpotti tilannetta. Eniten jännitystä on helpottanut se, että on tullut rutiinia. Jännitystä oppii käsittelemään, kun asioita vaan tekee.

Ottelun aikana Sillman yrittää miettiä kunkin käynnissä olevan lajin tekniikkajuttuja tai ei mitään.

– Korkeus on sellainen, etten mieti mitään. Pituus taas on sellainen, että saatan miettiä vaikkapa vaparin käyttöä.

Kuulantyöntäjä Senja Mäkitörmä tietää myös, miltä tuntuu, jos tulos pitää saada kolmella ensimmäisellä ja alku meneekin pieleen.

– Aika monesti minulla ensimmäinen työntö onkin huono, vaikka lipsahtaa sormista. Jos toinenkin menee pieleen, sitten kyllä jo jännittää. Ei sitten auta tehdä muuta kuin sitä mitä osaa.

– Henkisesti raskain on ollut Kalevan kisojen karsinta 2019. Silloin kävi niin, että kaksi ekaa meni sektorista ohi. En ikinä työnnä sektorista ohi. Tiesin toki, että pääsen varman päälle -tuloksella jatkoon ja tein sitten sellaisen. Ei siinä auttanut kuin nollata edelliset ja lähteä uuteen suoritukseen. Jos on ollut joku virhe, sitä ei kannata miettiä liikaa, koska sitten käy helposti niin, että tekee juuri sen virheen.

Kun onnistumisia on tullut tiukoissa paikoissa, niistä on iloa myöhemminkin.

– Sitten tietää, että miksei onnistuisi nytkin. Se tuo varmuutta itselleni.

Simo Lipsanen

Tiukassa paikassa onnistuminen antaa luottamusta jatkossakin

Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen oppi kokemuksen myötä ajattelemaan myös, ettei yksi huono suoritus muuta kilpailun suuntaa. Mitä nykyään kierrosten välissä valmentajan kanssa keskustelet?

– Yleensä katsotaan, miten askelmerkki tuli. Jos on jotain huomautettavaa tekniikasta, miltä tuntui itsestä ja miltä näytti valmentajasta, käymme vuoropuhelua siitä. Valmentaja tsemppaa edelleen hyvin. Useimmiten on kannustavaa puhetta.

Vaikka verryttelyssä tuntuisikin huonolta, kilpailussa on silti mahdollista onnistua oikein hyvin. Sen tietää kokemuksesta Lipsanenkin.

Mikä kisa sinua on vuosien aikana eniten jännittänyt?

– Ehkä alle 23-vuotiaiden EM-kisat 2017, jossa tulikin ennätys (SE 17,14). Tiedostin, että tilastojen perusteella mahdollisuudet ovat vaikka mihin. Siihen kisaan sain kyllä hyvän latauksen ja oli tosi luottavainen fiilis. Se näkyi sitten tuloksessakin.

Kun on onnistunut tiukassa paikassa kerran, antaa se voimaa henkisesti jatkossakin.

– Siitä on ollut tosi paljon apua. Kun on saanut tosi hyvän onnistumisen, tietää, että tämä homma on ennenkin hoidettu. Kun on päässyt kovissa kisoissa kisailemaan, tietää, että on samat kaverit vastassa eikä tämä sen ihmeellisempää ole. Sitä kokemusta olen hyvin pystynyt hyödyntämään.

Tilastojen perusteella selvänä ennakkosuosikkina kilpailuun lähteminen on myös Lipsaselle kotimaassa tuttua. Silloin oman latauksen hakeminen on erilaista.

– Yritän vain tsempata itse itseäni ja hakea maksimaalista tulosta. On kieltämättä välillä haasteita löytää oikein hyvä fiilis ja tatsi, jos ei ole monta kilpailijaa ja tasoerot ovat suuria, Lipsanen sanoo.

”Jännitykseen helpottaa, että odotukset ja tavoitteet ovat realistiset”

Aitajuoksija Lotta Harala sanoo, että kun palaa loukkaantumisen jälkeen kilpailuihin, jännitykseen sekoittuu paljon muitakin tunteita:

– Silloin mukaan tulee epävarmuus ja epävarmuuden tunteiden sietäminen. Siinä ehkä korostuu se, että pitää muistaa miettiä omaa polkua ja omaa kehitystä. Jännitykseen helpottaa, että odotukset ja tavoitteet ovat realistiset, Harala sanoo.

Pikamatkoilla saattaa monesti olla kaksi juoksua vain muutaman tunnin sisään. Jos ensimmäinen menee syystä tai toisesta omasta mielestä huonosti, Harala käsittelee asian nopeasti ja iloitsee pian tulevasta uudesta mahdollisuudesta.

– Siitä vaan sisuuntuu. Pahin ehkä on, että jos ei tapahdu mitään ja juoksee huonosti. Siinä voi tulla pieni epävarmuus takaraivoon. Menen yleensä pettymyksiin täysillä, kovaa ja tunteella, jolloin ehkä myös käsittelen ne nopeammin, teen johtopäätökset ja suunnitelmat jatkoon ja menen eteenpäin.

Jos verkassa tuntuu huonolta, Haralakin kokee hyvän kisavireen luomisen olevan haastavampaa.

– Muistutan itselleni, että vaikka tuntuu huonolta, ei se aina tarkoita, että menisi huonosti. Oma tunne ja fiilis voi välillä ”valehdella”. Viime vuosina olen yrittänyt painottaa itselleni, että teen joka päivä sen mitä sinä päivänä siinä hetkessä pystyn. Joka päivä ei voi olla huippupäivä, se on fakta.

Artikkeli Kisajännityksestä kiva kaveri, kannustavia ajatuksia kisan aikana ja onnistumisista tsemppiä jatkossakin julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi