Selkävaivan taakseen jättänyt Niskanen vanhalla rutiinilla jälleen yhteen prologivoittoon

Iivo Niskanen Vuokatin Aateli Racen prologissa
Lukulistalle
ClosePlease login

Iivo Niskanen puristi jälleen yhden prologivoiton, kun kahdeskymmenes Vuokatin Aateli Race käynnistyi Vuokatissa. Kakkoseksi ylsi Olli-Pekka Laitila 6,2 sekuntia hävinneenä, Lauri Lepistö oli kolmas.

Selkävaiva teki Niskasen loppukaudesta haastavan, mutta lepojakson jälkeen uusi treenikausi alkoi täysipainoisesti viikolla 18. Selkä ei ole vaivannut enää lainkaan.

– Vähän erilaisesta tilanteesta lähdin uuteen kauteen, mutta nyt on mennyt ihan mukavasti. Treenit ovat kulkeneet ja maistuneet, ja olen pystynyt tekemään ilman kompromissejä, Niskanen sanoi.

Vuokatin Aateli Race on Niskaselle tuttu välipala kesän harjoitteluun, ja kokonaiskilpailun hän on voittanut yhdeksän kertaa aikaisemmin.

– Nuoruuden innolla lähdin aina kovaakin tähtäämään Aateliin, mutta nyt menee normimenoon: puoliväsyneenä mennään sen mitä päästään. Menee jo vanhalla rutiinilla. Kokeillaan juosta mahdollisimman hyvin, Niskanen sanoi.

Lehtonen naisten yllätyskolmonen, Joensuun kesäharjoittelussa uusia mausteita

Naisten kärkikolmikko oli Krista Pärmäkoski, Eveliina Piippo ja Venla Lehtonen. Viikonloppuna uransa jatkosta ilmoittanut Pärmäkoski on suurin suosikki kokonaiskilpailun voittoon, sillä Kerttu Niskanen jäi kilpailusta pois.

Ampumahiihtäjä Venla Lehtonen oli iloisen yllättynyt palkintokorokesijastaan. Harjoituskauden näkymät ovat valoisat kohti talvea.

– Toki alkukesän harjoittelu on mennyt tosin hyvin, ja on tuntunut hyvältä. Fyysinen puoli on ottanut jo steppiä eteenpäin, mitään ihmeellisyyksiä ei olla tehty, Lehtonen sanoi.

Hän kokee, että haasteita ampumahiihtäjänä on kokonaissuoritus, sillä ammunta oli viime kaudella ailahtelevaa. Perustason nostaminen antaisi paremmat lähtökohdat huippupäiviinkin. Tekniikassa on myös viilattavaa.

– Ylävartaloon pitää saada enemmän voimaa. Sitä kautta wassu olisi parempaa, kuokka on aika hyvä. Viime vuonna rullilla saatiin tekniikka jo tosi hyvään tilaan, mutta lumelle siirtymä oli vaikea. Nyt toivon, että tänä vuonna saadaan kesällä tehty työ näkymään paremmin talvella, Lehtonen sanoi.

Maajoukkuehiihtäjistä Jasmi Joensuu oli neljäs. Vapaan MM-sprinttiin tiukasti tähtäävällä Joensuulla on ollut monelta osin onnistunut harjoituskauden alku. Ainoa särö on ollut pieni epäonni, kun hänellä jäi pikkuvarvas kuntopyörän alle.

– Siihen tuli pieni hiusmurtuma. Onni onnettomuudessa, että se oli toukokuussa. Hyvä yläkroppakuuri saatiin silloin aikaan. Se on ainakin wassuun ja tasatyöntöön purrut tosi hyvin, ja ne ovat olleetkin kehityskohteita. Olen tosi tyytyväinen siihen, miten kaikki on mennyt tähän asti.

Joensuun kesään tulee uutta maustetta, kun hän lähtee seuraporukkansa kanssa Font Romeuhun kahden viikon leirille. Joensuu odottaa leiriä kovasti, sillä mukaan on lähdössä niin uusi seurakaveri Eevi-Inkeri Tossavainen kuin myös maajoukkuehiihtäjä Anne Kyllönen.

Uutta on tullut jo tällä viikolla:

– Olen alppimajassa tämän viikon, ihan hauska kokeilu, Joensuu sanoi.

Mainos
Vastaa