ON CLOUD X

Lyhyesti

Tutustuakseen On-kenkiin kannattaa lukea tämän klinikan arvio myös On Cloudace-mallista.

Kuvaus

Tutustuakseen On-kenkiin kannattaa lukea tämän klinikan arvio myös On Cloudace-mallista.

On-kenkien ”pilvisarjassa” (cloud) on runsaasti yhtäläisyyksiä, vaikka mallien tukevuudessa on suuri ero. Cloud X:ssä toistuvat On-merkin persoonallinen pohjarakenne, istuva ja hyvin muotoiltu päällinen, nauhoitus ja kantaosa – huippulaadukkaalla viimeistelyllä kuorrutettuna.

Cloud X on kuitenkin hyvin kiertolöysä ja kaikinpuolin notkea. Edellä mainittu Cloudace on puolestaan äärimmäisen tukeva ja kiertojäykkä.
Kansainvälisissä arvioissa Cloud X:ää suositeltiin monipuoliseen käyttöön lyhyille lenkeille, saliharjoitteluun ja maastoon, mutta ei kovin pitkille juoksulenkeille. Tähän arvioon on helppo yhtyä.

Testijuoksijamme kehuivat Cloud X:n miellyttävää istuvuutta ja laadukasta viimeistelyä. Onin tyyliin nauhat ovat ohuet, jotka ovat vaikea sitoa mutta pienellä keskittymisellä onnistuu.

Juoksutuntuma on yllättävän hyvä. Tuntuma alustaan on läheinen ja varsin kiva. ”Hieman sellaista vauhtikengän fiilistä.”

On-merkin iIlmatyynyt ovat aiemmin tuoneet hieman epäselvän vaimennuksen ja pientä huojuvuutta. Tässä mallissa tuntuma on napakampi, lähempänä tavallista kenkää. Kannassa on vaimennusta niukasti, mutta reippaampaan menoon ja midfoot-askeleeseen sopii hyvin. Cloud X ei ole raskassarjalaisten kenkä.

Lesti on keskitasoa. Tilaa on varpaille, mutta ei sitä voi leveäksikään sanoa. Päällisen materiaali on erittäin laadukas ja muutenkin hienosti viimeistelty. Kannan osuessa maahan kantaosan yläreuna (kehräsluun kohdalta) taipuu ikävästi ”auki”. Se ei haittaa juoksemista, mutta kerää irtokiviä kengän sisään.

Sopii Monipuoliseen kuntoiluun ja pienille juoksulenkeille, myös salille ja maastoon.
Plussaa Istuvuus, mukava juoksutuntuma, laadukas työ. Keveys.
Miinusta Ohuet nauhat hieman hankalat käyttää. Turhan heppoinen rakenne kovempaan juoksuharjoitteluun.

Lisätiedot
Vuosimalli

2019

Käyttötarkoitus

Harjoituskenkä, Kevyt kisakenkä, Maasto, Vauhtilenkit

Merkki

On

Tuki / Ohjaus

Neutraali

Hintaluokka

130€ – 160€

Välineryhmä

Kengät