Chebetin ME-kymppi Eugenen timanttia – Britit Kerr ja Hodgkinson huippuiskussa keskimatkoilla

Lukulistalle
ClosePlease login

Kenian Beatrice Chebet nousi Eugenen Timanttiliigan tähdeksi juoksemalla ensimmäisenä naisena 10000 metrillä alle 29 minuutin. ME-lukemat kirjataan nyt 28.54,14.

Entinen ME 29.01,03 oli Etiopian Letesenbet Gideyn nimissä kolmen vuoden takaa.

Eugenen kakkoseksi juoksi Etiopian Gudaf Tsegay ajalla 29.05,92, jolla hän nousee kaikkien aikojen listalla kolmanneksi.

Chebetillä, 24, on kaksi maailmanmestaruutta maastojuoksusta viime ja tältä vuodelta sekä yksi titteli 5 kilometrin maantiejuoksusta viime syksyltä. Tällä matkalla hän omistaa myös ME:n 14.13.

Radalla Chebetillä on 5000 metrin kaksi MM-mitalia, hopea 2022 ja pronssi viime vuodelta. Vuonna 2018 hän voitti junioreiden maailmanmestaruuden.

10000 metrillä hänellä on ollut tähän asti vaatimaton ennätys, mutta 5000 metrin aika 14.05,92 kertoo ratajuoksun potentiaalista.

Kerr kukisti Ingebrigtsenin

Illan odotetuimpia lajeja oli mailin kilpailu ja varsinkin Norjan Jakob Ingebrigtsenin sekä brittien Josh Kerrin ja Jake Wightmanin keskinäinen otatus. Molemmat ovat vieneet parin viime kauden aikana 1500 metrillä maailmanmestaruuden Ingebrigtsenin nenän edestä, jonka jälkeen kilpailuhenkistä sanailua on kuultu molemmista leireistä.

Kerr osoitti vahvaa kuntoa ja vielä vahvempaa itseluottamusta ottamalla juoksun johtopaikan jo 500 metriä ennen maalia eikä antanut Ingebritsenille enää voiton mahdollisuuksia viimeisellä suoralla.

Kerrin aika 3.45,34 on uusi Iso-Britannian ennätys. Entinen ennätysmies Steve Cram, 3.46,32 1980-luvulta, oli selostamassa brittien tv-yhtiölle kilpailuja. Kaikkien aikojen maailmantilastossa Kerr nousi kuudenneksi.

Ingebrigtsenin ja myös Euroopan ennätys on 3.43,73, jonka hän juoksi Eugenen kisassa viime kesänä.

Briteillä riittää nykyään kovia mailereita. Neljänneksi juoksi Neil Gourley ajalla 3.47,74 ja viidenneksi Jake Wightman 3.47,83.

Kenialaisten olympiakarsinnat kympillä

Kenialaiset taistelivat maan olympiapaikoista naisten sekä miesten 10000 metrillä. Chebetin ME:n lisäksi vauhti oli kovaa myös miesten kisassa, kun kuusi kenialaista veti alle 27 minuutin, kärjessä Daniel Mateiko ajalla 26.50,81.

Kuularingissä Yhdysvaltain Joe Kovacs oli kovassa vireessä työntämällä kahdesti päälle 23 metrin, parhaimmallaan 23,13.

Hodgkinson kärkiaikaan 800 metrillä

Iso-Britannian Keely Hodgkinson voitti 800 metriä kauden kärkiajalla 1.55,78. Hän oli tasokkaan kilpailun loppukirissä ylivoimainen ennen Kenian Mary Moraa.

100 metrin aidat ei ollut Timanttiliigan laji, mutta se ei vauhtia hiljentänyt. Voittoon juoksi Cyréna Samba-Mayela Ranskan ennätysajalla 12,52.

Ugandan Peruth Chemutai juoksi 3000 metrin esteissä maailman kärkiajan 8.55,09 jättäen lajin maailmanennätyksen haltijan Kenian Beatrice Chepkoechin viimeisellä esteellä taakseen.

100 metrin ykkönen oli Yhdysvaltain viime vuoden maailmanmestari Sha’carri Richardson ajalla 10,83.

 

Eugene, Yhdysvallat

Timanttiliiga, Prefontaine Classic

Miehet,

100 m (1,2): 1) Christian Coleman Yhdysvallat 9,95, 2) Ferdinand Omanyala Kenia 9,98, 3) Brandon Hicklin Yhdysvallat 10,08.

200 m (+1,8): 1) Kenneth Bednarek Yhdysvallat 19,89, 2) Courtney Lindsey Yhdysvallat 20,09, 3) Kyree King Yhdysvallat 20,15.

Maili: 1) Josh Kerr Iso-Britannia 3.45,34, 2) Jakob Ingebrigtsen Norja 3.45,60, 3) Yared Nuguse Yhdysvallat 3.46,22, 4) Neil Gourley Iso-Britannia 3.47,74, 5) Jake Wightman Iso-Britannia 3.47,83, 6) Reynold Kipkorir Cheruiyot Kenia 3.48,59, 7) Cole Hocker Yhdysvallat 3.48,95, 8) Geordie Beamish Uusi-Seelanti 3.49,09, 9 Oliver Hoare Australia 3.49,11, 10 Mario García Esp 3.50,14, 11) Cameron Myers Australia 3.50,15, 12) Abel Kipsang Kenia 3.51,82, 13) Lamecha Girma Etiopia 3.53,82, 14) Cooper Teare Yhdysvallat 3.53,92.

10000 m: 1) Daniel Mateiko Kenia 26.50,81, 2) Nicholas Kipkorir Kenia 26.50,94, 3) Benard Kibet Kenia 26.51,09, 4) Edwin Kurgat Kenia 26.51,54, 5) Benson Kiplangat Kenia 26.55,09, 6) Kibiwott Kandie Kenia 26.58,97.

110 m aj (-0,3): 1) Grant Holloway Yhdysvallat 13,03, 2) Daniel Roberts Yhdysvallat 13,13, 3) Freddie Crittenden Yhdysvallat 13,16.

400 m aj: 1) Gerald Drummond Costa Rica 48,56, 2) Rasmus Mägi Viro 48,85, 3) Cj Allen Yhdysvallat 48,99.

Kuula: 1) Joe Kovacs Yhdysvallat 23,13, 2) Payton Otterdahl Yhdysvallat 22,16, 3) Chukwuebuka Cornnell Enekwechi Nigeria 21,91, 4) Josh Awotunde Yhdysvallat 21,53, 5) Tom Walsh Uusi-Seelanti 21,33.

Naiset,

100 m (+1,5): 1) Sha’carri Richardson Yhdysvallat 10,83, 2) Julien Alfred St. Lucia 10,93, 3) Dina Asher-Smith Iso-Britannia 10,98.

800 m: 1) Keely Hodgkinson Iso-Britannia 1.55,78, 2) Mary Moraa Kenia 1.56,71, 3) Jemma Reekie Iso-Britannia 1.57,45, 4) Nia Akins Yhdysvallat 1.57,98, 5) Halimah Nakaayi Uganda 1.58,18, 6) Catriona Bisset Australia 1.58,44, 7) Sage Hurta-Klecker Yhdysvallat 1.58,48, 8) Tsige Duguma Etiopia 1.58,70, 9 Natoya Goule-Toppin Jamaika 1.59,92.

1500 m: 1) Diribe Welteji Etiopia 3.53,75, 2) Jessica Hull Australia 3.55,97, 3) Elle St. Pierre Yhdysvallat 3.56,00, 4) Laura Muir Iso-Britannia 3.56,35, 5) Nikki Hiltz Yhdysvallat 3.59,64, 6) Emily Mackay Yhdysvallat 3.59,76.

5000 m: 1) Tsigie Gebreselama Etiopia 14.18,76, 2) Ejgayehu Taye Etiopia 14.18,92, 3) Freweyni Hailu Etiopia 14.20,61, 4) Aynadis Mebratu Etiopia 14.22,76, 5) Birke Haylom Etiopia 14.23,71, 6) Hirut Meshesha Etiopia 14.33,44, 7) Sifan Hassan Hollanti 14.34,38, … 14) Karoline Bjerkeli Grøvdal Norja 14.56,24.

10000 m: 1) Beatrice Chebet Kenia 28.54,14 (ME), 2) Gudaf Tsegay Etiopia 29.05,92, 3) Lilian Kasait Rengeruk Kenia 29.26,89, 4) Margaret Chelimo Kipkemboi Kenia 29.27,59, 5) Janeth Chepngetich Kenia 30.04,97, 6) Emmaculate Anyango Achol Kenia 30.06,43.

100 m aj (-0,9): 1) Cyréna Samba-Mayela Ranska 12,52, 2) Jasmine Camacho-Quinn Puerto Rico 12,54, 3) Tonea Marshall Yhdysvallat 12,55, 4) Devynne Charlton Bahama 12,63, 5) Alaysha Johnson Yhdysvallat 12,65, 6) Danielle Williams Jamaika 12,65, 7) Cindy Sember Iso-Britannia 12,76.

3000 m ej: 1) Peruth Chemutai Uganda 8.55,09, 2) Beatrice Chepkoech Kenia 8.56,51, 3) Faith Cherotich Kenia 9.04,45, 4) Sembo Almayew Etiopia 9.07,26, 5) Valerie Constien Yhdysvallat 9.14,29, 6) Courtney Wayment Yhdysvallat 9.14,48.

Kolmiloikka 1) Leyanis Pérez Hernández Kuuba 14,73, 2) Thea Lafond Dominikaaninen tasavalta 14,62, 3) Shanieka Ricketts Jamaika 14,55.

Seiväs: 1) Emily Grove Yhdysvallat 463, 2) Katie Moon Yhdysvallat 453, 3) Robeilys Peinado Venezuela 453.

Kiekko: 1) Valarie Allman Yhdysvallat 67,36, 2) Yaimé Pérez Kuuba 67,25, 3) Jorinde Van Klinken Hollanti 64,88.

Moukari: 1) Camryn Rogers Kanada 77,76, 2) DeAnna Price Yhdysvallat 76,74, 3) Brooke Andersen Yhdysvallat 76,34, 4) Janee´ Kassanavoid Yhdysvallat 74,65, 5) Silja Kosonen Suomi 73,97.

Kaikki tulokset

Artikkeli Chebetin ME-kymppi Eugenen timanttia – Britit Kerr ja Hodgkinson huippuiskussa keskimatkoilla julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi