Yleisurheilun EM-kilpailut palasivat 50 vuoden jälkeen uudelleen Rooman Stadio Olimpicolle. Suomalaiset ahkeroivat aamukilpailuissa ja saavuttivat runsaasti pistesijoja. Tähdet tuikkivat iltakilpailuissa ja Italia voitti mitalitilaston.
Kolme miesten kaksoismestaria
Norjalainen Jakob Ingebrigtsen juoksi sekä miesten 1500 metrin että 5000 metrin mestariksi jo kolmannen kerran. Maastojuoksun ja hallikauden arvokilpailut mukaan lukien Ingebrigtsen on voittanut EM-, MM- ja olympiakisoissa yhteensä 16 kultamitalia, vaikka on vasta 23-vuotias.
Italialainen Lamont Marcell Jacobs voitti kultamitalit sekä miesten 100 metrin juoksussa että 4×100 metrin viestinjuoksussa, niin kuin oli tehnyt myös kolme vuotta sitten Tokion olympiakisoissa.
Belgialainen Alexander Doom juoksi miesten 400 metrin mestariksi Euroopan kaikkien aikojen toiseksi parhaalla ajalla 44,15 ja ankkuroi Belgian 4×400 metrin voittajaksi lentävän lähdön osuusajalla 43,88.
Kolme naisten kaksoismestaria
Italialainen Nadia Battocletti juoksi sekä naisten 5000 että 10000 metrin Euroopan mestariksi. Hänen todellinen kykynsä maailman parhaimmistoa vastaan mitataan kuitenkin vasta Pariisin olympiakisoissa.
Naisten 100 metrin juoksun ja 4×100 metrin viestinjuoksun kaksoismestaruuden voitti britti Dina Asher-Smih, joka kuusi vuotta sitten Berllinissä juoksi kolmoismestariksi voittaessaan silloin myös 200 metriä.
Hollantilainen Femke Bol voitti naisten 400 metrin aitajuoksun maailman kärkiajalla 52,49. Seuraava kilpailija hävisi valtavasti 1,74 sekuntia. Lisäksi Bol ankkuroi Hollannin 4×400 metrin mestaruuteen.
Kaikissa aitajuoksuissa huipputuloksia
Aitajuoksujen tulostaso on maailmanlaajuisesti parantunut sen jälkeen, kun kolmisen vuotta sitten otettiin käyttöön piikkarit, joiden pohjassa oleva hiilikuitulevy ja vaahtomuovivälipohja antavat energiaa vapauttavan joustamisefektin. Roomassakin kaikkien neljän aitajuoksun voittotulokset olivat erinomaisia.
Miesten 400 metrin aitajuoksun voitti norjalainen Karsten Warholm huippuajalla 46,98. Toki hän jäi yli sekunnin päähän Tokion olympiakisoissa juoksemastaan ME:stä 45,94.
Miesten ja naisten pika-aidat voittivat Lorenzo Simonelli Italian ennätyksellä 13,05 ja Cyrena Samba-Mayela Ranskan ennätyksellä 12,31. Simonellin aika on Euroopan kaikkien aikojen tilaston seitsemänneksi paras ja Samba-Mayelan kaikkien aikojen neljänneksi oaras.
Supertähtiä riman yllä
Korkeussuuntaisissa hypyissä mestaruuksia voitti kolme maailman valovoimaisinta yleisurheilun supertähteä. Miesten seiväshypyssä ruotsalaisen ME-miehen Armand Duplantisin voittotulos oli 610.
Miesten ja naisten korkeushypyt voittivat italialainen sirkustaiteilija Gianmarco Tamberi maailman kärkituloksella 237 ja ukrainalainen Jaroslava Machuchikh, joka jo 22-vuotiaana on kuusinkertainen kultamitalinainen EM- tai MM-kilpailuissa, kesäkausi ja hallikausi molemmat mukaan lukien.
Pitkiä hyppyjä poikkeuksellisella hyppypaikalla
Lavetin päälle rakennettu pituushypyn ja kolmiloikan suorituspaikka osoittautui hyväksi tuloksien tekemisen kannalta. Kreikkalainen Militiádis Tentóglou hyppäsi pituutta kahdesti maailman kärkituloksen 865.
Kaksi kuubalaista maahanmuuttajaa ylsi miesten kolmiloikassa yli 18 metrin tuloksiin. Jordan Díaz voitti Espanjan ennätyksellä 18,18 ja Pedro Pichardo oli toinen Portugalin ennätyksellä 18,04.
Maailman kärkitulokseen ylsi myös Espanjan Ana Peleteiro-Compaoré naisten kolmiloikassa hypäten 14,85.
Seitsemäs peräkkäinen Euroopan mestaruus
Viime talvena pitkäaikaisen valmentajansa Edis Elkasevićin kanssa avioitunut kroatialainen Sandra Perković voitti naisten kiekonheitossa jo seitsemännen peräkkäisen Euroopan mestaruutensa. Tähän saavutukseen hän ylsi 15 vuoden ajanjaksolla vuosina 2010 – 2024.
Miesten kuulantyönnön ylivoimainen voittaja oli italialainen Leonardo Fabbri erittäin suurella 1,25 metrin erolla seuraavaan kilpailijaan. Fabbri on voittanut tämän kesän kaikki kilpailunsa.
Belgialainen Nafissatou Thiam voitti naisten seitsenottelun maailman tämän kauden kärkituloksella 6848 pistettä. Thiam on jo kymmenkertainen EM-, MM- ja olympiakisojen kultamitalivoittaja, kesäkausi ja hallikausi molemmat mukaan lukien.
(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)
Euroopan mestarit Roomassa 2024
Miehet,
100 m: Lamont Marcell Jacobs ITA 10,02
200 m: Timothé Mumenthaler SUI 20,28
400 m: Alexander Doom BEL 44,15
800 m: Gabriel Tual FRA 1.44,87
1500 m: Jakob Ingebrigtsen NOR 3.31,95
5000 m: Jakob Ingebrigtsen NOR 13.20,11
10000 m: Dominic Lobalu SUI 28.00,32
Puolimaraton: Yemaneberhan Crippa ITA 1.01.03
110 m aj: Lorenzo Simonelli ITA 13,05
400 m aj: Karsten Warholm NOR 46,98
3000 m ej: Alexis Miellet FRA 8.14,01
20 km kävely: Perseus Karlström SWE 1.19.13
Korkeus: Gianmarco Tamberi ITA 237
Seiväs: Armand Duplantis ITA 610
Pituus: Militiádis Tentóglou GRE 865
3-loikka: Jordan Díaz ESP 18,18
Kuula: Leonardo Fabbri ITA 22,45
Kiekko: Kristjan Čeh SLO 68,08
Moukari: Wojciech Nowicki POL 80,95
Keihäs: Jakub Vadlejch CZE 88,65
10-ottelu: Johannes Erm EST 8764
4×100 m: ITA 37,82 (Matteo Melluzzo, Lamont Marcell Jacobs, Lorenzo Patta, Filippo Tortu)
4×400 m: BEL 2.59,84 (Jonathan Sacoor, Robin Vanderbemden, Dylan Borlée, Alexander Doom)
Naiset,
100 m: Dina Asher-Smith GBR 10,99
200 m: Mujinga Kambundji SUI 22,49
400 m: Natalia Kaczmarek POL 48,98
800 m: Keely Hodgkinson GBR 1.58,65
1500 m: Ciara Mageean IRL 4.04,66
5000 m: Nadia Battocletti ITA 14.35,29
10000 m: Nadia Battocletti ITA 30.51,32
Puolimaraton: Karoline Bjerkeli Grøvdal NOR 1.08.09
100 m aj: Cyrena Samba-Mayela FRA 12,31
400 m aj: Femke Bol NED 52,49
3000 m ej: Alice Finot FRA 9.16,22
20 km kävely: Antonella Palmisano ITA 1.28.08
Korkeus: Yaroslava Mahuchikh UKR 201
Seiväs: Angelica Moser SUI 478
Pituus: Malaika Mihambo GER 722
3-loikka: Ana Peleteiro-Compaoré ESP 14,85
Kuula: Jessica Schilder NED 18,77
Kiekko: Sandra Elkasević CRO 67,04
Moukari: Sara Fantini ITA 74,18
Keihäs: Victoria Hudson AUT 64,62
7-ottelu: Nafissatou Thiam 6848
4×100 m: GBR 41,91 (Dina Asher-Smith, Desiree Henry, Amy Hunt, Daryll Neita)
4×400 m: NED 3.22,39 (Lieke Klaver, Cathelijn Peeters, Lisanne de Witte, Femke Bol)
Mitalitilasto:
1) Italia 24 (11+9+4), 2) Ranska 16 (4+5+7), 3) Britannia 13 (4+4+5) … 27-28) Suomi 1 (0+0+1).
Kaikki maat: https://live.european-athletics.com/ECH2024/lrs/medal-standings/ATH
Pistetilasto:
1) Italia 232, 2) Ranska 193, 3) Saksa 163 … 13) Suomi 40½.
Kaikki maat: https://live.european-athletics.com/ECH2024/lrs/placing-table/ATH
Artikkeli Tähdet tuikkivat Stadio Olimpicolla ja Italia voitti mitalitilaston julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi