Juoksu on matka, joka opettaa.
Kirjoitin aiemmassa kolumnissani (Juoksija 2/2024) siitä, kuinka juoksijoiden voisi olla hyvä jossain välissä elämäänsä tai treenivuotta kokeilla luottaa ja perustaa omaa harjoitteluaan enemmän omaan subjektiiviseen kokemukseen, jossa erilaiset apuvälineet ja mittarit toimivat tukena, eivät kontrolloivina tekijöinä. Miten tärkeää on luottaa omaan tuntemukseen kropan ja aivojen vireystilasta ja miten harjoittelua on syytä muokata vallitsevan tilanteen mukaan.
Asia jäi pyörimään mieleeni. Jätin nimittäin mainitsematta yhden merkittävän tekijän, joka vaaditaan tämäntyyppisen harjoittelun onnistumiseksi – motivaation.
Juoksijan on ihan samalla tavalla kuin muunlaisessa harjoittelussa löydettävä halu nauttia, tahto kehittyä ja palo sitoa kengännauhat ja lähteä ulos. Ilman näitä tilanne voi helposti kääntyä siihen, että kengät jäävätkin eteiseen ja palautusbisse nautitaan jo ennen lenkkiä.
Tilanne voi helposti kääntyä siihen, että kengät jäävätkin eteiseen ja palautusbisse nautitaan jo ennen lenkkiä.
TAVOITTEELLISESTI harjoittelevat eivät välttämättä ole pulassa tämän kanssa, koska tavoitteenasettelu varmistaa usein motivaation. Muiden kohdalla tilanne voi olla toisenlainen. Tavoitteet, rutiinit, toistot ja säännöllisyys takaavat paremman lähtökohdan kehittymiselle, mutta miten nämä otetaan käytännössä haltuun, jos on jo tekemistä itse lenkin kanssa?
Olen itse huomannut, että helpoin lähtökohta on jakaa tavoitteet mikro- ja makrotavoitteisiin. Makrotavoitteet ovat usein ajallisesti pidempiä, kuten treenaaminen johonkin tiettyyn kisaan. Ne ovat hyviä lähtökohtia, mutta sellaisenaan ne eivät välttämättä ylläpidä motivaatiota pitkää aikaa. Toinen ongelma on myös se, että jos tavoite jää jostain syystä toteutumatta, siitä toipuminen voi johtaa ongelmiin.
Ratkaisuna ovat rutiinit, toistot ja säännöllisyys, jotka rakentuvat makrotason tavoitteiden sisällä erilaista mikrotavoitteista. Niitä voivat olla esimerkiksi harjoitteluun liittyvät tavoitteet, kuten harjoituksen tai treeniviikon läpivieminen suunnitellusti, mutta myös tavoitteet, jotka liittyvät henkisen puolen vahvistamiseen ja itsensä tuntemiseen.
Kuinka pitää kiinni näistä harjoituksellisista tavoitteista, kuunnellen samalla omaa subjektiivista tuntemusta kehosta ja mielestä? Ja toisaalta, kuinka oppia nauttimaan pienistä onnistumisista ja itse matkasta harjoituskauden aikana, jotta mahdollinen makrotavoitteen jääminen saavuttamatta ei pilaa harrastusta?
KAIKKI LÄHTEE päätöksestä. Uskosta siihen, että juoksu on matka, jonka aikana viisastuu ja oppii yhtä ja toista niin omasta kehostaan kuin mielestään ja että tavoitteet ovat mukava lisä, mutta itse matka on se, joka opettaa. Se opettaa sinua luottamaan omiin tuntemuksiisi ja auttaa muodostamaan rutiinit.
Lukemattomien toistojen kautta löydät oman tapasi juosta. Tavan, joka tekee sinut onnelliseksi, ei vain yhden onnistuneen kisan perusteella, vaan viikko toisensa jälkeen. Olet avoin ja valmis oppimaan uutta ja ymmärrät, että kaikki lähtee pienistä askelista. Se askel voi olla mitä vain, tärkeintä on, että se on sinun oma. Tarvitset vain sen ensimmäisen.
Lue myös:
Joonas Laurilan kolumni: Juoksun resepti
Joonas Laurilan kolumni: Näkökulman laajentamisesta
Kolumni Joonas Laurila