Yleisurheilun kansainvälinen kattojärjestö World Athletics (WA) päätti kesken kesän 2020 kilpailukauden muuttaa juoksukenkien rakenteeseen liittyviä sääntöjä. Tämä aiheutti melkoista keskustelua ja hässäkkää sekä urheilijoille että kilpailujen järjestäjille. Oli otettava selvää, millä kengillä saa juosta ja mistä niitä saa lyhyellä varoitusajalla.
Lisäksi kilpailujen kokoontumispaikoille ilmestyi mitä erilaisimpia virityksiä, joilla mitattiin kengänpohjan paksuutta. WA on edelleen tarkentanut sääntöjään. Joulukuussa sallittiin ns. protokenkien käyttö testitarkoituksiin kilpailuissa. Sääntöä on luvattu edelleen päivittää. Katsotaan, missä asian kanssa mennään tällä hetkellä.
Viime kesän jälkeen on pikkuhiljaa tullut enemmän tietoa säännöstä ja sen taustoista. Hyvä tietolähde on esimerkiksi YouTubesta löytyvä Toni Arndtin luento, jossa keskitytään juoksukenkien ominaisuuksiin liittyvään tutkimukseen. Tätä tutkimusta, jota tehdään Tukholmassa, WA käyttää suoraan sääntöasian jatkokehitykseen. Linkki luentoon https://www.youtube.com/watch?v=tm5A6gxEGvs
Olennaista koko sääntöasian taustoissa on varsinkin pidemmillä matkoilla tapahtunut yleinen tulosten tasonnousu. Nousu on kauttaaltaan niin kova, ettei kyse ole pelkästään luontaisesta tuloskehityksestä. Samaan aikaan ovat yleistyneet ns. paksupohjaiset juoksukengät, joissa kengän rakenne on muuttunut oleellisesti aiemmasta. Oheisessa kuvassa on tarkemmin kuvattu kengän sisäosien rakennetta.
Kuvassa nykyisen juoksukengän tyypillinen sisärakenne. Kuva on Niken tuotekuva Arndtin luennosta.
Suurin muutos materiaaleissa on rakenteen keskellä oleva ohut hiilikuitulevy, joka jäykistää rakennetta ja parantaa energian vapautumista jokaisella juoksuaskeleella. Muutenkin pohjan materiaalit ovat kehittyneet. Hiilikuitulevyn lisäksi muukin kengän pohjarakenne varastoi ja vapauttaa energiaa.
Kyseessä on siis uusien materiaalien, rakenteen muuttumisen ja yleisen tuotekehityksen yhdistelmä. Tavoitteena on rakenne, jossa kengän koskiessa maata, rakenne kerää energiaa ja jalan irrotessa alustasta vastaavasti energia vapautuu. Kenkä toimii siis kansanomaisesti sanottuna jousena, joka helpottaa ja samalla nopeuttaa juoksemista.
Tämänhetkinen WA:n kenkäsääntö rajoittaa kengänpohjan paksuutta. Esimerkiksi maantielajeissa kengän paksuuden tulee olla alle 40 mm sekä päkiän että kantapään kohdalta mitattuna. Lisäksi rakenteessa ei saa olla hiilikuitulevyjä päällekkäin eikä limittäin.
Sääntö kuitenkin rajoittaa ominaisuuksia välillisesti eikä ota kantaa siihen, kuinka paljon kenkä voi kerätä tai vapauttaa energiaa. Ei siis suoraan rajoiteta sitä ominaisuutta, mitä kengiltä itse asiassa haetaan. Tähän liittyvää tutkimusta tekee Toni Arndtin työryhmä ja tavoitteena on löytää tarkempian raja-arvoja kengän ominaisuuksille.
Kuinka paljon kenkä saa auttaa urheilusuoritusta?
Nykysäännön perusta on periaatteessa, että kenkä ei saa antaa urheilijalle ylimääräistä etua. Tässä tullaan ongelman hankalimpaan kohtaan. Kuinka paljon kenkä saa auttaa urheilusuoritusta? Mihin raja pitäisi laittaa? Pitäisikö kengän ominaisuuksien vastata paljain jaloin juoksua? Miten jatkossa kenkäsääntöä valvotaan, jos paksuuden sijaan pitäisi mitata kengän vapauttavaa energiaa? Paljon on siis avoimia kysymyksiä. Pitää vielä odotella Tokion olympialaisten jälkeiseen aikaan, jolloin on luvattu päivittää sääntökokonaisuutta.
Yhtenä olennaisena syynä rajoitteiden ja valvonnan tarpeeseen WA näkee ns. hallitsemattoman tuloskehityksen. Ehkä tilannetta voi verrata uintiin, jossa ns. kumipuvut mullistivat ennätykset ja ne kiellettiin vuoden 2010 alusta. Vastaavaan tilanteeseen ei haluta joutua ja siksi halutaan reagoida ajoissa.
Yhtenä esimerkkinä tämäntyyppisestä kehityksestä voisi pitää skotlantilaisen triathlonisti Beth Potterin 5 kilometrin juoksua, jossa hän itsensä ja järjestäjien yllätykseksi rikkoi voimassaolevan ME-tuloksen huhtikuun alussa. (linkki uutiseen)
Sama kenkä antaa toiselle enemmän etua kuin toiselle
Nyt siis Tukholmassa tehdään WA:lle tutkimusta siitä, mihin kenkien ominaisuudet tulisi rajata. Mukana kehitystyössä ovat myös tärkeimmät kenkävalmistajat. Heilläkin on oltava tieto siitä, mihin raja-arvot asettuvat, jotta he voivat jatkaa kehitystyötään sääntöjen sallimissa rajoissa. Vaikenta on määrittää, mihin ylimääräisen edun rajat vedetään. Sama kenkä antaa toiselle enemmän etua kuin toiselle, kun otetaan huomioon erot urheilijoiden vartalon rakenteessa ja juoksutekniikassa. Lopputulosta odotetaan mielenkiinnolla.
WA rajaa ongelman aika tarkkaan eliittiurheilijoihin ja korkeimman tason kilpailuihin, kuten olympialaisiin ja MM-kilpailuihin. Yleisestikin WA:n säännöt on kirjattu siten, että niitä käytetään ylimmän tason kilpailuissa. Suurimmassa osassa sääntöjä sama kirjaus toimii samalla tavalla kaiken tason kilpailuissa.
Mutta oletettavaa on, että kenkäsääntö tuottaa hankaluuksia. Massamaratoneilla on mahdotonta tarkastaa jokaisen osallistujan kenkiä ja kilpailun jälkeen tehdyt tarkastukset ja mahdolliset hylkäykset eivät ole hyvä idea. Tuleeko siten erikseen omat säännöt ja tarkastukset kärkiurheilijoille ja vapaampi tilanne suuremmalle massalle? Voiko kärjistetysti syntyä tilanne, jossa harastelija tekee kovemman ajan kuin huippu-urheilija?
Tämän kirjoituksen tavoitteena oli selventää tilannetta, missä kenkäsäännön osalta tällä hetkellä mennään. Kuten huomataan kysymyksiä on edelleen paljon enemmän kuin vastauksia. Loppukesästä 2021 on luvattu edelleen päivityksiä sääntöihin, jotka ovat muuttuneet vajaassa vuodessa melkoisesti. Aiemmin kenkiä koskeva sääntökohta oli muutama rivi kenkien paksuudesta ja piikkien määrästä. Tällä hetkellä sama kohta sääntökirjasta on jo noin 9 sivua pitkä.
Pasi Oksanen
Artikkeli Pasi Oksasen kolumni: Kenkäsääntö – missä mennään? julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi