Mästarn Freluga – Suunnistaja-lehti testasi neljät märkäsukat ja vertaili niitä toisiinsa, sukkia testattiin suunnistaessa, juostessa polulla ja suolla sekä kävelemällä ne jalassa polvia myöten Saimaaseen (veden lämpötila 8 astetta). Sisältä ja ulkoa likomärkinä parhaiten toimivat Frelugasockan ja OLTECH. Sealskinzin ja WOL:n sukissa juoksutuntuma heikkeni hieman. Kannattaa muistaa, että suunnistaessa edellisen kaltainen täydellinen ryvettyminen on harvinaista, ellei sitten harrasta suojuoksua. Pääsääntöisesti sukat kastuvat vain hetkellisesti eikä vesi mene sukan sisäpuolelle.
Testiajankohta oli lokakuu, joten talven hankikelit ja pakkaset jäivät kokematta. Mutta tärkein eli märkäaltistus tuli kuitenkin tehtyä.
Tuotteita on myynnissä urheiluliikkeissä, Suunnistajan Kaupassa sekä suunnistukseen erikoistuneissa verkkokaupoissa. Toisia on helpommin saatavilla kuin toisia. Osan saattaa joutua tilaamaan ulkomailta, joten verkossa ostaessa rahtikulut voivat tulla päälle. Esitetyt hinnat ovat pyöristettyjä ja euroon käännettyjä, mitä niistä maksettiin testiä varten. Hinnat saattavat vaihdella kaupoittain ja sesongin mukaan.
Mästarn Freluga
- Hinta: 43 €
+ Plussat
- ylivoimaisesti paras juoksutuntuma varsinkin kastuneena
- lämpimin sukka kastuessaan
- tyylikkäin!
– Miinukset
- tiivis, joten vaikein pukea päälle (varsinkin jos nilkkateippejä tai ihokarvoja)
- lyhyin varsi. Jos haluaa suojausta ylemmäs pohkeeseen ja sääreen, pitää valita toinen sukka
- varpaiden päähän osuva sauma saattaa häiritä herkkiä, varsinkin ennen suoritusta kävellessä
Lue myös: Märkä keli ei saa jäädyttää askelta – testissä syksyn ja talven märkäsukat



Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.