Pyöräsuunnistus MM – pelkkää mitalijuhlaa

pyoräsuunnistus
Lukulistalle
ClosePlease login

Pyöräsuunnistuksen Kuortaneen MM-kotikisat olivat Suomalaisille yhtä mitalijuhlaa. Joukkue piti huolen, että 10 aikuisten ja 6 nuorten mitalia ripustettiin suomalaisten kaulaan.

Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut sekä nuorten MM-kilpailut olivat suomalaisten juhlaa, kun yhteensä 16 MM-mitalia jäi Suomeen. Kuortaneen kotikisat saatiin vietyä läpi onnistuneesti koronakuplassa ja heti kisojen ensimmäinen matka viitoitti viikon suuntaa. Suomen mitalitili aukesi heti yhteislähtökilpailussa, kun Samuel Pökälä suunnisti 30,1 kilometrin radan voittoon ja Mervi Pesu 26,4 kilometrillä hopealle.

Marika Hara puolestaan otti pyöräsuunnistusuransa 12:nnen kultamitalin sprintistä ja täydensi värisuoraa viestin hopealla yhdessä Mervi Pesun ja Ingrid Stengårdin kanssa, sekä keskimatkan ja pitkän matkan pronssimitaleilla.

Miesten kilpailuissa ainoastaan sprintin kultamitali karkasi pois Suomesta. André Haga otti voiton nimiinsä 40 kilometrin pitkällä matkalla ja Pekka Niemi polki samalla matkalle hopealle. Suomen kolmoisvoitto kaatui Pökälän huonoon reitinvalintaan toiseksi viimeisellä rastilla ja loppusijoitus jäi neljänneksi. Keskimatka sen sijaan oli Pökälän hallintaa. Trio Haga, Niemi, Pökälä kruunasi kisaviikkonsa vielä viestisuunnistuksen MM-kultaan.

pyoräsuunnistus
Kaarina Nurminen oli nuorten MM-kilpailujen mitalirohmu.

Nuorten MM-kilpailuissa Kaarina Nurminen piti jo lähes traditioksi muodostuneesti huolen siitä, että kultamitalit ripustettiin 18-vuotiaan naisen kaulaan. Nuori nainen nappasi yhteislähtökilpailun, sprintin ja keskimatkan voitot. Vain pitkällä matkalla mitali vaihtui neljänteen sijaan ison pummin myötä. Viestissä Nurminen kiri lopussa joukkueensa hopealle. Viestin avausosuuksilla suunnistivat Silja Yli-Hietanen ja Vilma Pesu.

Yli-Hietanen täydensi avauspäivänä mitalitilastoja yhteislähdön MM-pronssilla. Nuoret miehetkin saivat lopulta mitalitilin auki, kun MM-viestipronssi irtosi joukkueella Tatu Aaltonen, Simo Klemettinen, Antti Rissanen.

 

Lue myös Pyöräsuunnistus MM – kultahana auki

TEKSTI Anu Uhotoinen KUVAT Timo Mikkola

Vastaa