Vainio ennätysvauhdissa Berliinin maratonilla

Lukulistalle
ClosePlease login

Alisa Vainio oli loistovauhdissa Berliinin maratonilla sunnuntaina. Vainio pudotti kilpailussa ennätyksensä lukemiin 2.25.36, mikä on Suomen kaikkien aikojen tilaston toiseksi paras aika. Edellä on vain Camilla Richardssonin Suomen ennätys 2.24.38.

Vainion aiempi ennätys oli 2.27.26, jonka hän juoksi Sevillassa viime vuonna.

Berliinissä Vainio avasi rapiat yli 2 tunnin ja 22 minuutin loppuaikaan tähtäävää vauhtia ja ohitti puolimatkan ajassa 1.11.16. Sen jälkeen alkumatkan 3.21-3.23 minuutin kilometrivauhti hidastui hieman ja juoksun jälkimmäisen puoliskon Vainio juoksi 1.14.20.

– Lähdin liikkeelle kovaa, mutta en mielestäni ylikovaa. Olisi kuitenkin pitänyt ottaa paremmin huomioon, että olin viime viikon kipeä. Tiesin, että se voi vaikuttaa lihaksistoon ja tietynlaiseen jaksamiseen. Halusin kuitenkin antaa itselleni mahdollisuuden, että olisi mennyt paremmin, Vainio sanoi.

– Matkalla huomasin, että lihakset eivät toimi normaalisti. Hengityksen kanssa ei ollut ongelmaa, mutta lihakset eivät nyt oikein ottaneet juoksua vastaan ja pudotin vauhtia. Aivan juoksun loppu oli sitten taistelua.

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Vainio on syksyn mittaan ollut mainiossa kunnossa. Hän juoksi kaksi viikkoa sitten Kööpenhaminassa puolimaratonin Suomen ennätyksen 1.09.30.

Vainion ja paikan päällä kisaa seuranneen valmentaja Sami Turkulaisen mukaan jatkosuunnitelmat tehdään, kun kausi on ensin analysoitu. Maraton pysyy kuitenkin vahvasti kuvassa mukana.

– Itse koen, että omat vahvuudet ovat maratonilla, vaikka ne eivät tänään tulleet esille siten kuin olisin toivonut. Paljon on tekemistä. Toivon mukaan pystyn kehittämään edelleen myös vauhtipuolta, Vainio sanoi.

Etiopialaiset voittoihin

Naisten kilpailun voitti Etiopian Tigist Ketema huippuajalla 2.16.42. Etiopian kaksoisvoiton varmisti Mestawot Fikir, joka oli toinen ajalla 2.18.48. Kumpikin on aloittanut maratoonarin uransa vasta tänä vuonna. Ketema voitti keväällä Dubain maratonin ja Fikir Pariisin maratonin.

Vainio sijoittui 14:nneksi ja oli kilpailun kolmanneksi paras eurooppalainen.

Miesten kilpailun voitti Etiopian Milkesa Mengesha ajalla 2.03.17. Mengesha sijoittui viime vuoden MM-maratonilla kuudenneksi.

BERLIINI (GER) 29.9.2024 50:s Berliinin maraton

Miehet,

Maraton: 1) Milkesha Mengesa Etiopia 2.03.17, 2) Cybrian Kotut Kenia 2.03.22, 3) Haymanot Alew Etiopia 2.03.31, 4) Stephen Kiprop Kenia 2.03.37, 5) Hailemariyam Kiros Etiopia 2.04.35, 6) Yohei Ikeda Japani 2.05.12, 7) Tadese Takele Etiopia 2.05.13, 8) Oqbe Kibrom Ruesom Eritrea 2.05.37, 9) Enock Onchari Kenia 2.05.53, 10) Derseh Kindie Etiopia 2.05.54 … 17) Sebastian Hendel Saksa 2.07.33 (paras eurooppalainen), 21) Jacob Sommer Simonsen Tanska 2.07.51.

Naiset,

Maraton: 1) Tigist Ketema Etiopia 2.16.42, 2) Mestawot Fikir Etiopia 2.18.48, 3) Bosena Mulatie Etiopia 2.19.00, 4) Aberu Ayana Etiopia 2.20.20, 5) Ai Hosoda Japani 2.20.31, 6) Mizuki Matsuda Japani 2.20.42, 7) Calli Hauger-Thackery Britannia 2.21.24, 8) Yebregual Melese Etiopia 2.21.39, 9) Fikrte Wereta Etiopia 2.23.23, 10) Meseret Gola Etiopia 2.23.36, 11) Melat Kejeta Saksa 2.23.40, 12) Lisa Weightman Australia 2.24.40, 13) Bekelech Gudeta Etiopia 2.25.19, 14) Alisa Vainio Suomi 2.25.36 (Suomen ka-2).

Vainion väliaikoja: 5 km 16.49 – 10 km 33.39 – 15 km 50.29 – 20 km 1.07.28 – Puolimaraton 1.11.16 – 25 km 1.24.53 – 30 km 1.42.34 – 35 km 2.00.08 – 40 km 2.17.42.

 

 

Artikkeli Vainio ennätysvauhdissa Berliinin maratonilla julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi