Kun pyörämarkkinat kuumenivat

pyörämarkkinat
Lukulistalle
ClosePlease login

Pyörien myynti kasvoi niin nopeasti, että alan yritykset eivät pysyneet kyydissä. Tämä näkyi myös kevään testipyörien saatavuudessa. Mitä pyöräkaupan hulluna vuonna tapahtui?

Pyöräily oli kasvussa jo valmiiksi. Sähköavusteiset pyörät laajensivat lajia ja nostivat kauppiaiden myyntiä.

Oli käynyt selväksi, että ihmisiä kannattaisi ohjata autoista fillareille sekä päästöjen karsimiseksi että kuntoilun tuoman hyvinvoinnin takia.

Pyöräilystä tuli monella kaupunkialueella aiempaa houkuttelevampaa reittien parantuessa, ja kaupunkipyörät tekivät satunnaisen ajelun entistä helpommaksi. Harrastuksesta tuli vuosikymmenten jälkeen yhä enemmän myös kulkumuoto. Pyörä palasi liikennevälineeksi.

Ylipäänsä pyöräily kuulosti hyvältä monen muunkin kuin vannoutuneen pyöräilijän mielestä. Sitten otsikoihin tuli koronavirus – ja pian jo -pandemia. Yhteiskuntien tahtia oli pakko hidastaa.

Monien muiden yritysten tavoin pyöräkauppiaat, -maahantuojat ja -brändit säikähtivät. Ennakkotilauksia jarruteltiin, kokoonpanoa hillittiin.

Ihan pian säikähdys vaihtui ihmetykseen. Pyöräkauppa näyttikin käyvän hyvin! ”Mitä täällä tapahtuu”, mietittiin.

Rohkeimmat heräsivät kasvattamaan tilauksiaan. Torkutetut tehtaat palautettiin käyttöön ja pian niistä haettiin jo maksimikapasiteettia. Korona pumppasi painetta pyöräilyn positiiviseen kierteeseen.

Komponenttivalmistajat päätyivät ratkomaan tilausten tulvaa.

Pyörä koostuu helposti lähes kymmenen valmistajan osista. Toimitusajat venyivät ja toisinaan toimituksia alkoi tulla purskeina. Kokoonpanoa hankaloitti se, että jokin osa saattoi loppua. Siksi oma runkotuotanto saatikka pelkät kokoonpanotehtaat eivät taanneet kykyä skaalata valmistusta.

Maastopyörää ei voinut toimittaa kauppiaille, jos vaikkapa joustokeulat puuttuivat. Muiden komponenttien laskut piti kuitenkin maksaa. Tilannetta ei ainakaan helpottanut se, että merikuljetuksiin tuli viiveitä.

Vaikka pyörien kysyntä nousi maailmalla kokonaisuudessaan hurjasti, pyörien tekijöitä saattoi uhata jopa kassakriisi. Samalla osa yrityksistä tuuletti ennätystuloksia.

Pyöräilyn vuosi

Ulkoiluharrastuksista tuli hittejä, ihmiset välttelivät julkisia liikennevälineitä ja lomamatkoihin varattuja rahoja jäi harrastusvälineiden hankintaan.

Onnistuneista ennakkotilauksista tuli kauppiaille, maahantuojille ja pyörähuolloille entistä tärkeämpiä. Kysynnän kasvutahtia oli kuitenkin todella hankala ennakoida. Jättimäinen varasto voisi jäädä käsiin ja osoittautua kalliiksi riskiksi.

Hiljalleen kävi selväksi, että myytäviä tuotteita tulisi kauppoihin yleisesti liian vähän. Ennakkotilauksetkaan eivät aina taanneet tavaraa – varsinkaan suunnitellussa aikataulussa.

Silti kymmenien prosenttien kasvusta tuli pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

– Toteutunut myynti nousi 30 prosenttia, kysyntä 200 prosenttia, yksi maahantuoja arvioi.

Toinen yhtiö kertoi pyörämyynnin kasvuksi 50 prosenttia vuodesta 2019 vuoteen 2020. Tälle vuodelle nousuennuste on heillä ”vain” 10–20 prosenttia, koska kokonaisten pyörien ja komponenttien saatavuus on rajallista.

On kuvaavaa, että Shimanon myyjät kehottivat pyörähuoltoja tekemään riittävän isot ennakot viime syksynä. Osavalmistaja tiesi, ettei se pysty vastaamaan kysyntään jatkotilauksissa pitkin kautta normaalisti.

Miksi komponenttiyhtiöt eivät suurentaneet tuotantoaan?

Markkinoiden nykytilannetta pidetään yleisesti piikkinä, jonka täysmääräistä palvelemista varten ei kannata rakentaa valmistuskapasiteettia. Kukaan ei vielä tiedä, mihin asettuu kysynnän uusi perustaso koronavuosien jälkeen.

Suomessa kysyntää kasvattivat myös hallituksen tukitoimet pyöräilylle. Auton romutusrahan saattoi käyttää fillariin ja työsuhdepyörästä tuli veroton, kunhan sen kokonaiskulut vuotta kohti laskettuna jäisivät enintään 1 200 euroon. Tuet näkyvät kuluvana vuonna etenkin 1 500–4 000 euron pyörien kysynnässä.

Älä vitkuttele pyörähankintaa

Liikkeisiin tai verkkokauppoihin saapuneet pyörät toki ovat kaupan. Osa kauppiaista kertoo, että varastossa riittää yhä hyvin erilaisia malleja. Ostajan kannattaa kuitenkin varautua joustavuuteen mallin ja merkin valinnassa.

Tätä juttua varten saadut vastaukset kertovat, että jatkotilauksia on yleisesti hidas tai jopa mahdoton saada läpi alkavalle kesäkaudelle. Tilanne tuntuu hieman helpommalta yrityksillä, joilla on omaa tuotantoa tai kokoonpanoa Euroopassa tai jopa Suomessa.

Pahimmillaan toimitusaika-arvio maahantuojan jatkotilaukselle näyttää vuotta 2023. 

Osa maahantuojista viestitti huhtikuussa, että he saavat yhä pyöriä kohtuullisen hyvin maahan – siis myös uusia tilauksia. Toisena ääripäänä olivat kommentit, joiden mukaan pyöriä ei käytännössä saada kesäkaudelle lisää liikkeessä olevien jälkeen. Osalla ongelmana oli rajattu pyöräkategoria.

Saatavuusongelmasta kärsivät etenkin kauppiaat, jotka ovat keskittyneet vahvasti yhteen sellaiseen merkkiin, jonka jatkotilaukset eivät onnistu.

Saatavuuksissa eroja onkin kauppiaiden ja merkkien välillä, ja luultavasti erot korostuvat kesän mittaan. Tilanne saattaa myös vaihdella eri merkeillä hetkittäin ristiin, koska komponentteja saapuu purskeittain kokoonpanoon. Lisäksi jokin pyörätyypin ja hintaluokan yhdistelmä saattaa osoittautua erityisen hankalasti saatavaksi.

Jokaisella vastanneella maahantuojalla kauppa on kasvanut läpi pyörätyyppien korona-aikana, joskin osa – erityisesti sähköavusteiset pyörät ja  gravelit – vetävät erityisen vahvasti. Myös maastopyörissä kysyntä on noussut selvästi. Maantiepyöriin kasvu vaikuttaa osuneen rauhallisemmin, mutta silti niidenkin saatavuus testiin oli lyhyellä varoitusajalla heikkoa.

”Meneillään on maailmanlaajuinen buumi, joten pyöriä ei vain saada. Eikä tämä koske vain sähkäreitä.”

Toistaiseksi eioota myydään yleisimmin alle 1 500 euron pyörissä. Kahden maahantuojan mukaan erityisesti edulliset maastopyörät ovat olleet kysyttyjä.

Mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä?

Pyörää ei kannata ostaa vain markkinahuuman takia. Tiedot pyörien niukkuudesta voivat ruokkia hankintoja, jotka muutoin jäisivät tekemättä, mikä ylikuumentaa kysyntää entisestään.

Jos toisaalta olet päättänyt hankkia pyörän, ostosta ei kannata vitkutella.

Pyörän uusimispäätöstä voi helpottaa se, että käytetyt käyvät poikkeuksellisen hyvin kaupaksi. Jos varastoon on kertynyt pyöriä pölyttymään, tänä keväänä ja alkukesänä ne pääsevät hyvällä todennäköisyydellä jälleen ajoon.

Lue lisää kevään testipyöristä jutusta: Murrosvuoden koeajoilla – kevään pyöriä testissä

 

TEKSTI TOMI SAVOLAINEN KUVAT ARI J. HYYTIÄINEN

Pyöräily+Triathlon 2/2021

Vastaa