Katumailin MM-kilpailussa riitti sähinää.
Vaikka Latviaa ei varsinaisesti tunneta juoksijoistaan tai massamaratoneistaan, herttaisen Riian sydämessä tehtiin alan historiaa sunnuntaina 1. lokakuuta. Katujuoksun ensimmäisen MM-tapahtuman ansiosta Riiasta tuli ”vuoden 2023 juoksupääkaupunki” kuten kattojärjestö World Athletics keksi mainostaa.
Puoli- ja täysmaratoneilla jaetaan jo entuudestaan maailmanmestaruuksia sekä noteerataan ennätyksiä. Nyt myös mailin ja viiden kilometrin katumatkoilla on yhtä virallinen status.
SUOMALAISITTAIN Riika tuotti sataprosenttisen onnistumisen. Edustajia oli yksi, Santtu Heikkinen, ja hän viimeisteli hienon kesäkautensa katumailin Suomen ennätyksellä 4.01,35. Vajaat kaksisataa metriä ennen maalia Heikkinen (Lempäälän Kisa Yleisurheilu) oli vielä kymmenen kärkijuoksijan kannoilla. Siihen mennessä miehet olivat kääntyneet kahdesti 90 astetta ja kohdanneet mereltä puhaltavan tuulosen.
– Neljän minuutin alitus oli mielessä, mutta vastatuulessa viimein katkesin, tuore ennätysmies sanaili.
Hänen rataennätyksensä sattuu olemaan samaa 3.56- tasoa kuin amerikkalaisen Hobbs Kesslerin voittoaika Riiassa. Suomalainen ei silti pettynyt 17. sijaansa.
– Asfaltti olisi vaatinut omanlaistaan harjoittelua, eikä edelle jäänyt kuin kovan luokan menijöitä, Heikkinen kertoi.
PÄIVÄN NIMEKKÄIN urheilija, 1 500 metrin kenialainen valtiatar Faith Kipyegon (KEN) yllätti taipumalla kolmanneksi kirivaiheessa. Nopeimmat naiset olivat etiopialaisia, aivan kuten viiden kilometrin parhaat miehet, jotka vastasivat viileän pyhän tasokkaimmista tuloksista. Hagos Gebrehiwot alitti sekunnilla 13 minuuttia, mikä oli samalla uusi maailmanennätys.
Kestävyysjuoksu vain on Latviassa verraten syrjäinen harraste. Kadunvarret olisivat täyttyneet ja hurraahuudot raikuneet kaiketi vasta siinä tapauksessa, jos nämä valiourheilijat olisi velvoitettu juoksemaan joko jääkiekkomaila kainalossa tai koripalloa pompotellen.
TEKSTI JA KUVA ERKKI VETTENNIEMI
Juoksija 7/2023