ADIDAS ADIZERO ADIOS 4

Lyhyesti

Adidas Adizero Adios Boost 4 sai testijuoksijamme innostumaan. Perusteelliset arviot on syytä julkaista sellaisenaan!

Kuvaus

Juoksija-lehden testiarvio

Adidas Adizero Adios Boost 4 sai testijuoksijamme innostumaan. Perusteelliset arviot on syytä julkaista sellaisenaan!

Miestestaaja:
Adios Boost on ollut kisa- ja maratonkenkien aatelia jo pitkään. Uusi malliversio (nyt 4) herättää aina pelonsekaisia tunteita, ettei ennestään erinomaista kenkää ole muokattu huonompaan suuntaan. Tämän malliversion osalta pelot eivät ole toteutuneet, vaan kenkä on edelleen erinomainen.
Muutoksia kengässä on tehty lähinnä kengän päälirakenteen osalta. Kengän varvasosan reunavahvikkeet on ommeltu päällimmäisen verkkokankaan sisäpuolelle. Myös kantakuppi on rakenteeltaan hieman aiemmasta mallista poikkeava ja jäykempi. Tossu on varvasosaltaan hieman aiempaa kapeampi, eli aavistuksen kisakenkämäisempi istuvuudeltaan. Tossun ulko- ja välipohjan rakenteet ovat pitkälti samat kuin kolmosversiossakin.
Adios Boost 4:n iskunvaimennus on kisakengäksi ruhtinaallinen. Näillä kengillä tottunut juoksija juoksee maratonin ilman ongelmia. Välipohjan Boost-materiaali on miellyttävän kimmoisa ja kestää todella hyvin käyttöä.
Adioksen pohjan keskiosassa on muovinen kiertojäykiste, joka tuo kenkään mukavasti kiertojäykkyyttä ja tukee askelta. Varsinaista pronaatiotukea kengässä ei ole, mutta kannan sisäsyrjällä on kovike, joka hienokseltaan estää askeleen linttaamista. Adios 4 on kuitenkin neutraali kenkä, eli vaatii siinä mielessä terveen askeleen.
Kengän droppi (kanta-päkiäsuhde) on tuttu 10mm ja auttaa varsinkin maratonin loppumatkalla juoksijan askellusta. Myös akilllesvaivoista kärsivät arvostavat kengän reilua droppia.
Adioksen juoksutuntuma on hyvästä vaimennuksesta huolimatta erittäin napakka ja tunnokas. Continentalin ulkopohja on myös tunnokas ja tarttuu tien pintaan hyvällä otteella. Nämä kengät toimivat erinomaisesti myös märällä asfaltilla.
Adios 4:n istuvuus on mainio. Hieman kavennettu lesti istuu entistä tiukemmin jalkaan ja tuo kenties aiempaa istuvamman tunteen. Nauhoituksella tossun saa kiristettyä itselleen täysin istuvaksi ja nauhoitus pysyy tiukassa myös pidemmillä lenkeillä.
Koska kyseessä on kisakenkä, kenkä suorastaan houkuttelee vauhdikkaaseen juoksuun. Kenkä soveltuu sekä kanta- että päkiäaskeltajalle, mutta ohjaa hienokseltaan päkiävoittoisempaan askeleeseen. Askel pyörähtää erittäin helposti, lähes itsestään, päkiän yli varvasponnistukseen.
Adidas Adios Boost 4 soveltuu hyvin laajalle käyttöalueelle. Se on kotonaan kisoissa aina maratoniin saakka, mutta lyhyissä ratakisoissa Adios ei välttämättä ole parhaimmillaan kohtalaisen runsaan vaimennuksensa takia. Puhtaasti askeltava, hyvän iskunkestävyyden hankkinut juoksija voi käyttää näitä kenkiä kisojen ja vauhtiharjoitusten lisäksi vaikka pitkillä lenkeillä.

Naistestaaja:
Iskunvaimennusta on niukahkosti, mutta pidän kovasti siitä, että kenkä on hyvin tunnokas. Päkiän alla vaimennusta saisi treenikäyttöön olla ehkä hieman enemmän, kisakäyttöön tämäkin riittää hyvin. Kimmoisuus pääsee oikeuksiinsa kovalla alustalla. Tässä kengässä Boost-materiaali toimii hienosti ja työntää juoksua eteenpäin.
Hyvin ohuesta päällisestä huolimatta päällinen on napakka ja kenkä istuu jalkaan hyvin. Keskiosan saa kiristettyä tukevasti. Pronaatiotukea Adizero ei tarjoa. Lesti on kapea, mikä varmasti rajaa hieman käyttäjäkuntaa.
Kapeaan jalkaan Adizero istuu kauttaaltaan (kantapää, keskiosa, etuosa) erinomaisen hyvin. Nauhoitus viimeistelee istuvuuden. Iltti on leveä ja ohuehko, se kannattaa asetella huolella paikoilleen.
Juoksutuntuma on erittäin kevyt ja kimmahtava. Tuntuma alustaan on herkkä, ja kenkä vie juoksua eteenpäin. Tämä kenkä kannustaa vauhdikkaaseen juoksuun, sillä ei lompsita hitaasti. Päkiän alle olisin kaivannut hieman lisää vaimennusta: pitemmillä lenkeillä jalkapöytäni puutuu Adizerossa. Kenkä on parhaimmillaan reippaammissa ja kovemmissa vauhdeissa sekä kisakenkänä maantielle aina maratonille saakka.
Suosittelen neutraalisti askeltavalle, keveyttä ja rullaavuutta arvostavalle harjoitus- ja kisakengäksi maantielle.

Lisätiedot
Vuosimalli

2019

Käyttötarkoitus

Kisakenkä, Vauhtilenkit

Merkki

Adidas

Tuki / Ohjaus

Neutraali

Välineryhmä

Kengät