Jukolan kartan synty

Jukolan kartta
Lukulistalle
ClosePlease login

Miten Jukolan ja Venlojen viestin kartta päätyy suunnistajan käsiin? Suunnistusliiton karttavastaava Pasi Jokelainen sekä Napapiiri-Jukolan kartoittaja Matti Kivelä valottavat kartan synnyn taustoja.

Jukolan kartoittajan tai kartoittajien valinnalle ei ole mitään sääntöä tai määräystä. Yleensä Jukolan järjestäjäseura valitsee kartoittajan ja tekee tilaussopimuksen hyvinkin itsenäisesti. Jukolan valvoja, Jukolan johtoryhmä ja Suunnistusliiton karttavastaava ovat asiasta tietoisia, ja asiaan puututaan, jos valinnassa olisi parantamisen varaa.

Kartoittajan täytyy olla yleisesti tunnettu. Vaatimuksena on siis tunnustettu ammattitaito suunnistuskartoituksesta. Käytännössä jo työn laajuuden takia vain todella kokeneet ja pätevät kartoittajat ovat edes mahdollisia työhön. Jukolan kartoitus ei kuitenkaan eroa mitenkään muista suurista ja tärkeistä kartoista.

Välttämättä ei ole tarvetta kartoitustyön kilpailutukselle, vaan tunnetun kartoittajaryhmän kanssa voidaan neuvotella sopimus. Yleensä kuitenkin pyydetään muutamia tarjouksia useammalta mahdolliselta kartoittajalta. Jos kartan tilaajana on kunta tai kaupunki, silloin kilpailutus ja hankintamenettely ovat usein pidemmät ja tarvitaan virallisempaa tarjouskilpailua.

Valinnassa ei voi olla ratkaisevaa pelkkä hinta, vaan myös laatuseikat ja kartoittajan palvelumahdollisuudet vaikuttavat: kuinka kartoittaja voi osallistua esimerkiksi ratamestarityöhön tai on käytettävissä kartan viimeistelyyn ja painatusasioihin.

Kartoituksen aloittaminen

Kartoituksen aloittaminen ja työn teko etenee hyvin samalla kaavalla kuin muutkin suuret kartoitukset:

Valitaan maasto, kartoittaja tutustuu maastoon ehkä yhdessä ratamestareiden kanssa, maaston yleispiirteisiin perehtyminen, pohja-aineiston valmistaminen, maastokartoitus ja karttatiedoston piirtäminen, kartan viimeistely ja muutosten päivittäminen, karttajulkaisujen ulkoasujen suunnittelu ja valmistaminen, ratapiirrosten käsittely, painatuksen valmistelut, karttojen ja ratojen painaminen.

Yhteydenpitoa kartoituksen aikana ei välttämättä paljoa tarvita. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat Jukolan ratamestarit, valvoja, ratavalvoja ja Suunnistusliiton karttavastaava. Kartoittaja toimittaa työn aikana väliversioita kartasta sitä mukaa, kun työ etenee. Ratamestarit ja valvojat pääsevät tutustumaan karttaan ja maastoon. Samalla tulee kartoitukselle valvontaa.

Yhteydenpitoa on enemmän, jos kartoittaja on mukana ratamestarityössä ja karttasihteerinä, eli vastaa myös ratapiirroksista ja painatusasioista. Jukolassa on tärkeää, että osaavat henkilöt ovat valmistelemassa myös ratapiirrokset ja painatukset.

Työmäärällisesti Jukolan karttojen alueet ja laajuus vaihtelevat. Yleisesti voi varmasti ajatella, että on kyse noin 1000 tunnin työstä. Vaihtelua tulee myös maastotyypistä ja erilaisten harjoituskarttojen määrästä. Kävelymäärä lienee 1000–2000 km.

Kartta valmiiksi vuotta aikaisemmin

Jukolan kartat tehdään aina erittäin pitkällä ajalla ja valmistakin on hyvissä ajoin. Käytännössä kartan täytyy olla täysin valmis ja viimeistelty tasan vuotta ennen kilpailupäivää, eli samana Jukolan ajankohtana edellisvuonna. Tämän jälkeen tehdään vielä päivityksiä mahdollisten maastomuutosten takia.

Varsinainen kartoitustyö tapahtuu 2–3 vuotta ennen tapahtumaa. Jukolan kartat ja radat painetaan talvella 3–4 kuukautta ennen tapahtumaa. Minkään muun suunnistuskilpailun karttoja ei paineta valmiiksi näin aikaisin.

Jukolan kartoilla ja kartoituksella on hieman taruhohtoinen maine. Oikeastihan Jukola-kartta ei ole yhtään parempi tai erilainen kuin mikään muukaan hyvä suunnistuskartta. Tietenkin tapahtuman maine, julkisuus, näkyvyys ja suuri osallistujamäärä vaikuttavat asiaan.

Jukolassa ei oikeastaan tarvitsisi edes olla mitenkään huippulaadukas kartta. Huippusuunnistajat osaavat suunnistaa huonommallakin kartalla, ja loppupään menijöillä on mahdollisuus kulkea uria pitkin rasteille, ilman suurta merkitystä kartan kohteista.

Jukola-kartta vaikuttaa tapahtuman jälkeenkin, sillä se on aina hyvä liikuntapaikka ja suunnistusmaasto pitkälle tulevaisuuteen. Kun kartta on tehty Jukolaan, syntyy samalla hyvä kartta myöhemmille kilpailuille, kuntosuunnistuksiin ja harjoitteluun. Kartalla on paljon käyttöä ja arvoa vielä Jukolan jälkeenkin.

 

Kartantekijä Matti Kivelää motivoi kotikaupungin Jukola

Arvokkain ja motivoivin asia itselleni Napapiiri-Jukolan kartoitusprojektissa oli päästä tekemään kartta Lapissa ja vieläpä omassa kotikaupungissa järjestettävään Jukolaan. Valinta Jukolan kartoittajaksi lienee myös koettava jonkinmoisena arvostuksena aiempia työtehtäviä kohtaan.

Varsinaista kartoitustyötä en kokenut juurikaan sen kummempana työnä kuin minkä tahansa muun suunnistuskartan valmistusta, mutta karttasihteerin tehtävissä saikin sitten käsitellä ja pyöritellä kartta- ja ratatiedostoja enemmän kuin monia aiempia projekteja yhteensä. Myös karttojen painatus kaikkine virittelyineen on nykyisissä Jukoloissa varsin mieleenpainuva kokonaisuus.

Vaikka kilpailualue oli varsin laaja (n. 20 neliökilometriä) ja kartoitus ajoittui varsin pitkälle ajalle, kokonaisuudessaan projektista selvittiin varsin pienin korjausliikkein. Joitain pieniä metsänhoidollisia toimenpiteitä ja muita ihmisen aikaansaannoksia tulee luonnollisesti näin isossa ja pitkässä projektissa aina vastaan, mutta niihin ehdittiin kuitenkin reagoida hyvin ennen kilpailukarttojen painamista.

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että koin henkilökohtaisesti varsin isona pettymyksenä, ettei Napapiiri-Jukolaa lopulta päästy suunnistamaan Lapin valoisassa kesäyössä. 

Kun kävi selväksi, että Napapiiri-Jukola juostaan aikaisintaan kesäkuussa 2021 oli sen vaikutukset luonnollisesti otettava huomioon myös valmiina olevien kilpailukarttojen kannalta ja alettava jännittämään mitä tuleman pitää. Aika nopeasti oli kuitenkin selvää, että ellei mitään todella yllättävää tapahdu, maaston suhteen tuskin koetaan kilpailun kannalta mitään liian kriittistä. 

Jukolan siirtyminen kesäkuulta elokuulle varmisti myös sen, että kartan kasvillisuuskuvauksen suhteen oltiin varmasti varmemmassa tilanteessa kuin kesäkuussa kasvukauden ollessa vasta enemmän ja vähemmän vaiheessa täällä napapiirillä.

Lue myös Jukolan viestin kartta- ja ratasektorin valtavat luvut

Suunnistaja 5/2021

Vastaa