Susanna Saapunki – uudella innolla maantielle

Vuorijuoksun MM-mitalin jälkeen Susanna Saapungin katse on kääntynyt uusiin haasteisiin. Nyt hän kertoo, miksi suunta vaihtui maantielle, millaista talviharjoittelu Toscanassa on ollut ja millaisin odotuksin hän valmistautuu uransa ensimmäiseen maratoniin Roomassa.

Hetki on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani. Talvi on ehtinyt kääntyä jo kovaa vauhtia kevääksi. Viimeisessä kirjoituksessani sivusin jo aihetta, että jatkossa harjoitteluni ja kilpaileminen tulee keskittymään entistä enemmän maantiekilpailuihin.

Vuorijuoksun MM-mitalin jälkeen haluan uusia kovia haasteita, joissa pääsen haastamaan itseäni todella ja oppimaan taas jotain uutta. Koen, että vuorijuoksun puolella ei ole enää jäljellä paljon kilpailuja, jotka haastaisivat tai motivoisivat minua riittävästi urheilijana. Lisäksi kaikki ihmiset minun ympärilläni ovat sanoneet jo pitkään, että maraton olisi minulle paras kilpailumatka. Se nähdään pian!

Vaisu paluu Toscanaan

Palataan hetkeksi kuitenkin vielä talven harjoitteluun ja muutoksiin asian tiimoilta. Vuorijuoksun MM-kilpailuiden ja Suomessa vietetyn loman jälkeen palasin takaisin tänne Italiaan Toscanaan ryhmän mukaan.

Jostain syystä ensimmäisillä viikoilla oli jotenkin todella vaisu ja tyhjä olo. Ei tuntunut yhtään omalta tekemiseltä, ja kaiken huipuksi sairastin kovan reilun viikon kestävän taudinkin.

Ville oli aloittanut jo aiemmin ryhmän apuvalmentajana ja ajattelin, että minun kannaltani kokonaisuus toimii nyt paremmin ja minulla on koko ajan läheinen ihminen lähellä. Homma kuitenkin tökki edelleen päässäni.

”Ehkä minulla oli tullut kiintiö täyteen italialaisten kaaoksesta?”

Kaipasin entistä enemmän omaa systeemiä, missä Kari tekee ohjelmat ja Ville on mukana päivittäin harjoituksissani. Normaalia ja rauhallista arkea. Ehkä minulla oli tullut kiintiö täyteen italialaisten kaaoksesta?

Uudet vanhat kuviot

Toiseksi kukaan muu ei tunne minua urheilijana niin hyvin kuin Kari ja Ville. He tietävät tasan tarkkaan mikä toimii ja miten harjoitteluni pitää rytmittää. Halusin aloittaa tämän maantieprojektin hyväksi todetulla perhebisneksenä.

Tuscany Campin ryhmän mukana oleminen hetken aikaa oli kuitenkin mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus. Varsinkin afrikkalaisten elämänasenne jää vahvasti mieleen! Kaikesta ei tarvitse stressata niin paljon, kuin me pohjoismaalaiset stressaamme.

Olemme olleet kuitenkin talven täällä samassa kylässä, josta löysimme sopivan asunnon muutamaksi kuukaudeksi. Päätös on tuntunut hyvältä ja omalta. Harjoittelu on myös viimeisten kuukausien ajan sujunut suunnitelmien mukaan.

Jos Suomessa on ollut todella kylmä talvi, niin me olemme täällä Toscanassa saaneet melkein joka päivä vettä niskaan. Paikallisten mukaan he eivät muista vastaavaa talvea, että olisi satanut niin paljon. Onneksi on ollut kuitenkin melko lämmintä, joten sateet eivät ole harjoittelua haitanneet. 

Onnistunut puolikas ennen maratonia

Muutama viikko sitten juoksin tämän vuoden ensimmäisen kilpailuni, Napolin puolimaratonin. Oli todella mukava päästä pitkästä aikaa tositoimiin. Oma kilpailu oli suorituksena todella tasapainoinen ja hyvä.

Napolin reitti on kohtuullisen nopea, mutta nousua kertyy yllättävän paljon. Varsinkin 18 kilometrin kohdalla oleva 600 metrin mittainen nousu vaikuttaa jonkun verran loppuaikaan. Paikoin rantatieosuuksilla oli kovaa vastatuulta, mutta lämpöasteet olivat aivan passelit, noin +15 astetta.

Kesken maratonharjoittelun juostuna 1.10.35 aika on minulle hyvä. En malta odottaa, että pääsen juoksemaan uudelleen puolimaratonin jollain nopeammalla reitillä. Urheilijan näkökulmasta järjestelyt toimivat todella hyvin. Jos Etelä-Italia kiinnostaa, niin Napolin puolikas on varmasti kokeilemisen arvoinen kilpailu myös kuntoilijalle.

Seuraavaksi on vuorossa debyytti maratonilla parin viikon päästä Roomassa. Jännittävää ja vähän pelottavaakin, mutta aion seisoa lähtöviivalla uteliaana ja avoimella mielellä.