Estejuoksun kaksinkertainen maailmanennätysmies, kelloseppä Pentti Karvonen kuoli Porvoossa 90-vuotiaana sairauden uuvuttamana 12. maaliskuuta 2022. Hän oli syntynyt Koivistossa 15.8.1931.
Karvonen opiskeli kellosepäksi ja ryhtyi yrittäjäksi jo urheilu-uransa aikana. Tänä päivänä hänen rakentamansa yritys toimii Porvoon ja Loviisan yksiköissä. Porvoon yksikköä johtaa Pentin pojista Teuvo ja Loviisan yksikössä on viime vuoden lopulla tehty sukupolvenvaihdos Juha Karvoselta tyttärelleen Carolinalle.
Karjalaisuus oli läheinen ja elämänmittainen asia Koiviston pitäjässä syntyneelle, yhdeksänlapsisen perheen toiseksi vanhimmalle vesalle. Osaltaan tätä kuvasti Karvosen pitkäaikainen kyykkäharrastus ja Suomen Kyykkäliitto ry:n puheenjohtajuus 1996-2012.
Päälajissaan estejuoksussa Karvonen saavutti kaksi maailmanennätystä, Helsingissä 1.7.1955 (8.47,8) ja kaksi viikkoa myöhemmin Oslossa 8.45,4. Edellisenä syksynä Saksa-Suomi -maaottelussa Dortmundissa hän oli juossut vielä paremmin, mutta tulosta 8.41,4 ei hyväksytty ME:ksi, koska järjestäjät olivat asettaneet vesiesteen alastuloon turpeita, joiden avulla juoksijat selviytyivät koko lailla kuivin jaloin.
Bernissä järjestetyissä Euroopan mestaruuskilpailuissa 1954 Karvonen oli estejuoksun neljäs. Melbournen olympialaiset syksyllä 1956 kariutuivat hänelle samana vuonna, omasta mielestään turhan hätäisesti, tehtyyn vatsaleikkaukseen. Sen jälkeen porvoolainen teki paluun maajoukkueeseen vasta 1959 osallistuen myös Rooman olympiakisoihin 1960.
Urheilu-urallaan Karvonen edusti Koiviston Kilpaa, Kaarinan Uraa, Lopen Laakaa ja pitkäaikaisinta kotiseuraansa Porvoon Urheilijoita, jonka arkeen seuran kunniajäsen halusi osallistua elämänsä loppuun saakka.
Suomen Urheiluliitossa SUL:ssa Pentti Karvonen teki vertaansa vailla olevan luottamushenkilöuran. SUL:n hallituksen jäsenenä hän toimi 1970-1980, sekä 1988 ollen liiton varapuheenjohtaja 1981-1983, sekä 1989-1995. Urheiluliiton liittovaltuustossa hän oli 1985-1986 ja 1996-1998 toimien valtuuston varapuheenjohtajana vuoden 1987. Uudenmaan yleisurheilupiirin puheenjohtajana järjestön nykyinen kunniapuheenjohtaja toimi parikymmentä vuotta 1970-luvun puolivälistä lähtien. Suomen Urheiluliiton kunniajäseneksi Karvonen nimettiin 1999.
Sinkkonen: ”Tinkimätön ja työteliäs valmentaja”
Karvonen kiinnostui kestävyysjuoksuvalmennuksesta omien kokemustensa, ylivalmentaja Armas Valsteen ohjeiden ja Volmari Iso-Hollon kirjoittaman valmennusoppaan Mailista maratoniin myötä.
Omalla urallaan Karvonen kertoi usein juosseensa jalat altaan, joten hänen oli helppo sitoutua Arthur Lydiardin ”pitkää hidasta” juoksemista painottavaan valmennusfilosofiaan.
Kestävyysjuoksijoiden lajivalmentajana Karvonen toimi 1964-1965 ja 1967-1975. Suomen Urheiluliiton valmentajayhdistystä hän johti 1969-1976 ja toimi liiton koulutus- ja valmennusvaliokunnan puheenjohtajana vuoden 1970.
Pentti Karvosen järkkymätön arvopohja oli paljolti peräisin syntymäpitäjän Koiviston lapsuus- ja nuoruusajoista. Kantaessaan veljensä kanssa postia Kuusistolla hän kertoi sitoutuneensa elinajakseen tuolloin vannomaansa postivalaan, jonka mukaan mikä ja missä tahansa havaittu vääryys edellytti siihen puuttumista. Samoin äidin kannustavat sanat urheilijapojalleen – urheilijat eivät tupakoi, eivätkä käytä alkoholia – johtivat elämän mittaiseen täysraittiuteen.
Huippu-urheilijaksi kasvamiselle Karvonen asetti kolme kattavaa reunaehtoa. Ne ovat perimä eli syntymälahjat, huippu-urheilun kanavalla olevat tukijoukot, joista tärkeimmät oma koti ja vanhemmat, sekä lopulta kaiken ratkaiseva oma tahto. Huippu-urheilijan persoonallisuudesta hän nosti esille älykkyyden, sekä siinä määrin ison egon, joka antaa rohkeutta tehdä omaa elämää koskevia isoja päätöksiä.
Huippu-urheilun ja -urheilijat läpikotaisin tuntenut ja asiat aina jämptisti hoitanut Karvonen oli vuosikymmenten ajan lukuisille arvokilpailu- ja maaottelumatkoille nimetty joukkueenjohtaja. Noilla matkoilla Karvonen kertoi sattuneen ja tapahtuneen monenlaista. Esimerkkinä maajoukkueen hierarkiaa ja yhteishenkeä upeasti rakentaneet spesiaalineuvostojen kastekokoukset olivat kovin alkoholin sävyttämiä rituaaleja. Realistinen joukkueenjohtaja ymmärsi, että tilaisuuksien saaminen raittiiksi ei ollut mahdollista. Niinpä hän teki spesiaalineuvoksille nöyrän anomuksen siitä, että kokouksiin voitaisiin tuoda vesikannu vaihtoehdoksi maajoukkueurheilijoiksi kastettavien juomisrituaaliin.
Karvosen kollega SUL:n hallituksesta ja varapuheenjohtajana 1990-luvulta, Pertti Peltokangas muistaa Pentin poikamaisesta, huumorin ja hyväntuulisuuden sävyttämästä perusluonteestaan, sekä päätöksentekijänä aina oikeudenmukaisesta urheilijanäkökulmasta.
Lopelta käynnistyneestä perheystävyydestä ja yli kuusi vuosikymmentä kestäneestä yhteydenpidosta Taisto Polvi nostaa esiin karjalaisuudesta ja koivistolaisuudesta kummunneet syvät elämänarvot, joita Pentti tinkimättömästi edusti.
Kestävyysjuoksijoiden päävalmentajana vuodesta 1968 toiminut Kari Sinkkonen muistaa ”Penan” tinkimättömänä ja työteliäänä valmentajana, jonka talli koostui porvoolaisten ohella Mäntsälän ja Lopen kestävyysjuoksijoista. Sinkkonen muistelee lisäksi valmentajakollegojen arvostaneen Penaa myös siitä, että ilman pienintäkään poikkipuolista sanaa hän litki lempijuomaansa kokista silloinkin, kun muille oli tarjolla väkevämpiä liemiä.
Pentin lapsista Juha kertoo perheen kaikkien jäsenten kaipuusta ja kiitollisuudesta ”vaarille” ja ”fafille”; hän oli aina avulias ja opetti läheisilleen sen, että asioiden piti olla niin valmiiksi tehtynä, kun se meille ihmisille on mahdollista, esimerkkinä yritystoiminnassa se tarkoittaa takuuta työnlaadulle.
Suomen Urheiluliitto ottaa osaa kunniajäsenensä läheisten suruun ja kunnioittaa Pentti Karvosen vuosikymmenten pyyteetöntä järjestötyötä, sekä velvoittavan valoisaa muistoa.
Teksti: Jarmo Mäkelä
Artikkeli Pentti Karvonen (15.8.1931 – 12.3.2022) julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi
