Entinen huippumaileri Olavi Vuorisalo on kuollut 11. joulukuuta 91-vuotiaana. Vuorisalo syntyi 5.4.1933 Kuusistossa ja asui Naantalissa.
Vuorisalo (Artikkelikuvassa toisena, johdossa Olavi Salonen, Vuorisalon jälkeen Ison-Britannian Derek Ibbotson ja Olavi Salsola) edusti koko urheilu-uransa Naantalin Löylyä. Työuransa hän teki ensin koulun vahtimestarina ja lopuksi palomiehenä.
Vuorisalon pravuurimatka oli 1500 metriä, jolla hän saavutti viisi Kalevan kisojen mestaruutta ja kolme hopeasijaa. Mestaruudet tulivat vuosina 1955–58 ja viimeisin 1964.
Paras kansainvälinen arvokisasaavutus oli viides sija vuoden 1958 EM-kisoissa. Kaksi vuotta myöhemmin Vuorisalo osallistui Rooman olympiakisoihin.
Vuorisalo teki eri matkoilla kahdeksan Suomen ennätystulosta. Hänen oma ennätyssarjansa on komea ja kertoo monipuolisista lahjoista: 400 m 49,2, 800 m 1.48,3, 1000 m 2.19,4, 1500 m 3.40,3, maili 3.59,1, 3000 m 8.04,2 ja 5000 m 14.01,6.
Maililla Vuorisalo oli ensimmäinen suomalainen neljän minuutin haamurajan alittaja. Tulos 3.59,1 syntyi elokuussa 1957 Naantalin Kuparivuoren kentällä 6000 katsojan edessä, heidän joukossaan myös presidentti Urho Kekkonen.
Vuorisalo valittiin vuonna 1957 Suomen parhaaksi urheilijaksi, ja Viikkosanomat-lehden lukijaäänestyksessä myös Suosituimmaksi suomalaiseksi.
Kuuluisa Olavi-trio
Olavi Vuorisalo kuului komeaan Olavi-trioon, jonka kohokohta oli 11. heinäkuuta 1957, kun kolme Olavia, Salsola (1933–1995), Salonen ja Vuorisalo, juoksivat 1500 metrillä alle silloisen maailmanennätyksen. Entinen ME oli 3.40,6 Unkarin István Rózsavölgyn nimissä vuodelta 1956.
Vuorisalo joutui kuitenkin nöyrtymään kolmanteen sijaan vain sekunnin kymmenyksen takana voittajakaksikosta Salonen-Salsola, joille kirjattiin ME-aika 3.40,2.
Historiallisen juoksun tuloslista: 1) Olavi Salsola Turun Urheiluliitto 3.40,2 ME, 2) Olavi Salonen Kaipolan Vire 3.40,2 ME, 3) Olavi Vuorisalo Naantalin Löyly 3.40,3, 4) Dan Waern Ruotsi 3.40,8 RE.
ME-juoksun legendaa lisäsi sekin, että ennätys säilyi hengissä vain hetken, kun Tšekkoslovakian Stanislav Jungwirth juoksi seuraavana päivänä kotimaassaan ajan 3.38,1.
– Lähtörytäkässä olin kompuroinut joukon hännille, mistä nouseminen kulutti voimiani liikaa ja maksoi minulle lopulta voiton, Vuorisalo muisteli 50 vuotta myöhemmin Matti Hannuksen artikkelissa Juoksija-lehdessä.
”Kolme Olavia – kaikki vuosikertaa 1933 – harjoittelivat läpi uransa ilman yhtäkään ulkomaan leiriä, kotimaan karuissa oloissa luovuuden ja itseluottamuksen voimalla, ilman henkilökohtaisia valmentajia”, Hannus jatkoi.
”Yhden parhaista juoksuistaan Vuorisalo oli esittänyt Turussa alkukesällä 1958. Silloin hän kukisti 1000 metrin matkalla ME-juoksijat Siegfried Valentinin, Stanislav Jungwirthin ja Dan Waernin Suomen ennätysajalla 2.19,4.” (Kultaiset kentät, Suomen yleisurheilun vuosisata)
Luonnollista tietä urheilijaksi, itse itseään valmentaen
Valmentaja Lippo Juvala haastatteli Olavi Salosta ja Olavi Vuorisaloa 2000-luvun alussa. Vuorisalo muisteli lapsuutensa urheiluja:
– Pallopelejä, aina piti kilpailla jossakin, kiveä työnnettiin ja heitettiin, voimankoitoksia, kiipeilyä puissa, juostiin mettissä. Hiihtokisoja läpi talven.
– Ensimmäinen kilpailu tuli sattumalta 13-vuotiaana, kun kuorma-auto pysähtyi vierelle ja sieltä kysyttiin ”Lähteeks pojat maastojuoksuun Raisioon!”. Syksyllä liityin puurojuhlalla Naantalin Löylyn jäseneksi, Vuorisalo kertoi.
Vuorisalo kertoi alkaneensa miettiä urheilua systemaattisemmin 17–18-vuotiaana. Valmentajaa ei ollut, vaikka piirivalmentaja Asser Markkanen olikin käynyt joskus Turusta vetämässä harjoituksia.
– Aloitin alusta lähtien, kantapään kautta. Piti itse oppia tuntemaan, kuinka paljon kestän harjoitusta ja minkälaisia palautuksia tarvitsen.
– Entä jos harjoittelen niin paljon, ettei siitä ole enää hyötyä, nuori urheilija oli joutunut pohtimaan.
Jo 19-vuotiaana Vuorisalo osallistui vuoden 1952 olympialaisten katsastuksiin, jossa syntyi hänen ikäiselleen huippu-aika 3.52,6.
– Silloin heräsi ajatus, olisiko minulla mahdollista päästä olympiakisoihin. Kunnianhimo heräsi.
Vuorisalon metodit edelleen päteviä
Juvalan haastatteluissa maileri muisteli harjoitteluaan.
– Tammi-helmikuussa 10–15 kilometrin lenkkejä tasaisella vauhdilla 4 min/km. Sitten vauhti rupesi koko ajan kiristymään, keleistä riippuen 52–53 minuuttiin 15 kilometrillä. Nopeampaa rytmiä 5 kilometrillä. Jos joutui tekemään liikaa töitä, tiesin ettei ole vielä kestävyyttä. Kun meni 15.30 helposti, nostin hiukan vauhtia. Parhaimmillaan meni 15 km 48.30 min ja 5 km vähän päälle 15 minuutin maalis-huhtikuussa.
– Sen jälkeen tein 1000 metrin vetoja, 1000 m löysää, 4–5 kertaa aikaan 2.40–2.45, viiden minuutin palautuksella.
– Kun ratakisat alkoivat, kävin tunnustelemassa 800 metrin vauhtia. Jos sitä ei löytynyt, menin takaisin kimmoisille poluille ja vedin niin kovaa kuin pääsin, mieluusti pientä alamaata. Piti saada herkkyyttä ja nopeutta.
Vuorisalo tykkäsi myös rytminvaihtojuoksuista, 200 metriä vetoa, 200 m löysää, tai 400-400 tai 1000-1000.
– Siinä mentiin pieleen, kun Lydiard tuli Suomeen ja ruvettiin nylkyttämään. Maileritkin! Mitä helvetin hyötyä siitä on, kritisoi mailerilegenda myöhempää valmennusta.
Kovaa kilpailemista Olavit eivät pelänneet. Vuorisalollekin kertyi parhaimmillaan 56 starttia kesän aikana, mutta kesä rauhoitettiinkin kilpailuille ilma kovaa harjoittelua.
Kuvat Juoksija-lehden arkisto, Urheilun Kuva-aitta, Ari Paunonen
Artikkeli Olavi Vuorisalo 1933–2024 – Huippumailerin ura saapui maaliin julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi
