WOL Heat2 – Suunnistaja-lehti testasi neljät märkäsukat ja vertaili niitä toisiinsa, sukkia testattiin suunnistaessa, juostessa polulla ja suolla sekä kävelemällä ne jalassa polvia myöten Saimaaseen (veden lämpötila 8 astetta). Sisältä ja ulkoa likomärkinä parhaiten toimivat Frelugasockan ja OLTECH. Sealskinzin ja WOL:n sukissa juoksutuntuma heikkeni hieman. Kannattaa muistaa, että suunnistaessa edellisen kaltainen täydellinen ryvettyminen on harvinaista, ellei sitten harrasta suojuoksua. Pääsääntöisesti sukat kastuvat vain hetkellisesti eikä vesi mene sukan sisäpuolelle.
Testiajankohta oli lokakuu, joten talven hankikelit ja pakkaset jäivät kokematta. Mutta tärkein eli märkäaltistus tuli kuitenkin tehtyä.
Tuotteita on myynnissä urheiluliikkeissä, Suunnistajan Kaupassa sekä suunnistukseen erikoistuneissa verkkokaupoissa. Toisia on helpommin saatavilla kuin toisia. Osan saattaa joutua tilaamaan ulkomailta, joten verkossa ostaessa rahtikulut voivat tulla päälle. Esitetyt hinnat ovat pyöristettyjä ja euroon käännettyjä, mitä niistä maksettiin testiä varten. Hinnat saattavat vaihdella kaupoittain ja sesongin mukaan.
WOL Heat2
- Hinta: 42 €
+ Plussat
- sujahtaa sukkelimmin jalkaan
- väljin koko
- pitkä varsi yltää pohkeen puoliväliin
- silkkinen tuntuma kuivana
– Miinukset
- ei mitään kiristystä sukansuussa
- valuu vähän
- rullautuu nilkan päälle
- kastuessaan jalka lämpenee hieman muita testisukkia hitaammin, mutta lämpenee silti
- juoksutuntuma heikentyy hieman kastuessaan
Lue myös: Märkä keli ei saa jäädyttää askelta – testissä syksyn ja talven märkäsukat

