Garmin Fenix 6 Pro Solar

Lyhyesti

Garmin lataa akunkestoa auringosta.

Kuvaus

Fenixin vuosipäivitys toi kookkaassa X-versiossa olleen aurinkokennon myös kahteen pienempään runkoon. Muutoin uutuudet kuten maastopyöräilyn erikoiskentät sekä sisäkiipeilyn ominaisuudet tulivat ilahduttavasti päivityksenä myös vuosi sitten julkaistuihin Fenix 6 -kelloihin.

Uusien Solar-versioiden lisäksi Fenixin voi edelleen ostaa myös ilman kennoa, jolloin hinnasta säästyy 200 euroa. Ilman karttoja, musiikkia ja langatonta lähiverkkoa lähtee vielä satanen pois.

AURINKOKENNON tuoma lisä akunkestoon on keskimäärin vähäinen, mutta siitä voi olla etua todella pitkiin ultrakoitoksiin ja usean päivän retkille kuten juoksuvaelluksille. Vielä ollaan kaukana pelkällä auringonvalolla toimivasta tai sen avulla tyhjästä käyttökuntoon lataavasta kellosta.

Suojalasin alla Fenixin kehän sisäpuolella on ohut aurinkokenno. Lisäksi läpi näyttöpinnan kulkee kennojuovia, jotka erottuvat vain sopivasta kulmasta kirkkaassa valaistuksessa.

Hyöty riippuu kellon saamasta auringonvalosta eli ulkoilun määrästä, ajankohdasta ja kelistä. Synkän pilvisenä päivänä sekä vaikkapa auringonlaskun ja -nousun aikoihin luksimäärä jää pieneen murto-osaan suorasta paisteesta. Latauksesta piirtyy käppyrä kellon oletusnäytölle sekä sovellukseen ja lisäksi auringon kuva kertoo kennon käytöstä kahdeksanpykäläisenä.

Aurinkokenno tuo Garminin mukaan seitsemäsosan lisää valmiusaikaa sekä 1/15 lisää akunkestoa parhaalla paikannustarkkuudella. Ehtona on kolme tuntia päivässä 50 000 luksin valaistuksessa eli jotakuinkin suomalaisessa aurinkoisessa kesäpäivässä. Testasimme yhdessä ranteessa Fenix 6 Prota aurinkokennolla ja toisessa ilman sitä. Akunkeston ero osui hyvin mainittuun Garminin lupaukseen.

SOLAR-VERSIOT tulivat myös Garmin Instinctiin. Siinä kennoa on Fenixiä enemmän, mikä tuo merkityksellisemmät hyödyt akunkestolle. Toisaalta vastaava ratkaisu olisi vienyt Fenixissä tilaa näytöltä.
Voikin olla, että tulevaisuudessa aurinkokennolle etsitään tilaa nykyisen kehän alueelta.

Garmin lupaa Instinct Solarille perusversioon verrattuna yli kaksinkertaisen valmiusajan sekä yli viidenneksen parannuksen tarkasti paikannettuun suorituslokiin – samoilla käyttöoletuksilla Fenixin kanssa. Aurinkokenno nostaa Instinctin hintaa 110 eurolla.

Viime kesänä Garmin 530- ja 830-tankolaitteissa esitellyt maastopyöräilyn sujuvuutta ja vaativuutta seuraavat erikoiskentät tulivat myös Fenixiin. Hyppyjen määrää ei kuitenkaan kellossa näytetä, koska luku saattaisi sekoittua muista käden liikkeistä. Tilanne ei muutu, vaikka Fenixin pikakiinnitykset irrottaisi ja kiinnittäisi sen napakkaan tankotelineeseen.

GARMIN SOLAR-mallisto

  • Garmin Fenix 6 Pro Solar Edition ja Garmin Fenix 6S Pro Solar Edition | 899 €
  • Garmin Instinct Solar | 429 €
Gramin Instinct Solar
Gramin Instinct Solar

garmin.com

Lisätiedot
Käyttötarkoitus

Älykellot, Sykemittarit, Urheilukellot

Merkki

Garmin

Välineryhmä

Älykäs harjoittelu, Hiihto, Juoksu, Triathlon