Polkukengät syysmetsään!

maastojuoksu
Lukulistalle
ClosePlease login

Kevään polkukenkäkattauksemme (Juoksija 4/2022) jatkoksi saimme kokeiltavaksi neljä keskenään hyvin erilaista polkujuoksukenkää.

Polkukengissä riittää vaihtelua. Esimerkiksi lähes yleiskenkämäinen ja tavallista juoksukenkää muistuttava Asics Trabuco soveltuu hyvin erilaiseen käyttöön kuin vaikkapa todella läheistä alustatuntumaa tarjoava Inov-8 Park Claw.

Saimme kokeiluun myös mielenkiintoisen uutuuden Hokalta eli hiilikuitulevyllä vahvistetun Tecton X:n. Viime aikojen kenkätrendeistä päätellen tämä kenkätyyppi tulee yleistymään muillakin brändeillä. Oma asiansa on toki se, onko hiilikuituvahvisteista etua polkujuoksussa, jossa usein läheinen alustatuntuma ja kengän ketteryys ovat haluttuja ominaisuuksia.

Suomen syksyn mutalenkit ovat pian käsillä ja todelliset polkumenijät kahlaavat pian polvia myöten pitkin ojanpohjia. Yllättävän moni valmistaja valitsee kuitenkin polkukenkänsä päällisen materiaaliksi kirkkaan tai vaalean värit. Ne ovat toki puhtaana näyttäviä, mutta mutalenkkien jälkeen jälki voi olla rumaa.

Asics Gel-Trabuco 10

Tuhti tuntuma

Asics Trabuco 10 on mukava ja runsaasti vaimennettu polkujuoksukenkä. Hiekkatiellä ja asfaltilla se kulkee kuten mikä tahansa tavanomainen juoksukenkä eli juoksutuntuma on lenkkarimainen.

ISTUVUUS on mutkaton ja toimiva. Kantapää pysyy vahvistetun kantakupin sisällä tukevasti, ja paksun iltin ja perustoimivan nauhoituksen avulla kengän saa kiristeltyä mukavasti mutta tiukasti jalkaan. Iltti on varustettu nauhataskulla, ja varvasosan vahvike suojaa kolhuilta. Päällinen on hengittävää, eikä se vaikuta mitenkään erityisen vahvatekoiselta.

VAIMENNUS tuo helpoissa maastoissa miellyttävän juoksutuntuman. Metsä poluilla tuntuma alustaan on paksun pohjan takia etäinen. Teknisillä, juurakkoisilla ja kaltevilla reiteillä pehmeys ja suhteellisen korkea kantaosa tekevät askelluksesta ajoittain huteraa.

PEHMEÄ ULKOPOHJAN kumimateriaali tarraa erinomaisesti ja korkeat nappulat pitävät hienosti etenkin pehmeällä alustalla. Tiheästi sijoiteltujen nappuloiden väliin tarttuu välillä moskaa, mutta se myös irtoaa lenkin aikana.

POLKUJUOKSUN lisäksi Trabuco voisi toimia hyvän juostavuutensa ansiosta myös talvijuoksukenkänä lumialustalla. Jos kaipaat enemmän suojaa päälliseen, Trabucosta on saatavilla myös GTX-versio.

  • 140 €
  • Paino 321 g (M: US 10)
  • Droppi* 8 mm

+ Plussat

  • juostavuus tasaisilla alustoilla
  • istuvuus, pito

− Miinukset

  • liian hutera ja epävakaa teknisessä maastossa

*Droppi = kannan ja päkiän välinen korkeusero

 

Hoka Tecton X

Kepeyttä kuidulla

Hoka Tecton X on kepeä hiilikuitulevyllä vahvistettu polkukenkä. Se antaa heti lenkille lähtiessä jo kovalla alustalla kimmoisan ja tasapainoisen askelluksen.

ISTUVUUS on Tectonin vahvuus. Kantapää uppoaa syvälle kantakuppiin ja pysyy paikallaan varmasti. Nauhoitus laskeutuu poikkeuksellisen lähelle kengän etuosaa, joten nauhat voi kiristellä todella tarkasti oman mieltymyksen mukaan. Iltti on kengän luonteeseen sopiva ja mainiosti muotoiltu.

HIEKKATIELLÄ ja polulla Tecton rullaa vaivattomasti eteenpäin. Painoonsa nähden vaimennusta on yllättävän paljon, ja tällä voisi taivaltaa mukavasti pidemmänkin matkan. Tarkastaalustatuntumasta pitävälle tuntuma saattaa olla hieman etäinen, mutta aivan teknisimpiä reittejä lukuun ottamatta Tecton pärjää maastossa hienosti. Kisakirein kilpuri se ei ole, mutta täyttää varmasti polkuharrastajan vaatimukset kisakengästä.

POHJA suojaa iskuilta varsin hyvin ja varvassuoja on riittävä. Vibramin pohjakumi tarraa hyvin myös kalliolla, mutta nappuloiden mataluudesta johtuen pito ei mutareiteille riitä.

Selviä heikkouksia monipuolisesta ja tasapainoisesta Tectonista ei löydy. Hyvä juoksutuntuma ja keveys saattaisivat mahdollistaa myös talvikäytön, esimerkiksi reippailla lenkeillä kovalla lumialustalla.

  • 200 €
  • Paino 256 g (M: US 9,5D)
  • Droppi 5 mm

+ Plussat

  • keveys, juoksutuntuma,
  • vaimennus, istuvuus

− Miinukset

  • hintava

 

On Cloudvista

Tyylikäs ja monipuolinen

On Cloudvista on sveitsiläisbrändin lyhyisiin ja keskipitkiin matkoihin tarkoitettu polkujuoksukenkä. Juoksutuntuma on kepeä ja luonnollinen. Vaimennusta on sen verran, että siirtymät etenkin sorateillä sujuvat vaivatta, ja yleiskenkämäisen fiiliksen vuoksi Cloudvista sopinee osalle käyttäjistä niin polkukäyttöön kuin ulkoiluteille.

ISTUVUUS on mukavan napakka. Kantaosa pysyy paikallaan asiallisesti. Lesti sopii parhaiten normaalilevyiseen tai kapeaan jalkaan. Etuosa on varsin matala ja kärjessä on kohtuullisesti suojaa varpaille. Päällisen materiaali on polkukenkään sopivasti vahvan ja kestävän tuntuista.

Iltti on mukavuusmielessä turhan ohut, toisaalta kastuessaan se kuivuu nopeasti. Nauhat ovat tässäkin Onissa ärsyttävän ohuet.

ULKOPOHJAN nappulat ovat suhteellisen matalat, mutta Cloudvistan pito riitti testilenkeillä jopa Alppien kivikoissa. Välipohjan muovinen vahvike blokkaa iskuja ja tuo askellukseen vakautta ja tukea. Parhaimmillaan tossu on helpohkoissa maastoissa.

POLKUKISOJEN vauhtitykiksi vaadittaisiin tarkempaa tuntumaa alustaan, mutta treenikäyttöön sopivasti vaimennettu ja kohtuullisen hyvin rullaava tossu sopii hyvin.

  • 150 €
  • Paino 304 g (M: US 10), 248 g (N: US 8) 
  • Droppi 7 mm

+ Plussat

  • monipuolinen
  • kepeä
  • laadukkaasti viimeistelty

− Miinukset

  • teknisiin maastoihin liian etäinen juoksutuntuma, ohuet nauhat.

 

Inov-8 Parkclaw G280

Tekniseen maastoon

Inov-8 Parkclaw on parhaimmillaan teknisessä maastossa, jossa tarvitaan välitöntä ja tarkkaa tuntumaa alustaan. Erittäin kiertolöysä kenkä antaa jalan tehdä työtään luonnollisesti.

ISTUVUUS on mainio. Kantaosa ei ole erityisen vahvasti tuettu, mutta se pitää jalan tiukasti paikallaan. Etuosa on normaalilevyiseen jalkaan sopiva. Päällinen on hengittävää, mutta kuitenkin riittävän tanakkaa antaakseen sivuttaistukea jalalle. Iltti on turhankin paksu ja pehmeä. Paksuilla nauhoilla kengän saa kiristeltyä helposti.

VALMISTAJAN Parkclaw’ta kuvaileva ilmaisu road-to-trail on hyvin kyseenalainen, koska tätä tossua ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa asfaltille sopivaksi. Vaimennusta ei ole juuri lainkaan, ja jopa kovalla hiekkatiellä toivoisi metsäpolun löytyvän jo pian.

JUURAKOISSA, kivikoissa, nurmikolla ja pehmeällä alustalla suu sen sijaan kääntyy hymyyn, kun läheinen alustatuntuma ja ulkopohjan grafeenipintaiset nappulat alkavat tehdä tehtävänsä. Välillä ulkopohjaan tarttuu moskaa, mutta kuviointi kuitenkin puhdistuu lenkin aikana. Ulkopohjan suojaavuus on mietoa sorttia. Terävät kivet tuntuvat läpi, mutta se tuskin haitannee, mikäli arvostaa alustatuntumaa enemmän.

PARKCLAW on kapeassa käyttötarkoituksessaan mainio tossu. Se on omalla tavallaan mukava, mutta äärimmäisen kiertolöysyyden takia se ei sovellu kaikkien käyttöön poluillakaan.

  • 180 €
  • Paino 309 g (M: US 10,5) 
  • Droppi 8 mm

+ Plussat

  • läheinen alustatuntuma
  • pito, istuvuus

− Miinukset

  • soveltuu vain poluille
  • heppoinen suojaus 

 

Lue myös:

Polkujuoksukengät 2022 testissä – ennätyskenkien ominaisuuksia poluille

TEKSI PENA REKIRANTA KUVAT ARI J. HYYTIÄINEN

Juoksija 6/2022

Vastaa