Tuhlaajapojan päiväkirja: Reeniä ja jouluiloa

Joulukuussa treenaaminen alkoi taas jossain määrin maistua. Toki vastaavasti joulun ja uudenvuoden aikana maistui moni muukin asia.

Tiistai 3.12.

Juoksumatolle. Päätän tehdä yhdistelmäreenin. Kotiin on kertynyt aika paljon erilaisia painoja, levytanko ja kiekkoja sekä käsipainot. 7 minuuttia matolla ja setti punttia, sitten takaisin matolle. Yhteensä 46 minuuttia. Ei ole helppoa, muttei kai pidäkään olla. Treenin jälkeen on jokseenkin itseensä tyytyväinen olo.

Keskiviikko 4.12.

Nyt pelkkää mattomönkimistä. TV-päälle ja menoksi. Kävelen enemmän kuin hölkkään, mutta mitä siitä. Sykkeet ovat kohtuullisen korkealla, maksimi 145. Harvoin ulkona noihin lukemiin pääsee. 33 minuuttia riittää tällä kertaa.

Perjantai 6.12.

Tämä oli henkisesti tärkeä päivä. Poikani soitti minulle ja sanoi, että voisi tulla ensi viikolla käymään. Taas yksi iso askel oikeaan suuntaan.

Maanantai 9.12.

Salille. Viimeaikaiset salireenit ovat olleet luokkaa aerobinen miinus, en ole jostain syystä halunnut kipeyttää lihaksia, kunhan pitää sykettä aikansa kohtuullisella tasolla. Tätä voisi kutsua nunnutteluksi. Kokeilen vähän eri liikkeitä kuin yleensä, mutta painot ovat vaatimattomat. Tuntematon mies tulee jutustelemaan niitä näitä. Tämä on tämän vanhan koulukunnan ”karvapersesalin” parhaita puolia, täältä ei pinnallisuutta löydy suurennuslasillakaan. Yllättävän usein huomaa, että juttua – lyhyttä tai pitkää – syntyy ihan spontaanisti. Ja kerran kun on turistu, sen jälkeen morjestellaan seuraavilla kerroilla.

Keskiviikko 11.12.

Jälleen matolle, nyt 43 minuuttia kähö(kävelyhölkkä)-puntti yhdistelmää. Pakko sanoa, että aika helppo on laittaa paita ja sortsit päälle, kävellä matolle työpisteeltä 10 metriä ja alkaa hommiin. Tosin matolla kitkutellessa käy mielessä, että olisi se ihan kiva mennä pitkästä aikaa uloskin kähöilemään. Viides treeni 11 päivään, jonkinlainen rytmi alkaa löytyä. Ja nimenomaan sitähän tässä haetaan.

Perjantai 13.12.

Tämä on se päivä, kun näen poikani ensi kertaa 25 kuukauteen. Jostain syystä ei jännitä, vaan olo on kevyt ja iloinen. Heti kättelyssä on edessä kiva yllätys. Koiramme Urho ja Juhokusti tunnistavat nuoren miehen heti. 5-vuotias Urho on epäluuloinen kaveri, joka murisee niin tutuille kuin etenkin tuntemattomille. Poikani menee takki päällä heti istumaan eteisen lattialle ja Urho ryntää nuolemaan naamaa ja hösäämään, siitä ei ole tulla loppua. Näky on liikuttava, jälleennäkeminen molemmin puolin onnellinen. Istuskelemme tunnin verran olohuoneessa, minä nojatuolissa ja poika koirat sylissä sohvalla. Juttelemme niitä näitä, ei mitään vaikeita asioita. Tästä on hyvä jatkaa. Ehdotan, että elvytämme isän ja pojan leffaillan, missä katsottavat elokuvat valitaan vuorotellen. Päätämme tehdä sen tästedes joka viikko. Olo on onnellinen.

Tiistai 24.12.

Jouluaatto. Meillä tällä kertaa niin sanottu nuorisojoulu, paikalla minun ja vaimoni lisäksi 18-vuotias tyttäreni sekä vaimoni 20- ja 23-vuotiaat tyttäret poikaystävineen. Syötyä ja juotua tulee, hauskaa on. Perinteinen joulun Trivial Pursuit osoittaa, että nuoriso rimpuilee yllättävän hyvin kelkassa. Voitan silti perheen vanhimman mandaatilla. Jaksamme vaimon kanssa sinnitellä juuri ja juuri yli puolenyön. Joulupäivät kuluvat samoissa merkeissä, vaikka lapset ovatkin menneet siippoineen jo omille teilleen. Poikani piipahtaa Tapaninpäivänä, koska koki, että aattona paikalla on hänelle liikaa porukkaa liian pienessä tilassa, mikä on aspergerille tyypillistä. Nyt saamme olla rauhassa ja leppoisasti.

Maanantai 30.12.

Nyt on salijormafiilis. Päätän riuskoa pitkästä aikaa oikein kunnolla, tuli mitä tuli. Jalkaprässiin 250 kiloa ja 16 toiston sarjoja taisi tulla kahdeksan. Ylöstyöntöön liian kovat painot, mutta seitsemän kertaa 14 toiston sarjat ja niin edelleen. Palautuksetkin liian lyhyitä. Tiedän, että tämä kostautuu…

Tiistai 31.12.

Vuoden tilinteon hetki. Alku oli loistava, etenkin tammikuu-maaliskuu. Huhti-toukokuu oli puolivillainen ja kesä meni melko kiville. Jo silloin masennus alkoi riivata pahemmin, mikä vei ilon monesta asiasta. Ei tehnyt mieli mennä mihinkään, eikä nähdä ketään. Mieluummin erakoiduin työhuoneelle väkertämään.

Vuoden painonpudotus oli lopulta 9,2 kiloa, joulun jälkeen loppuvuonna saattoi kertyä hieman turvotusta. Tavoite oli utopistinen 30 kiloa. Ensi vuoden tavoite on siis ne loput eli 20,8 kiloa. Kun miettii vuoden aikana olleita hankaluuksia, se on realistinen tavoite. Pitää vain pystyä suorittamaan tasaisemmin, kuten urheilutermistössä kuuluu sanoa.

Treenasin kuitenkin vuoden aikana 122 kertaa, vuonna 2023 reippaasti yli puolet vähemmän. 84 tuntia vuodessa ei toki ole paljon, joku Remi Lindholm vetää varmaan parhaimmillaan saman viikossa. Silti se on kohtuullinen alku, josta on ihan semihyvä jatkaa. Vuoden aikana oli paljon pilkahduksia liikunnallisen elämäntavan löytymisestä ja myös sen hauskuudesta, kun vauhtiin pääsi. Eteenpäin siis.