Ylimenokauden merkitys suunnistajan harjoittelussa

Intensiivinen urheilujakso tarvitsee parikseen täsmäiskun lepoa. Urheilijoiden tottumuksissa viettää ylimenokautta on runsaasti eroja. Artikkelissa sukelletaan pohtimaan ylimenokauden tarpeellisuutta sekä huomioitavia asioita.

Kilpasuunnistajan kausi on pitkä. Oletuksena ylimenokauden tarpeellisuudelle on, että urheilijalle on kertynyt kauden mittaan runsaasti kuormaa. Kilpasuorituksia on saatettu tehdä huhtikuusta aina lokakuuhun saakka. Lisäksi harjoittelu on voinut olla jatkuvaa ilman pidempiä taukoja peräti edellisvuoden lokakuusta lähtien. Kun harjoittelun ja kilpailemisen taso on korkea, käy järkeen, että tiiviimpi harjoitus- ja kilpailurupeama on jossain vaiheessa kalenterivuotta tarpeen katkaista.

Syksyn kilpailukalenterin ollessa tiivis, sopii suunnistajan ylimenokauden ajoittaminen viimeisten kilpailujen jälkeiselle ajalle. Se, kestääkö ylimenokausi viikon, kaksi vai peräti kolme riippuu urheilijan harjoittelun ja kilpailemisen tasosta, sekä sen hetkisestä terveydentilasta.

Monilla kilpasuunnistajilla kauden viimeisiä kilpailuja ovat syksyn suurviestit tai viimeiset SM-kilpailut. Maajoukkuetason urheilijoilla viimeiset startit saattavat tapahtua Euromeetingissä tai maailmancup-kiertueella. Luonteva ajoitus aloittaa ylimenokausi on heti viimeisen päätapahtuman jälkeen.

Toisaalta ylimenokauteen suhtautumista ei tarvitse lukita pelkästään yhteen kunnollisempaan kauteen. Voi olla, että urheilija tarvitsee kilpailukauden päättymisen jälkeisen ylimenokauden lisäksi jo aiemmin kaudella lyhyemmän palauttavan jakson.

Kuvitellaan, että kilpasuunnistaja viettää kauden viimeisten kilpailujen jälkeen kahden viikon mittaisen ylimenokauden. Lisäksi hän voi viettää keskellä kilpailukautta selkeästi kevennetyn viikon sisältäen useita lepopäiviä. Tämä kevennysviikko voisi hyvin osua Jukolan viestin jälkeen ja maajoukkueurheilijoiden tapauksessa kesän arvokilpailujen jälkeiselle ajalle – kansainvälisestä kilpailukalenterista riippuen.