Alisa Vainio kohensi naisten maratonin Suomen ennätyksen huippulukemiin 2.20.48 Valenciassa sunnuntaina. Se toi Vainiolle kovatasoisessa kilpailussa neljännen sijan. Vainion lokakuun alussa Vantaalla juoksema edellinen SE oli 2.23.07.
Vainion Valencian aika on myös Pohjoismaiden ennätys. Entinen oli Norjan Ingrid Kristianssenin vuonna 1985 juoksema 2.21.06, joka oli silloin ME-tulos. Valencian Kilpailun voitti Kenia Joyciline Jepkosgei, ajalla 2.14.00. Euroopan kaikkien aikojen tilastossa Vainio on ennätyksellään 8:s.
– Ei siinä oikeastaan ollut sen kummempaa. Ihan perusjuoksu. Halusin pysyä juoksun päällä, ja se tuntui tosi hyvältä ja vahvalta. Pidin käsijarrua päällä koko ajan. Ajattelin, että ei tässä ole mitään hätää, Vainio kertaili juoksun kulkua.
Vainio lähti alusta pitäen omaan ennätysvauhtiin ja pystyi pitämään erittäin tasaista vauhtia läpi matkan, ja kiristämään vielä lopussa. Vainio ohitti puolimatkan ajassa 1.10.50, joka enteili 2 tunnin ja 22 minuutin alitusta ja tuli maaliin ajassa 2.20.48
Vainion 5 kilometrin välietapit sujuivat aikaan 16.48-16.51-16.48-16.42-16.38-16.45-16.49-16.14 ja viimeiset 2195 m 7.13.
– Siinä oli jäniksiä. Pysyttelin niiden perässä koko ajan ja peilailin omia tuntemuksiani kuten aina. En itse hirveästi seuraillut vauhtia tai mitään. Luotin siihen, että jänikset hoitavat homman ja itse vaan saa juosta siinä mukana, Vainio sanoi.
Haavan takia kovat kivut jalassa viimeiset 7 kilometriä
Aivan ongelmaton Vainion kilpailu ei ollut. Hän pystyi kiristämään vauhtia lopussa, mutta tuskaili samalla jalkapohjaan tulleen haavan tai rakon kanssa.
– Siinä tuntui tosi hyvältä, ja oli tosi jaksava olo, mutta kun jalkaan tuli haava tai rakko, vikat seitsemän kilsaa olivat tuskaisia. Se oli tosi kipeä. En tiedä mistä haava tai rakko tuli. Kengät olivat hyvät, Vainio sanoi.
– Siinä tuli ihan kunnon veret, ja jalka on edelleen aika kipeä. En tiedä, oliko kipu myös semmoinen asia, että se vei siinä lopussa vähän fyysistä tuntemusta. Joutui keskittymään kipuun jalassa, eikä matkaan tai paljon sitä on jäljellä. Keskityin enemmän siihen, että pääsen jalan kanssa maaliin.
”Olen valmistautunut tähän kisaan Tokion kisoista asti”
Vainio on juossut maratonin kolmesti vajaan kolmen kuukauden sisään. Tokion MM-kisoissa syyskuussa Vainio oli viides ajalla 2.28.32 ja voitti sitten Vantaalla Suomen mestaruuden SE-ajalla.
– Olen valmistautunut tähän kisaan Tokion kisoista asti. Olen tiennyt koko ajan, että olen tehnyt hyviä treenejä ja nähnyt vaivaa. Tiesin, että kunto on tosi hyvä, vaikkei siitä ollut ihan tarkkaa käsitystä mitä se voi olla, Vainio sanoi.
– Ennen kisaa minulla oli sellainen olo, että mahdollisuudet ovat mihin vaan. Mietin vain, että oli tosi siistiä päästä juoksemaan nopealla reitillä.
Alicanten leirille äkkilähdöllä – leiri onnistui hienosti
Valencian maratonille Vainio viimeisteli kuntonsa kahden viikon leirillä Alicantessa Espanjassa.
– Lähdin Alicanteen äkkilähdöllä viikkoa aikaisemmin mitä piti. Suomessa tuli lunta, eli talvi yllätti juoksijan. Jouduin tekemään juoksumatolla kovia treenejä ja pelkäsin, että tuntuma ei ole siinä ihan sama kuin tiellä tai että tuntuma häviää, Vainio kertaili.
– Läksin sitten leirille vähän aikaisemmin, ja se oli tosi hyvä päätös. Sain juostua ihan älyttömän hyvän valmistavan leirin.
Tämän vuoden Euroopan tilastossa Vainio on kolmas. Kärkipaikkaa pitää hallussaan olympiavoittaja, hollantilainen Sifan Hassan elokuussa Sydneyssä juoksemallaan ajalla 2.18.22. Tilaston kakkoseksi Vainio edelle kiilasi nyt Valenciassa kolmanneksi juossut Belgian Chloe Herbiet ajalla 2.20.38.
Millaiset ovat jatkosuunnitelmat, niitä Vainio miettii nyt kisan jälkeen.
– Koen, että olen tehnyt matkaa maratonjuoksijaksi aika pitkään. Olen kokenut ja osaan toimia, enkä halua laittaa itselleni mitään kattoa, että mitä tulevaisuus voi olla. Haluan vain nähdä mihin omat rahkeet riittävät, Vainio sanoo.
– Kilpailuista ei ole nyt tarkempia suunnitelmia. Täytyy miettiä seuraavat askelmerkitset rauhassa.
Chydenius, Granberg ja Rajaniemi epäonnistuivat
Muille suomalaisille Valencian juoksu toi keskeytyksiä. Hannu Granberg kellotti puolimatkassa 1.09.03 ja vielä 30 kilometrissä 1.39.35, mutta ilmeisesti liian kova alkuvauhti kostautui.
Hyvää syyskuntoa esittänyt Nina Chydeniuksen suoritus meni piloille vatsavaivojen ja oksentelun takia. Puolimatka hänellä sujui vielä oman ennätyksen (2.23.07) rikkoutumista enteillen aikaan 1.15.16. Anne Rajaniemi pääsi 35 kilometriin ajassa 2.30.29, mutta lihasvammat veivät lopussa voiton.
Korir miesten kisan ykkönen
Valencian maraton on kuuluisa nopeudestaan. Miesten voittoon juoksi nyt Kenian John Korir huippuajalla 2.02.25, joka on tämän kauden kolmanneksi nopein tulos maailmassa. Myös maiden ennätyksiä syntyi, kun Saksan Amanal Petros oli toinen ajalla 2.04.03 perässään Norjan Awet Nftalem Kibrab 2.04.25 ja Japanin Suguru Osako 2.04.55.
Artikkelikuva Mikko Rajaniemi
Valencia, Espanja
Kv. maraton:
Miehet, maraton: 1) John Korir Kenia 2.02.25, 2) Amanal Petros Saksa 2.04.03, 3) Awet Nftalem Kibrab, Norja 2.04.25, 4) Suguru Osako Japani 2.04.55.
Naiset, maraton: 1) Joyciline Jepkosgei Kenia 2.14.00, 2) Peres Jepchirchir Kenia 2.14.43, 3) Chloe Herbiet Belgia 2.20.38, 4) Alisa Vainio Suomi 2.20.48 (SE).
