Suunnistus on helppo mieltää ympäristöystävälliseksi lajiksi, liikummehan metsässä. Tosiasiassa moni suunnistajienkin toiminta kaipaa kriittistä tarkastelua. Miten voisimme muokata toimintatapojamme niin, ettemme kuormita ympäristöä ja voimme harrastaa lajiamme myös tulevaisuudessa?
Luonnonympäristössä suunnistaessa ja retkeillessä pääsee lähelle luontoa. Luonnon ja liikunnan tuottama ilo on ihmiselle mittaamattoman arvokasta. Luonnonläheiseen elämäntapaan liittyy kiinteästi myös se, millaisia jälkiä ihmisen toiminnasta jää luontoon, olivat ne sitten hyviä, huonoja tai neutraaleja.
On hyvä pysähtyä miettimään, kuinka saisimme oman toimintamme luonnossa sellaiseksi, että vauriot olisivat mahdollisimman vähäisiä ja itsestään korjaantuvia, ja kuinka koko elämäntapamme tukisi luonnon kantokyvyn kestävyyttä.
Nämä asiat liittyvät tietysti kaikkeen muuhunkin kuin suunnistukseen, mutta mielikuva suunnistuksesta luonnonläheisenä urheilulajina on saanut minut pohdiskelemaan suunnistajan tekemiä valintoja omien kokemusteni pohjalta.
Varusteiden kestävyys ja kierrätys
Jos lähden kotoani kävellen tai pyöräillen lähiseudun maastoihin, olettaen etten jätä luontoon roskia enkä häiritse metsän asukkaita, on toimintani luultavasti melko harmitonta. Ehkä ainoa pohdittava asia on silloin varusteet. Niitä hankkiessa pätee sama sääntö kuin muussakin järkevässä kuluttamisessa: kannattaa valita laadukkaita ja kestäviä varusteita, joita käytetään mahdollisimman pitkään ja joita voi ehkä korjatakin. Varsinkin lasten kengät ja vaatteet kelpaavat usein jatkossa vielä seuraavalle käyttäjälle.
Joillakin seuroilla on nettisivuillaan varustekirppis, jonka kautta käytettyjä varusteita on kätevää kierrättää. Ilmoitukset on sieltä helppo löytää kootusti pidemmänkin ajan kuluessa. Tätä voin suositella lämpimästi jokaiselle urheiluseuralle. Sen sijaan seurojen yleisille keskustelufoorumeille laitetut kierrätysilmoitukset hukkuvat pian kaiken muun viestinnän joukkoon, eikä varusteille löydy uutta käyttäjää ehkä vuosikausiin.
Varusteita kierrätetään myös kierrätyspäivinä suunnistustapahtumien yhteydessä. Parhaimmillaan se tuottaakin hyviä tuloksia, mutta ongelmana on, että kaikki kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa näissä pari kertaa kaudessa järjestettävissä tilaisuuksissa.
Seurapaitojen ja muiden asujen uudistamisessa kannattaa käyttää tervettä harkintaa. On varmasti monta näkemystä siitä, kuinka usein asut on syytä uusia. Joku saattaa ajatella, että asujen on oltava aina tuliterät ja siinä mielessä ”edustavat”. Itse ajattelen, ettei metsänkävijän vakuuttavuutta millä hyvänsä kilpa- tai harrastustasolla pahenna yhtään paidan repaleisuus, kunhan se pysyy päällä ja tarpeelliset tiedot ovat luettavissa. Neulaa ja lankaa voi myös käyttää asun korjaamiseen.
Sellaistakin kuuluu tapahtuneen, että seura on joutunut yhtä mittaa uusimaan suunnistusasut, koska sponsorit ovat vaihtuneet niin usein. Ehkä tällaiseen ongelmaan voisi löytää järkevän ratkaisun, esimerkiksi painattamalla jälkikäteen paitoihin uusien sponsoreiden logot tai etsimällä pitkäkestoisia sponsoreita.
Luonnossa liikkuminen
Aiheuttaako ison joukon liikkuminen luonnossa vaurioita luontoon tai häiriötä metsän asukkaille? Suurempien tapahtumien yhteydessä maasto kuluu ja metsään ilmaantuu selkeitä kulku-uria, mutta luultavasti ne ovat ohimeneviä ja korjaantuvat itsestään. Herkimmät alueet on yleensä merkitty kielletyiksi alueiksi.
On vaikea arvioida, kuinka paljon runsas liikkuminen ja kilpailukeskuksen meteli häiritsevät lintujen ja eläinten pesimistä. Tätäkin on yritetty huomioida ratojen suunnittelussa, mutta kesken parhaan pesimäkauden järjestettävät Jukolan ja Venlojen viestit aiheuttavat varmasti varsin levottoman iltapäivän ja yön metsänväelle. Pitäisikö näin suurten tapahtumien osallistujamäärää ehkä rajoittaa?
Suunnistustapahtumien järjestelyt
Suunnistuskisoissa on alettu entistä enemmän kiinnittää huomiota ympäristönsuojeluasioihin, ja välillä on kestävä kehitys nimetty kisan teemaksikin. Jätteiden lajittelu on yleensä ollut hyvin järjestetty, numerolappuja ja kisakeskusrakenteita on pyritty kierrättämään, ja suunnistajia on myös muistutettu siitä, että geelipakkauksia tai muuta roskaa ei saa heittää luontoon. Nämä ovat tärkeitä asioita, ja tuntuvat jo itsestäänselvyyksiltä, niin kauan kierrätystä on opeteltu.
Saapuminen suunnistustapahtumiin aiheuttaa ympäristölle haittaa sen mukaan, miten kulkeminen toteutetaan. Tämä on luonnon kannalta kokonaisuudessaan merkittävä asia, johon on toistaiseksi kiinnitetty yllättävän vähän huomiota. En ryhdy ihmettelemään Suomen tieliikenteen päästöjen vähäisyyttä verrattuna muuhun maailmaan tai vertailemaan esimerkiksi suunnistuksen ja ralliautoilun ympäristöhaittoja. Tuskin kovin moni suunnistaja kyseenalaistaa jätteiden lajittelun tarpeellisuutta, vaikka iso osa maapallon väestöstä ei kierrätä jätteitä, niinpä olettaisin myös liikenteen ympäristöhaittojen vähentämisen olevan itsestäänselvä asia. Jokaisen valinnoilla on merkitystä.
Suunnistustapahtuman parkkipaikkaa vilkaisten voi vain todeta, että suurin osa on tullut paikalle autolla. Suomessa järjestettävissä tapahtumissa autoilu lienee suurin ongelma, ja siksi en tässä käsittele ollenkaan lento- tai laivaliikenteen ympäristöhaittoja.
Millä kulkuneuvolla kisoihin?
Runsas autoilu kuormittaa luontoa monella tavalla. Liikenteen päästöt eivät ole autokeskeisyyden ainoa haitta. On syytä huomata myös monta muuta tähän kytkeytyvää asiaa: autoteollisuus, sähköautojen akkumateriaalien hankinta, kovasta käytöstä kuluvien teiden jatkuva korjaaminen ja uusien rakentaminen, asfalttiteollisuus. Mitä enemmän maa-ainesta ja muita luonnonvaroja käytetään, kutistuvat harjut ja hyvät, yhtenäiset metsäalueet entisestään. Metsä on yhä kauempana.
Parin kilometrin kävelymatkan pysäkiltä ei luulisi tuottavan ongelmia urheilijoille missään iässä.
Koska metsään ja kisoihin on usein pitkä matka, joutuu kulkuneuvoja käyttämään sinne päästäkseen. Oman auton ajaminen ei pitäisi olla ainoa mahdollisuus. Silloin kun julkinen liikenne toimii, sitä kannattaa suosia. Parin kilometrin kävelymatkan pysäkiltä ei luulisi tuottavan ongelmia urheilijoille missään iässä. Mikäli julkista liikennettä ei ole, on kisajärjestäjän bussi lähimmästä keskuspaikasta hyvä ja ainoa varmasti toimiva vaihtoehto. Jos bussiin on etukäteisilmoittautuminen ja –maksu, ei turhaa liikennettä pitäisi syntyä.
Julkisilla kulkuneuvoilla liikkuminen ei ole vaikeaa silloin kun se toimii. Kun moitimme julkisen liikenteen heikkoutta, on ymmärrettävä, että se on monin paikoin surkastunut juuri runsaan yksityisautoilun vuoksi. Mitä vähemmän sitä käytetään, sitä vähemmän sitä järjestetään. Reittejä, vuoroja ja pysäkkejä vähennetään, mikä vaikuttaa monien hyvien retkeily- ja suunnistusmaastojen – kuten Repoveden – saavutettavuuteen. Aina ei tarvitsisi edes järjestää uusia reittejä, vaan yksinkertaisesti ajaa vähemmällä kiireellä ja lisätä julkisen liikenteen pysäkkejä.
Kimppakyytiä tarjotaan ratkaisuksi liikennepäästöjen vähentämiseen. Se on mahdollinen ajatus silloin kun se toimii. Ongelma on se, että kysyntä ja tarjonta eivät läheskään aina kohtaa. Kyydin tarvitsija on aina kyyditsijän hyvän tahdon ja terveyden varassa, eikä matka välttämättä toteudu ollenkaan. Kun suunnistaja tulee kauempaa kisoihin ilman omaa autoa, joutuu hän varaamaan hyvissä ajoin matkaliput ja yöpymisen lähimpään taajamaan.
Jotta reissu onnistuisi loppuun saakka, pitäisi myös kyyti kisakeskukseen olla varmaa, mutta sen sopiminen paljon etukäteen on usein vaikeaa. Reissu voi siis viime hetkellä tyssätä kyydin puutteeseen. Vielä vaikeampaa on, jos perhe on matkalla ja yrittää mahtua johonkin kyytiin.
Millä ihmiset sitten saadaan jättämään auto kotiin tai autokauppaan? Yksi ajatus on korottaa tuntuvasti pysäköintimaksuja. Tärkein ja vaikein toimenpide on asenteiden muuttaminen.
Asenteisiin voi vaikuttaa viestinnällä. Kilpailukutsun ”Saapuminen” otsakkeen alla tulisi kertoa ensisijaisesti, kuinka kisoihin saavutaan julkisilla kulkuneuvoilla tai kisajärjestäjän bussilla. Nykytilanne on se, että siinä kerrotaan yleensä vain, miten autolla ajetaan milloin mistäkin ilmansuunnasta ja kuinka monta minuuttia kestää ajaa kilpailukeskukseen. Kokenut ihminen löytää aikataulut ja reitit itsekin, mutta näistä tiedottaminen voisi auttaa autoilijoita harkitsemaan uusia tapoja liikkua.
Hyviä esimerkkejä viime kaudelta
Viime kaudelta mainitsen esimerkin siitä, kuinka huipputasoisiin kisoihin voi saapua junalla, bussilla ja kävellen. Hyvinkään Rastin erinomaisesti järjestämä SM-keskimatkan kilpailu käytiin Usmissa, kerrassaan hurjan hienossa maastossa, joka oli kävelymatkan päässä kaupungin bussipysäkiltä. Rautatieaseman vierestä lähti busseja riittävän usein, ja pysäkiltä oli vain noin 25 minuutin kävelymatka kisakeskukseen. Bussin tyhjyydestä ja pysäköityjen autojen runsaudesta päätellen kovin moni ei tätä vaihtoehtoa keksinyt. Näkyvä tiedottaminen siitä olisi ehkä auttanut asiaa.
Samoin Nuorten Jukola -viikonloppuun Kotkaan oli suhteellisen helppo saapua julkisilla kulkuneuvoilla, mutta tietoa siitä ei taaskaan tuntunut löytyvän kisasivuilta. Nuorten Jukola muisti silti kertoa Facebookissa, että luonnon kunnioittaminen ja kierrättäminen ovat suunnistajille itsestäänselvyyksiä.
Matkustamisen vähentäminen
Kulkuneuvoilla liikkumista ei tämän artikkelin päätteeksi todellakaan olla lopettamassa, mutta voimme pyrkiä sellaiseen toimintaan, joka tukee luonnon kantokyvyn kestävyyttä. Olennaista on toteuttaa keinoja, joilla suunnistuksesta tulisi entistäkin ympäristöystävällisempi laji. Matkustamisen tapaa on mahdollista tehdä vähemmän haitalliseksi, ja sen määrää voi vähentää, tuleehan myös julkisesta liikenteestä ympäristöhaittoja.
Kaikkien kilpasarjojen kisojen järjestäminen samana päivänä on jatkossakin hyvin kannatettava asia. Tämä käytäntö on syytä säilyttää myös SM-kisoissa. Samassa perheessä on usein useita suunnistajia, jotka nyt matkustavat yhdessä. Mikäli eri sarjojen kisapäiviä aletaan hajauttaa, paisuu sekä suunnistajien, huoltajien että kisojen järjestäjien matkustustarve entisestään.
Suunnistusmatkustamisen määrään liittyen luin jokin vuosi sitten ilahduttavan uutisen: juuri matkustustarpeen vähentäminen on ollut yksi syy järjestää kaksipäiväisiä kisoja, kuten nykyään Nuorten Jukola –viikonloppu. Entistä enemmän voitaisiin alkaa suosia kaksi- tai kolmepäiväisiä kisoja. Matkustaminen vähenee silloin huomattavasti, mikäli ihmiset todellakin jäävät yöpymään lähiseudulle eivätkä aja kilometrikaupalla kotiin nukkumaan ja tee seuraavana päivänä reissua uudestaan.
TEKSTI Riikka Platonova
Suunnistaja 1/2023