Alisa Vainio juoksi kolmanneksi sunnuntaisella Kööpenhaminan maratonilla. Vainio onnistui vauhdinjaossa ja tuli maaliin ajassa 2.28.21, joka on hänen uransa toiseksi paras aika. Vainion ennätys on 2.27.26.
– Ihan hyvin se meni. Ei ollut odotuksia, mutta oli hyvä jaksava kunto, vaikka ei vielä ollut sellaista parasta varmuutta, Vainio sanoi.
Vainio taittoi koko matkan melko tasaista vauhtia ja ohitti puolimatkan ajassa 1.13.25.
– Siinä oli jänis, joka juoksi aika tasaisesti ja olin siinä ryhmässä. Siinä oli hyvä juosta. Vasta kilpailun viimeiset kahdeksan kilometriä juoksin yksin, Vainio kertoi.
Vainio oli kilpailun paras eurooppalainen kahden kenialaisen jälkeen. Voittaja Margaret Agai oli Vainiota 50 sekuntia nopeampi.
”Oksensin kaksi kertaa”
Aivan ongelmaton maraton ei ollut.
– Missasin siinä matkalla kolme juomapulloa ja sitten kun sen sain, join vissiin vähän liian äkkiä ja piti oksentaa kaksi kertaa, Vainio sanoi.
Tyytyväinen oli myös vainio valmentaja Jarmo Viskari, joka seurasi kilpailua etänä maastojuoksun SM-kilpailuista Kotkasta.
– Hyvä juoksu. Alisan uran toiseksi nopein ja tähän kohtaan erittäin hyvä aıka ja tietysti kolmas sija kansainvälisellä maratonilla on hienosti, Viskari sanoi.
Paikka Pariisin maratonilla tavoitteena
Nyt Vainio jää odottelemaan, riittävätkö hänen rankingpisteensä Pariisin olympiamaratonille.
– Ensisijaisesti tähtään Pariisin maratonille. Se on ollut haave jo pidemmän aikaa, Vainio viittasi.
Sunnuntai oli viimeinen päivä tehdä hyvä tulos ja sijoitus, ennen kuin olympiamaratonin ranking sulkeutuu.
– Tuo tulos nostaa jonkin verran Vainion asemia rankingissa. Lähellä se paikka on, Viskari arvioi,
KÖÖPENHAMINA Tanska, 4.5.2024 Kööpenhaminan maraton
Miehet,
Maraton: 1) Abdi Ali Gelelchu Bahrain 2.09.12, 2) Gadisa Birhanu Etiopia 2.09.56, 3) Abibaw Muniye Etiopia 2.10.28, 4) Enock Kinyamal Kenia 2.10.33, 5) James Kiplagat Kenia 2.10.58, 6) Archie Casteel Ruotsi 2.11.24, 7) Jacob Sommer Simonsen Tanska 2.11.25.
Naiset,
Maraton: 1) Margaret Agai Kenia 2.27.31, 2) Mercy Kwambai Kenia 2.28.12, 3) Alisa Vainio Suomi 2.28.21 (kkk), 4) Khishigsaikhan Galbadrakh Mongolia 2.28.48, 5) Caroline Jebet Korir Kenia 2.30.12.
Vainion väliaikoja: 5 km 17.30. – 10 km 34.53. – 15 km 52.18. – 20 km 1.09.39. – Puolimaraton 1.13.25. – 25 km 1.27.06. – 30 km 1.44.40. – 35 km 2.02.27. – 40 km 2.20.28.
Artikkeli Alisa Vainio juoksi kenialaisten joukossa kolmanneksi Kööpenhaminan maratonilla julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi