Wahoo Elemnt Rival

Lyhyesti

Triathlonisteille suunnatussa urheilukellossa on kiinnostavia ominaisuuksia, mutta Wahoo Elemnt Rival ei ole valmis tuote.

Kuvaus

Trainereistaan ja tankolaitteistaan tunnettu Wahoo esitteli loppuvuonna ensimmäisen urheilukellonsa. Wahoo Elemnt Rival on kohdennettu triathlonisteille. Kevyessä, joskin hieman muoviselta tuntuvassa kellossa on kiinnostavia ominaisuuksia, mutta valmiiksi Rivalia ei voi luonnehtia. Näppäinlogiikka on sekava.

Gps-paikannus lenkin alussa kestää todella pitkään eikä onnistu sisällä puutalossa, josta Garminit löytävät signaalit pikaisesti ja Suuntokin yleensä alle minuutissa. Wahoo Elemnt Rivalin paikannus on pakko odottaa, jos haluaa tallentaa matkan ja reitin. Testissä puolitiehen jätetty alkupaikannus löytyi aukeasta maastosta huolimatta vasta kymmenisen kilometriä lähdöstä.

Kun paikannuksen malttoi odottaa ennen lenkkiä valmiiksi, kilometrit piippasivat useimmiten loogisesti kahden verrokkimittarin kanssa, joskin toisinaan verrokkeihin kertyi eroa kokonaismatkassa 1–2 prosenttia.

Wahoo Elemnt Rival mittaa korkeuden ilmanpaineanturilla eli barometrisesti. Muita malleja testatessamme emme ole havainneet vastaavan tekniikan kanssa muita ongelmia kuin pienistä mäistä kertyvien nousu- ja laskumetrien aliarviointia. Rival kuitenkin näytti yhdellä testilenkillä lähes kaksinkertaisen noususumman todelliseen nähden. Valtaosalla lenkeistä luku kuitenkin vastasi suuruusluokaltaan verrokkeja.

Rannesykemittaus seurasi keskivaikeasta ranteesta juoksussa sykevyöllä varustettua verrokkimittaria melko hyvin. Sykkeen nostot ja laskut näkyivät rannesykemittaukselle tyypillisellä viiveellä, joka Rivalissa oli 5–10 sekuntia sykevyöhön verrattuna. Harvakseltaan Wahoo Elemnt Rival kadotti oikean sykkeen, mutta löysi sen varsin pian uudelleen.

Pyöräillessä syke näkyi enimmäkseen oikein, joskin toisinaan Rival kadotti sykkeen ja näytti pitkään täysin vääriä lukemia. Kokeilin mittaria myös hiihdossa, jossa rannesyke ei toiminut. Hiihdon tuomat jännitykset ja ranneliikkeet ovat tosin olleet liian vaikeita jokaiselle testaamalleni urheilukellolle.

Näppäinten toimintalogiikan suunnittelussa on outouksia. Esimerkiksi treenin aikana eri tietonäyttöjen välillä selataan oikean ja vasemman alanäppäimen avulla. Lenkin päätyttyä yhteenvedon tietoja kuitenkin käydään läpi oikean puolen ylimmästä ja alimmasta napista. Tietonäyttöjen vaihdossa tutuksi tullut vasen alanappi sen sijaan palauttaa treenin yhteenvedosta alkutilaan eli kellonäyttöön.

Kilpailijoista poikkeavana ominaisuutena Rival tunnistaa triathlonin vaihdot ilman napin painallusta, joskin halutessaan vaihtoon tulon ja lähdön voi myös näpäyttää kelloon. Mahdolliset virheet voi korjata jälkikäteen sovelluksesta. Emme testanneet näitä ominaisuuksia.

Valmiita lajiprofiileja kellossa on vain kahdeksan: sisäpyöräily, pyöräily, juoksu, juoksumatto, allas- ja avovesiuinti, voimaharjoittelu ja jooga. Lisää harjoitustiloja voi tehdä helposti sovelluksella, kunhan kello on yhdistettynä puhelimeen. Aktiivisuuden seuranta on ainakin toistaiseksi vaatimatonta, eikä Rival seuraa unta.

Rival on Wahoolle uusi avaus, joka ei varmasti jää nykytasolleen. Tekniikan kehittymisen seuranta onkin ainoa peruste, jonka keksimme Rivalin ostamiselle tässä kehitysvaiheessa.

  • Wahoo Elemnt Rival | Ant+, Bluetooth Smart | 53 g | 380 €
Wahoo Element Rival paikannuksen tarkkuus

Wahoo Elemnt Rival näytti lenkin kokonaismatkan kohtuullisesti. Reitti ei kuitenkaan piirtynyt kartalle täsmällisesti. Mutkissa matkaan tuli oikaisuja.

Wahoo Elemnt Rival rannesykemittauksen tarkkuus

Keskivaikeasta ranteesta Wahoo Elemnt Rival poimi sykkeen juostessa hyvin. Kuvan lenkillä vain ensimmäinen kuoppa oli selkeä virhe.

Satelliittisignaalien paikannus kesti Wahoossa todella kauan avoimessakin maastossa.

Wahoo Element Rival

Wahoo Elemnt Rival

Lisätiedot
Käyttötarkoitus

Älykellot, Sykemittarit, Urheilukellot

Merkki

Wahoo

Välineryhmä

Älykäs harjoittelu, Juoksu, Triathlon