Sealskinz Scoulton – Suunnistaja-lehti testasi neljät märkäsukat ja vertaili niitä toisiinsa, sukkia testattiin suunnistaessa, juostessa polulla ja suolla sekä kävelemällä ne jalassa polvia myöten Saimaaseen (veden lämpötila 8 astetta). Sisältä ja ulkoa likomärkinä parhaiten toimivat Frelugasockan ja OLTECH. Sealskinzin ja WOL:n sukissa juoksutuntuma heikkeni hieman. Kannattaa muistaa, että suunnistaessa edellisen kaltainen täydellinen ryvettyminen on harvinaista, ellei sitten harrasta suojuoksua. Pääsääntöisesti sukat kastuvat vain hetkellisesti eikä vesi mene sukan sisäpuolelle.
Testiajankohta oli lokakuu, joten talven hankikelit ja pakkaset jäivät kokematta. Mutta tärkein eli märkäaltistus tuli kuitenkin tehtyä.
Tuotteita on myynnissä urheiluliikkeissä, Suunnistajan Kaupassa sekä suunnistukseen erikoistuneissa verkkokaupoissa. Toisia on helpommin saatavilla kuin toisia. Osan saattaa joutua tilaamaan ulkomailta, joten verkossa ostaessa rahtikulut voivat tulla päälle. Esitetyt hinnat ovat pyöristettyjä ja euroon käännettyjä, mitä niistä maksettiin testiä varten. Hinnat saattavat vaihdella kaupoittain ja sesongin mukaan.
Sealskinz Scoulton
- Hinta: 45 €
+ Plussat
- istuu hyvin jalkaan
- pitkä varsi yltää pohkeen puoliväliin
- lämmin kastuessaankin
- ylivoimaisesti paras valinta, jos sukkia käyttää muuallakin kuin suunnistaessa. Muissa sukissa jalka hiostuu kuivana, mutta tämä toimii, mikäli haluaa pitää sukkia kengässä kostealla kilpailukeskuspellolla tai syksyn pihatöissä märällä nurmikolla.
– Miinukset
- löystyy hieman nilkasta
- juoksutuntuma huononee hieman kastuessaan
Lue myös: Märkä keli ei saa jäädyttää askelta – testissä syksyn ja talven märkäsukat

