Salomon Speedcross 6

Lyhyesti

Salomon Speedcross 6 osoittautui Juoksijan testissä menestyksekkään mallin perinteen jatkajaksi. Testiarvio: Kenkä on parhaimmillaan monipuolisessa ulkoilussa ja rauhallisessa polkujuoksussa. 

Kuvaus

Salomon Speedcross 6 jatkaa suositun mallin perinnettä. Sekä naisille että miehille kenkää löytyy lukuisina väreinä, kahtena eri lestinä ja lisäksi kalvollisena Speedcross 6 Gore-Tex -versiona. Rohkean testivärin vastapainona tarjolla on neutraaleja vaihtoehtoja.

Kengän ensimmäisen version aikaan Speedcross-nimi lupasi uudenlaista vauhdikasta kenkää maastoon. Polkujuoksukenkien tarjonnan kasvaessa Speedcross vakiintui palvelemaan ihmistä, joka halusi kengän ulkoiluun sekä juoksulenkkeihin poluilla ja ulkoilureiteillä. Laaja käyttö ulkoilun yleiskenkänä teki Speedcrossista menestyksen, ja tällaisessa käytössä Salomon Speedcross 6 on parhaimmillaan.

Salomon Speedcross 6 poluilla

Testijuoksujemme perusteella Speedcrossin pohjassa on haettu pikemminkin kulutuskestävyyttä kuin äärimmäistä pitoa, joskin testin maltillisen juoksumäärän perusteella on liian varhaista vahvistaa tuntumaa kilometrien kestosta. Rouhean kuvion ansiosta kenkä tarjoaa kohtuullisen pidon myös märillä poluilla juostessa eikä jätä pulaan maastossa patikoidessa.

Juostessa pidon rajat tulevat vastaan kivillä ja kallioilla nopeammin pitkittäis- kuin sivuttaissuunnassa. Ote lipsahtaa kärjen kookkailta nappuloilta ponnistaessa noususuuntaan jyrkässä kulmassa olevalta märältä kiveltä tai kalliolta.

Ulkopohjan materiaali on kovahko, eikä kenkä ylipäänsäkään myötäile maaston pieniä muotoja pitävimpien polkujuoksukenkien tavoin. Märät pitkospuut kannattaa Speedcross 6 -kengillä juosta erityisen tarkasti. Pienet ja pienehköt juuret Speedcrossit hoitavat kuitenkin hyvin pohjan kuvioinnin ansiosta. Vastaavasti pinnaltaan rosoiset tai liuskeiset kivet eivät aiheuta ongelmia.

Salomon Speedcross 6 ei tarjonnut mudassa aivan sellaista pitoa, jota rouhealta kuviolta odotimme. Kuvio ei kuitenkaan tukkeutunut mudasta. Uudella polkulinjauksella joustavassa tunturikuntassa kengät pitivät hyvin märälläkin.

Rauhallisen vauhdin polkujuoksussa Speedcrossit tekevät tehtävänsä erityisesti kuivalla kelillä. Vauhdikkaan juoksun tai vaativan maaston opetteluun kannattaa kuitenkin hankkia paremman pidon ja maastotuntuman tarjoavat polkujuoksukengät.

Kannan ja päkiän korkeusero eli droppi on kymmenen millimetriä. Iso droppi yhdistettynä kengän jähmeähköön olemukseen vie tuntumaa juoksusta alamäissä ja tasamaalla. Laskuissa askelkontaktin tuominen koko jalkapohjalle päkiästä puhumattakaan vaatii tarkkuutta. Kannalle laskeutuva askel altistaa lipsahduksille liukkaissa kohdissa ja heikentää tuntumaa maastoon. Kuviointi ja kannan takaosan nosto tuovat onneksi pitoa.

Speedcrossien muoto lupaili rullaavaa askelta ulkoilubaanoille ja helpoille poluille, mutta kenkä ei tätä odotusta oikein lunastanut. Punnitustulokseen nähden juoksutuntuma oli myös vaimennuksen osalta kova.

Salomon Speedcross 6 tarjoaa vaativillekin poluille hyvin suojaa. Iskut eivät tule herkästi läpi kärjestä, jalan syrjältä tai pohjarakenteen läpi. Sivuilla lista rajoittaa veden pääsyä kenkään. Ohut taipuisa päälliskangas yltää iltin eli kengän kielen yläosaan ja estää osaltaan kivenmurujen ja havunneulasten pääsyä kenkään.

Speedcross 6 on helppo pukea joustavan kankaan sekä pikanauhoituksen ansiosta, ja kenkä istuu jalkaan hyvin. Nauhan saa heilumasta erilliseen iltin taskuun tai päälliskankaan ja nauhoituksen alle.

Speedcross 6 – Faktat

Salomon Speedcross 6 | Paino N US 7,5, 260 g ja M US 9,5, 300 g | Droppi eli kannan ja päkiän korkeusero 10 mm | Naisten ja miesten versio, molemmissa kuusi värivaihtoehtoa. Lisäksi leveän lestin versiot ja Gore-tex-versiot. | 140 €

Lisätiedot
Merkki

Salomon

Käyttötarkoitus

Polkujuoksu

Hintaluokka

130€ – 160€

Välineryhmä

Kengät