Granberg maratonilla 2.19.48 – Viikonlopulla ohjelmassa seurajoukkueiden maastojen eurocup

Lukulistalle
ClosePlease login

Hannu Granberg juoksi Sevillan maratonilla (18.2.) ajan 2.19.51. Arttu Vattulainen joutui keskeyttämään kilpailun puolimatkan jälkeen. Tulevana sunnuntaina Granberg juoksee Lahden Ahkeran joukkueessa maastojuoksun seurajoukkueiden eurocupissa Portugalissa.

Aikaisemmin ratajuoksuissa edustustasolle noussut Granberg on juossut vuodesta 2021 lähtien neljä maratonia. Toistaiseksi paras tulos on viime joulukuussa Valenciassa juostu 2.19.10.

– Sevillan juoksusta jäi hyvä tunnelma. Halusin saada heti alkutalveen hyvän maratonin joulukuussa juoksemani Valencian maratonin jälkeen, Granberg kertoi.

Granbergin väliaika puolimaratonin kohdalla oli 1.09.48, joka oli 15 sekuntia hitaampi kuin hänen ennätysjuoksussaan. Sää Sevillassa oli hyvä maratonjuoksuun, viileä ja tuuleton.

– Aloitin hieman rauhallisemmin Valencian juoksuun verrattuna, ja tavoitteenani oli kiristää loppua kohti. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä sain pallepistoksen 35 kilometrin kohdalla, joka esti lopun kiristyksen. Maalissa oli tunne, että jäi vielä voimia ja annettavaa.

Granberg, 34, työskentelee liikennesuunniteluinsinöörinä Espoon kaupungilla. Työaika on joustava ja iso osa etätyönä, joten juoksuharjoitteluun jää aikaa.

– Sevillaan valmistautuminen ei ollut aivan optimaalista, sillä kovan talven takia olen viime aikoina joutunut harjoittelemaan suurelta osin sisähalleissa ja juoksumatolla, Granberg kertoi.

Valmentaja Tommy Ekblomin ohjauksessa seuraava tavoite on puolimaraton SM-maantiellä. Kesälle juoksija suunnittelee varsinkin 10 km:n kisoja niin radalla kuin maantiellä. Joulukuussa odottaa jälleen Valencia, jossa hän on juossut jo kolme kertaa, ja aina tulostaan parantaen.

Millä keinoin odotat kehitystä maratonille?

– Harjoittelua on vara vielä lisätä. Toinen tavoite on saada vauhtia lisää. Puolimaratonin aika pitää saada paremmaksi, Granberg suunnittelee.

Huima taso Sevillan kaduilla

Sevillan juoksun taso oli äärimmäisen kova, kun alle 2.10:n rajan paineli peräti 46 miestä. Granbergin tulos riitti sijalle 104. Nopein oli Etiopian Deresa Geleta ajalla 2.03.27. Miesten kisassa juostiin peräti kahdeksan maan ennätykset, muun muassa Ruotsin Suldan Hassan aikaan 2.07.36, jolla hän sijoittui yhdeksänneksi. Naisten kisan nopein oli Etiopian Azmera Gebru ajalla 2.22.13.

Maratonilla oli mukana myös Joensuun Katajan Arttu Vattulainen, mutta hän joutui keskeyttämään puolimatkan jälkeen. Puolikkaan väliaika oli hänellä 1.08.27.

Maastojuoksun seurajoukkueiden eurocup Portugalissa

Maastojuoksun Euroopan seurajoukkueiden cup juostaan 25. helmikuuta Portugalin Albufeirassa. Suomesta mukana ovat Lahden Ahkeran joukkueet miesten ja naisten sarjassa sekä Limingan Niittomiesten joukkue naisten alle 20-vuotiaiden sarjassa.

Lahden Ahkeran miesten joukkueessa juoksevat Hannu Granberg, Walte Hautala, Ossi Kekki ja Niko Putkinen. Naisten joukkueessa ovat Emilia Jousimaa, Nelli Nordlund, Anne Rajaniemi ja Veronika Virtapohja.

Limingan Niittomiesten alle 20-vuotiaiden naisten joukkueessa ovat Anessa Isner, Eveliina Kujala, Kaisla Passlin ja Sara Säkkinen. Joukkuetulos muodostuu kolmen parhaan juoksijan sijoituksista.

Miesten, naisten ja nuorten kilpailut juostaan nurmipintaisella radalla, jossa kierretään 1,830 kilometrin reittiä. Matkalla on korkeuseroja sekä tehtyjä että luonnon esteitä.

Kilpailumatka miehillä ja naisilla on 9,280 kilometriä ja nuorten sarjassa 5,620 kilometriä.

ECCC Cross Country kisasivut

Artikkeli Granberg maratonilla 2.19.48 – Viikonlopulla ohjelmassa seurajoukkueiden maastojen eurocup julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi