Määttänen Zagrebissa 2.00,05 – Chydenius Bresciassa 9.12,33

Lukulistalle
ClosePlease login

Eveliina Määttänen juoksi jälleen 800 metrillä kellontarkasti kahden minuutin pintaan ajalla 2.00,05 Kroatian Zagrebissa. Se toi Määttäselle yhdeksännen sijan kovatasoisessa kilpailussa, jossa peräti neljä juoksijaa paineli alle 1.58:n.

Voittoon juoksi Kenian Nelly Chepchirchir ajalla 1.57,00.

Nina Chydenius juoksi Italian Bresciassa 3000 metriä aikaan 9.12,33. Se toi 11. sijan kilpailussa, jonka voitti Kenian Betarice Chebet ajalla 8.34,10.

– Satoi ja tuuli, mutta se ei ollut suurin ongelma, vaan se, että viime viikko meni sairastellessa. Otin kuitenkin riskin ja halusin kokeilla, onko mahdollisuuksia tuloksiin tällaisella erilaisella valmistautumisella, mutta se ei onnistunut, Chydenius sanoi.

– Uskoin pystyväni hyvään aikaan, mutta tämä oli hyvää oppia, mitä tuollaisella valmistautumiselle tulee. Nyt pidän parin päivää lepoa ja alan sitten harjoittelun kohti tulevaa kautta.

Korkeushyppääjä Ella Junnilan kilpailu päättyi Italiassa kahteen yritykseen aloituskorkeudesta 178, jonka jälkeen hän lopetti sadekelissä käydyn kilpailun kesken jalkavaivan takia. Junnilan mukaan jalassa oli tuntemuksia jo verryttelyssä, joten hän katsoi parhaaksi jättää kilpailun kesken.

Kilpailun voitti Ukrainan Irina Gerastshenko, joka ylitti 186.

 

Zagreb, Kroatia

Naiset,

800 m: 1) Nelly Chepchirchir Kenia 1.57,00, 2) Natoya Goule-Toppin Jamaika 1.57,43, 3) Nigist Getachew Etiopia 1.57,47, 4) Sage Hurta-Klecker Yhdysvallat 1.57,53, 5) Vivian Chebet Kiprotich Kenia 1.58,26, 6) Lilian Odira Kenia 1.58,90 … 9) Eveliina Määttänen Suomi 2.00,05.

 

Brescia, Italia

Naiset,

3000 m: 1) Beatrice Chebet Kenia 8.34,10, 2) Cari Hughes Iso-Britannia 8.48,95, 3) Hannah Nuttal Iso-Britannia 8.49,01 … 11) Nina Chydenius Suomi 9.12,33.

Korkeus: 1) Iryna Gerashchenko Ukraina 186, 2) Nagisa Takahashi Japani 186, 3) Lia Apostolovski Slovenia 186 … Ella Junnila Suomi ei tulosta, kilpailun keskeytys.

Artikkeli Määttänen Zagrebissa 2.00,05 – Chydenius Bresciassa 9.12,33, Junnila varoi jalkaansa ja keskeytti kilpailunsa julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi