Valkoinen paperi on edessäni kuin lumikenttä ja ajattelen vain yhtä: Kunpa pian taas kuulisin tutun vapahduttavan HONK-merkin.
On menossa Mystinen Maaliskuu ja silloin kuuluvat ensimmäiset Honkit. Joten minun on oltava valppaana. Mistä tahansa muusta aiheesta kirjoittaisinkin, se olisi teeskentelyä, sillä nyt vain yksi on tärkeintä. Kuitenkin uusille lukijoillemme ehkä on korostetusti tuotava esille Honkin merkitys, sillä muuten hän saattaa jäädä siihen uskoon, että joku elintarvikelakko tai vastaava olisi todella tärkeä asia. Otan katkelman päiväkirjastani:
Maaliskuu:
5. päivä:
Heikki lähti perheineen talvilomalle lupasin seuraavalla viikolla latoa Juoksija-kolmosen kuntoon, mutta heti bussin lähdettyä otin sukset ja lähdin lumille. – Illalla 8 km (tarkoittaa juoksua).
6. päivä:
Niku tuli kaupunkiin. Teeskentelin kiinnostusta juoksua kohtaan, mutta heti sopivan hetken tullen häivyin Honk-merkkiä odottamaan.
12. päivä:
Hiihdin koko päivän. Ei Honkia. Katsoin Pirkkolassa Pasasilla TV:stä Kollenin 15 km.
14.päivä
Koko päivä puusuksilla, eksyin ja palelin illalla Seutulan metsissä, mutta pääsin ystävällisten ihmisten hoivaan. – Jo viikko juoksematta pahan Honk-kuumeen takia.
15. päivä:
Heikki tuli lomalta. Sitoi minut nilkasta latomakoneeseen, kun kuuli ettei riviäkään ollut ladottu.
16.päivä
Edelleen kahlehdittuna. – Mikä häpeä, kirjoita tässä juoksemisen vapaudesta!
17. päivä:
Oulun Pyrinnöstä soitettiin ja sanottiin: “Kirjeet ovat SUL:ssa haettavissa. Meidän on pakko saada ne huomiseksi, muuten viesti ei mene seuroille ajoissa.” Lupasin toimia hetkeäkään viivyttelemättä. Kahle irroitettiin… ja samassa olin jo kaukana. Sivakoin Vantaan uomaa ylöspäin täynnä onnea. Taas hangilla kahden päivän vankeuden jälkeen. Katseeni nousi ylemmäs. Joko kuulisin Honk-merkin. En pelännyt takaa-ajajia. Millainen riemu oli mielessäni!
Ylistäköön Tagore Intian lootus-metsiköitä. Puhukoot runoilijat viehkein sanoin hullun hiljaisesta äänestä suviyössä. Minun musiikkiani oli tuulen mukana tuleva Honk, täynnä vapautta, täyteläisenä, voimakkaana tuleva, koko pimeän talven kaipaama merkkini. Ja nämä keväiset hanget jättävät jälkeensä kaikki lootukset. – Mutta nytkin hurma haihtui vähitellen ja tilalle tuli väsymys. Ei tänäänkään.
18. päivä
Taas kahlehdittuna. Tunnen itseni sairaaksi. En voi ajatellakaan juoksemista. Hessa kiusaa Lontoo-Brightonilla. Se ei ymmärrä Honkin merkitystä.
19. päivä:
Meillä on firmassa kova kovaa vastassa. Hessa väittää, että olen tehnyt lupauksen, jonka mukaan lehti on valmis 22. päivä maaliskuuta. – Minä puolestani korostan, ettei ilman Honkia mistään tule mitään: “vaikka ei koskaan valmistuisi”. Neuvotteluasemat ovat lukkiutuneet, suma seisoo ja lukijat saavat turhaan odottaa lehteään.
20. päivä
Se irroitti kahleen ja sanoi taipuvansa kompromissiin. Mutta se teki tämän eleen varmaan vain siksi, että Pohjolan pojat tulivat käymään. Juoksija-lehden päätoimittaja on kahlehdittuna säälittävä kuin vangittu susi. Menee pian lehden maine.
21. päivä
Todellisen vapauden tuo vasta ylhäältä kuuluva Honk. Vasta sitten alkavat asiat sujua. Mutta ehkä väännän lehden väkisin kasaan, joudunhan olemaan muutenkin näissä epätäydellisissä oloissa. Syömään epätäydellistä ruokaa, ajattelemaan epätäydellisiä ajatuksia ja kuuntelemaan epätäydellistä puhetta. Ehkä voin siis tehdä yhden epätäydellisen lehden kaikkien muiden sekaan. Mutta itselleni en sitä anna anteeksi. – Päätin käyttää koko huomisen päivän hiihtämiseen.
Kaikkeni olen heittänyt peliin, kaikki laiminlyönyt ja unohtanut. Sillä vain se on tärkeää kuulenko Honkin vain en. Muut uurastakoot, käykööt konserteissa ja näyttelyissä, harrastakoot stereoita tai supermarketteja, mutta minä kuljen pitkin hankia ja tähyän taivaalle. T.P.
Teksti Tapio Pekola, Juoksija-lehden perustaja ja päätoimittaja.
Juoksija 3/1976