Kalle Rantalan kolumni: Puoli vuotta aikaa

”KAIKKI KULMINOITUU KUOPIOON”, ajattelee varmasti useampi kärkisuunnistaja tällä hetkellä.

Vuosien tinkimätön harjoittelu, opintolainojen investointi leiritykseen ja suunnistuselämäntapaan on kiteytymässä kohokohtaan, MM-kotikisoihin. Valitettavasti suurin osa kaikkensa satsaavista joutuu tyytymään yleisökisaviikkoon.

Maailmanmestaruuskisat kotikentällä ovat kerran urassa -kokemus pienelle joukolle huippusuunnistajia. Tuplaaminen on sitäkin harvinaisempaa. Tampereella 2001 juhlineista suomalaisista Vuokatissa 2013 mukana oli enää Jani Lakanen. Ja hyvin olikin. Vastaavasti Vuokatissa kirmanneista potentiaalisia arvokisaurheilijoita Kuopioon ovat enää Venla Harju ja Marika Teini.

MM-KISAJOUKKUE VALITAAN kymmenes kesäkuuta, mitä ennen juostaan näyttökilpailut SM-keskimatkalla ja pidemmin Tahkolla. Tämän jutun ilmestyttyä huipuilla on noin puoli vuotta aikaa tehdä jotain. Mutta mitä? Mikäli joukkueeseen mielii, pitää suorituskyvyn perustason olla korkea suhteessa muihin ja suoritusten vaihteluvälin pieni, jotta voi onnistua oikealla hetkellä.

Trendien perässä on helppo juosta, mutta kuka silloin hallitsee suuntaa?

LEIRITTÄÄ TIETYSTI PITÄÄ, ja paljon, kun maastot ovat kerrankin lähellä. Kotikenttäetu ei silti ole mikään itsestäänselvyys. Esimerkiksi Vuokatissa jopa kaksi suomalaismiehistä jäi keskimatkan karsintaan, ja maailmanmestaruuden vei Venäjän Leonid Novikov, joka ei tiettävästi ollut tehnyt yhtään tyyppimaastoharjoitusta. Takapihallakin suoritus pitää aina tehdä.

Suurin osa talvesta ja keväästä vietetään kylmästä valkoisesta käytännön syystä muualla kuin Kuopion seudun metsissä. Silloin tavoitteena on parantaa suunnistussuorituskykyä tai sen osatekijöitä, kuten kestävyyttä, juoksuvoimaa, korkeuskäyrien hahmotusta tai kompassitekniikkaa.

PUOLESSA VUODESSA ON MAHDOLLISTA saada aikaan selkeitä muutoksia kestävyyden osa-alueissa. Kestävyysharjoittelun ydin ymmärrettiin varsin hyvin jo sata vuotta sitten. Harjoitellaan nousujohteisesti, usein ja eri tehoilla. Pidetään huolta nopeudesta, voimasta, kehosta ja mielestä. Suunnistuspiireistä pidän erityisesti tuoreemmasta kiteytyksestä: juostaan paljon ja joskus kovaa.

Simppelin konseptin voi silputa. Eri aikoina erilaiset harjoitustrendit nousevat pintaan. On määrää, blokkeja, määräintervalleja ja tupla-vk:ta. On yhdistettyä nopeusvoimaa ja kestävyyttä. Pitää loikkia, kyykätä ja juosta mäkeä. Pitää suunnistaa aamuin ja illoin, ja tehdä kuivatreenit välissä. Trendien perässä on helppo juosta, mutta kuka silloin hallitsee suuntaa?

Kun tekee kaikkea, lopputulos on helposti ei mitään, vaikka matka oli hauska. Jos jotain suosittelen seuraavalle puolelle vuodelle, niin oman yksinkertaisen linjan valintaa, kirjaimellista määrätietoisuutta ja kehityksen seurantaa, uskomisen sijaan. Älä poukkoile, vaan laita toistot sisään muista välittämättä. Ja kysy neuvoja, jos et tiedä, mitä olet tekemässä.

YKSI PIIRRE, MIKÄ MENESTYJIÄ YHDISTÄÄ, on loputon uteliaisuus kehityksen eteen. Kyky oppia ja optimoida jatkuvasti omaa tekemistä, jotta sekunnit kääntyvät omaksi eduksi yhä useammassa paikassa. Mårten Boström teki tätä kivien kääntämistä pitkään ja esimerkillisesti aina sprinttifinaalin lähtöön asti kesällä 2013.

Toivon, että Boström ei ole enää loppukesästä 2025 viimeisin suomalainen suunnistuksen maailmanmestari.