Juoksuradoilla tuloksia tehtaillaan kuin liukuhihnalta

Lukulistalle
ClosePlease login

Numeroiden takaa löytyy myös mielenkiintoisia tarinoita.

MENNEEN KESÄN yksi yllättävimmistä nimistä naisten kestävyysjuoksussa oli 31-vuotias britti Georgia Bell.

Jo 15-vuotiaana hän juoksi 800 ja 1 500 metrillä mainiot ajat 2.08 ja 4.35. Hyvä juniorikehitys jatkui, mutta ei mitenkään häikäisevästi. Sitten kuvaan tulivat hiljaisemmat vuodet jalkavammojen takia ja opiskelu Kalifornian Berkeleyssä.

Tokion olympialaiset kolme vuotta sitten innostivat Bellin miettimään, olisiko toinen ura juoksijana mahdollinen. Bell viihtyi myös polkupyörän selässä, ja keväällä 2023 hän otti duathlonin maailmanmestaruuden N30-sarjassa.

– Pyöräily on keino kehittää aerobista kuntoa tuntikaupalla ilman kehoon kohdistuvaa rasittavaa iskutusta, Bell on todennut Athletics Weeklyssä.

Viime vuonna hän paransi myös 1 500 metrillä lupauksia herättäviin lukemiin 4.06, kun sitä ennen ennätys oli 10 sekuntia heikompi.

Menneenä kesänä alkoi sitten tapahtua, kun Bell juoksi Lontoossa 800 metriä Keely Hodgkinsonin (1.54) ja Jemma Reekien (1.54) perässä huippulukemiin 1.56,2.

Pariisi on Bellille mieluinen kaupunki, sillä hän syntynyt siellä (muutti Isoon-Britanniaan 2-vuotiaana), tekaisi samassa kaupungissa ennen olympialaisia 1 500 metrillä ennätyksensä 3.56 ja huipentumana otti olympiafinaalissa – kuitenkin hieman yllättäen – Kenian Faith Kipyegonin ja Australian Jessica Hullin takana pronssia ajalla 3.52,61.

Bell on ehtinyt tehdä myös kokopäivätyötä kyberturvallisuuden parissa, mutta hyvät tulokset mahdollistavat nyt ammattilaisjuoksijan uran. Hän saa nauttia myös hyvästä treeniseurasta Keely Hodgkinsonin rinnalla.

NORJAN Andreas Fjeld Halvorsen voitti 3 000 metrin kultaa 19-vuotisten MM-kisoissa Limassa, Perussa. Se oli ensimmäinen ei-afrikkalaisen miesjuoksijan voittama kultamitali pitkillä matkoilla siitä lähtien, kun junioreiden MM-kisat aloitettiin vuonna 1986.

Halvorsenin voittoaika 8.20,56 ei ollut taktiikkakisassa kummoinen, mutta hän juoksi matkan jo vuosi sitten aikaan 7.47,04. Tänä vuonna 1 500-metrinen on kulkenut 3.38,32.

RUOTSIN Mustafa Mohamed, 45, jaksaa yhä. Jukka Keskisalon kova kilpakumppani 2000-luvulta teki heinäkuun lopulla Ruotsin Uddevallassa M45-sarjan 10 000 metrin ME:n 29.39,43. Entinen ennätys oli Yhdysvaltain Kevin Castillen vuonna 2017 juoksema 29.44.

Göteborgin veteraanien MM-kisoissa elokuussa Mohamed voitti 5 000 m ja puolimaratonin ajoin 14.41 ja 1.06.45.

Somalitaustaisen Mohamedin huippuvuosien päämatka oli 3 000 m esteet, jossa hän sijoittui Keskisalon EM-juoksussa 2006 neljänneksi ja juoksi vuotta myöhemmin ennätyksekseen huippuajan 8.05,75. EM-maastoissa hän oli kolme kertaa mitaleilla ja juoksi neljä vuotta sitten maratonin aikaan 2.10.03.

UUSISEELANTILAISEN mailerilegendan Peter Snellin (1938–2019) 800 metrin ennätysaika 1.44,3 meni vihdoin rikki, kun hänen maanmiehensä James Preston juoksi Saksan Pfungstadtissa toukokuussa ajan 1.44,04.

Snell juoksi aikansa ja silloisen ME:n helmikuussa 1962 Christchurchissä nurmiradalla. Tulos kesti ME-tuloksena aina vuoteen 1973 saakka. Kaksi juoksijaa ehti sivuta ME-lukemia, Australian Ralph Doubell voittaessaan olympiakultaa 1968 ja vuoden 1972 o-voittaja Dave Wottle USA:n olympiakarsinnoissa.

Snell voitti urallaan kolme olympiakultaa, Rooman kisoissa 1960 800 metriä ja Tokiossa 1964 800 ja 1 500 metriä. Snell oli kuuluisan juoksuvalmentaja Arthur Lydiardin tähtioppilas

SUUNNISTAJA Tuomas Heikkilä tekaisi kauden päätteeksi 10 000 metrin ratajuoksussa Lahdessa kauden kotimaisen kärkiajan 29.18,21. Tulosta uutisoitiin yllätyksenä, mutta sitä se ei ollut, sillä Heikkilän juoksuvauhti on ollut hyvin tiedossa. Viime vuonna hän juoksi 5 000 metriä aikaan 14.07 ja oli myös kevään SM-maastoissa hopealla. Kalevan kisoissa hän on kolkutellut mitalien tuntumassa useammankin kerran.

Heikkilä, 26, on sprinttisuunnistaja, jossa vaaditaan kovaa juoksuvauhtia. Viime vuonna hän otti suunnistuksen EM-sprintissä pronssia henkilökohtaiselta matkalta ja viestistä, tämän vuoden saalis oli viestihopea ja oma 8:s sija.

Ratajuoksussa Mäntsälän Urheilijoista lähtöisin oleva Heikkilä edustaa Kenttäurheilijat-58:aa ja suunnistuksessa Helsingin Suunnistajia.

Kauden Suomen nopein ratakympin aika kertoo paljon myös siitä, että miesten pitkien matkojen juoksu on meillä suurissa vaikeuksissa. Yksinkertaista kestävyyttä ei tahdo löytyä.

JAKOB INGEBRIGTSENIN puolimaraton Kööpenhaminassa kovan ratakauden jälkeen päättyi köpelösti, kun hän konttasi uupuneilla jaloillaan maaliin 63 minuutissa kovan alkuvauhdin jälkeen.

”En todellakaan aio yrittää uudelleen pariin vuoteen”, norjalainen totesi varsin sarkastisesti juoksustaan.

Voittoon juoksi Kenian Sabastian Sawe kauden kärkiajalla 58.05, ja taso oli muutenkin kova, joten Köpis on noussut puolimaratonien kärkeen maailmalla. 

TEKSTI ARI PAUNONEN Kuva All Over Press

Juoksija 7/2024

Vastaa