Sikasuunnistus oli alun alkaen Suppakuurin kolumnistina tunnetun Pekka Alitalon idea. Parhaansa tehnyt ratamestari joutui kuuntelemaan tavan takaa valituksia siitä, että maastossa oli ollut tiheikköjä, suota tai jotain muuta moitittavaa.
Milloin valitettiin bingorastista ja milloin rastien sijoittelusta tai ratamestarityöskentelystä ylipäätään. Kyllästyneitä marinoihin olivat lähinnä parastaan yrittäneet ratamestarit, joilla ei ole vuosituhansia sitten valitettavasti ollut osuutta maaston ”rakentamisessa”.
Ajatus sikasuunnistuksen nostamisesta uudelle tasolle syntyi Janne Seppälän päässä, kun erästä vanhaa maailmanmestaria haastateltiin Someron Esan järjestämän AM-erikoispitkän yhteydessä kymmenkunta vuotta sitten paikallislehteen. Maailmanmestarin ja toimittajan mukaan maasto oli kivikkoista ja risuista – vaikka parasta tietysti oli haettu. Syntyi ajatus seuransisäisen terapiatapahtuman toteuttamisesta kansallisena kilpailuna.
Kansallisia Sikasuunnistuksia on järjestetty tähän mennessä 11 kappaletta. Viikonpäivä, kellonaika ja kuukausi ja osallistujamäärä ovat vaihdelleet. Suurin osa suunnistajista on päässyt maaliin alle tunnissa eikä kukaan ole vielä kuollut maastoon. Vuonna 2016 tehdyn asiakastyytyväisyyskyselyn perusteella monet pitävät Kansallista Sikasuunnistusta kesän päätapahtumanaan. Useat katuvat, etteivät päässeet jonain vuonna osallistumaan. Jotkut saavat jo yhdestä kerrasta riittävän terapeuttisen vaikutuksen, jolla jaksaa taas käydä muissa kilpailuissa.
Keskeisintä Kansallisessa Sikasuunnistuksessa on se, että se on periaatteessa aivan tavallinen kansallinen kilpailu. Kuvausohjeiden mukaisella suunnistus- tai sprinttisuunnistuskartalla kohteet ovat oikeilla paikoillaan. Rasteilla on koodit.
Kilpailussa on sarjat eri-ikäisille suunnistajille sekä avoimet kuntosarjat. Lajisäännöt luovat tapahtumalle välttämättömät kehykset, mikä on jonkinlainen laadun tae. Tapahtuma pyritään järjestämään mahdollisimman tasokkaasti ja tosissaan kulloistenkin voimavarojen puitteissa, joskin tapahtuman pienuuden vuoksi kokeillaan myös joskus järjestelyjä helpottavia käytäntöjä, joista informoidaan asianmukaisesti kilpailuohjeissa.
Koska kyseessä on kansallinen kilpailu, siihen osallistumiseen vaaditaan voimassa oleva kilpailulisenssi. Tarjolla on kuitenkin vuosittain myös kuntosarjoja, joihin voi osallistua. Vaikein kuntosarjan rata on hyvin samantasoinen kuin H21-sarjan rata.
Kilpailulle pyritään löytämään jokin ajankohtainen tai muuten kiinnostava teema. Teema saattaa syntyä kartoitettavasta epätavallisesta maastosta ja usein sen avulla kommentoidaan ratamestarityön tai kartoitustyylin muoti-ilmiöitä tai ravistellaan tottumuksia. Teema myös määrää ratapituuden, mutta lähtökohtana on pidettävä, että erikoispitkän matkan kilpailut ovat erikseen ja niissä mikä tahansa maasto riittää oireiden tuottamiseen. Lasten ja nuorten radat suunnitellaan hiukan kevennettyinä, jos teema on kovin vaikea.
Maastossa saattaa olla yllätyksellisiä asioita. Rasteja on usein paljon, koska suunnistajan pitää oppia, etteivät kaikki oranssivalkoisina huojuvat houkuttelevat kankaanpalat ole häntä varten. Tai no, ovathan ne kyllä sikasuunnistuksessakin suunnistajia varten, mutta kaikkien niiden luona ei kannata leimata. Lajisääntöjä ja karttanormeja saatetaan myös venyttää reunoilta tai aukkokohtia etsiä.
Sikasuunnistuksen rata vuodelta 2015
Menestyminen Kansallisessa Sikasuunnistuksessa vaatii yleensä niin kartanlukutaitoa, etenemisvoimaa sekä ennen kaikkea oman suorituksen hallintaa, mutta kaikkien ei tarvitse menestyä. Riittää, kun kilpailee omaa itseään vastaan ja pitää haasteista ja yllätyksistä.
Sikasuunnistuksessa ei ole kuitenkaan kyse pelkästään ratamestarin kostosta, vaikka niin saattaisi luulla, vaan hauskasta mahdollisuudesta haastaa oma itsensä, hermonsa, kuntonsa ja ennakkoluulonsa.
Ensimmäiset seitsemän Kansallista Sikasuunnistusta on järjestetty Someron Esan isännöiminä, vuodesta 2019 tapahtuma on ollut Raisu Lumous ry:n siipien suojassa. Tänäkin vuonna tapahtumaa oli järjestämässä eri seurojen ihmisiä ja käytössä on eri seurojen kalustoa.
Tänä vuonna teemana olivat sikamaiset radat, kirjaimellisesti. Jokainen rata muodosti kartalle ikään kuin pisteestä pisteeseen tehtävän tavoin Kansallisen sikasuunnistuksen logostakin tutun possun. Kielletyn alueen merkeillä oli rajattu possua ja vain possun kärsä, suu ja silmät oli lisätty karttaan. Ylimmäinen ratatöpselikärsä Janne Seppälä kuljetti pahnueet Toimitsikojen kanssa kolmeen eri lähtöön. Kilpailusuorituksen kesto oli siinä tunnin paikkeilla ja palkintoja jaettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti sitä mukaa kun sarjoja valmistui.
Kilpailun pitopaikkakunta vaihtelee vuosittain ja järjestäjät ovat itsekin vaihtaneet seuraa sekä löytäneet uusia yhteistyökumppaneita, iso kiitos Rasti-Vihdille ja Raisu Lumoukselle tästä! Tapahtumaa järjestetään pienellä porukalla ja palkintoja keräillään vuoden ympäri. Jokainen nimittäin palkitaan. Kolmen kärki saa sikamaisia palkintoja, esimerkiksi sika-aiheisia patalappuja, pehmopossun tai vaikkapa jouluiset sikasukat. Joka vuosi myös leivotaan isoja ja pieniä sikapipareita, joista käy ilmi kilpailun vuosi.
Sikasuunnistus vuosimallia 2017
Suunnistajat joutuivat järjestäjien rakentamaan labyrinttiin moottoriradalle.
Vuonna 2023 haastamme sekä suunnistajia että itsemme multisport kilpailulla. Tarjolla on siis todellinen moniottelu, jossa pääsee metsäsuunnistuksen lisäksi tarkkuussuunnistamaan, hiihtosuunnistamaan ja pyöräsuunnistamaan.
Älä ota sitä niin vakavasti. RöH!
Lue myös:
Multisport – seikkailullisuutta lajivalikoimaan
Teksti Sini Aartomaa
Suunnistaja 6/2022