Kovatasoisen ryhmän kanssa harjoittelu Toscanassa on tuonut vuorijuoksija Susanna Saapungille lisää virtaa. Tiivis yhteisöllisyys tuo myös omat haasteensa.
Kolme kuukautta alkaa olla täynnä täällä Tuscany Campin harjoitusryhmän jäsenenä. Viimeiset kolme vuotta Italiassa olen harjoitellut pääasiassa yksin. Viime keväänä oman tiimini kanssa pohdimme, että seuraavalle harjoituskaudelle olisi tärkeä saada ryhmä ympärille.
Meillä oli tiedossa useampi hyvä ryhmä Italiassa ja keskustelimme asiasta useamman Italian yleisurheiluliiton valmentajan kanssa, että mikä voisi olla paras vaihtoehto minulle. Aika nopeasti tuli selvyys siitä, että Tuscany Camp olisi hyvä vaihtoehto ja he olivat myös todella innokkaita keskustelemaan asiasta.
Olisin tietenkin voinut miettiä myös muita maita vaihtoehtoina, mutta halusin pitäytyä tässä vaiheessa Italiassa. Minulla on monen vuoden ajalta jo paljon tuttuja ihmisiä juoksun ympäriltä ja olen myös oppinut ymmärtämään italialaisten kulttuuria sekä toimintatapoja.
Leiritystä ympäri vuoden
Tuscany Camp on perustettu reilut 10 vuotta sitten tänne Toscanaan. Projektin isähahmona ja päävalmentajana toimii Giuseppe Gianbrone. Kyse on pelkästään kestävyysjuoksuun keskittyvästä valmennuskeskuksesta. Aluksi projekti on lähtenyt liikkeelle muutaman ugandalaisen juoksijan kanssa ja pikkuhiljaa joka vuosi urheilijamäärä on kasvanut.
Esimerkiksi Jacob Kiplimo ja Victor Kiplangat ovat tämän paikan kasvatteja. Nykyisen muotonsa projekti on saavuttanut reilut kolme vuotta sitten, kun Tuscany Camp villasta tuli tukikohta ja sveitsiläisestä ON Running:sta pääyhteistyökumppani. Vakituisesti ryhmässä on tällä hetkellä 25 urheilijaa. Ugandalaisten lisäksi täällä harjoittelee juoksijoita Burundista, Tunisiasta, Kreikasta, Ruandasta, Keski-Euroopasta ja tietenkin yksi Suomesta.
Giuseppe Gianbronen ydinajatus tässä projektissa on, että urheilijat asuvat ja harjoittelevat ympäri vuoden yhdessä. Käytännössä jokaisena päivänä on valmentaja seuraamassa harjoituksia tai ainakin vähintään apuvalmentaja. Idea on sama mitä esimerkiksi Keniassa pitkälti toteutetaan.
Kommuunielämän edut ja haitat
Urheilijoilla on kaikki tarvittava lähellä. Kuntosalit löytyvät villan sisältä. Lääkäri ja fysioterapia palvelut sijaitsevat noin 500 metrin päässä. Hierontaa saa villalta aina kun siihen on tarvetta, koska projektin ensimmäinen juoksija ugandalainen Simon Kipngetich on jäänyt villalle töihin hierojaksi ja naisten ryhmälle ”jänikseksi”.
Ruokailuista aamupala on omatoiminen, mutta lounaasta ja päivällisestä huolehtii meidän ihana talon emäntä. Jokaisella urheilijalla on kolme kertaa viikossa keittiövuoro, jolloin vastataan siivouksesta ja autetaan emäntää. Mukavaa puuhaa päivään ja tuntuu samalta kotoisalta, kun on jotakin tekemistä, eikä tarvitse vain pohtia harjoitteluun liittyviä asioita.
Sopeutuminen ryhmän jäseneksi tapahtui kohtuullisen nopeasti ja yleisesti tähän mennessä olen ollut tyytyväinen päätökseen tulla tänne. Hetkittäin täällä Keski-Italiassa on enemmän kaaosta kuin pohjoisessa. Varsinkin aikataulujen suhteen ollaan aina enemmän myöhässä. Se kyllä välillä rehellisesti ottaa vieläkin päähän, vaikka Italiassa on tullut asuttua yli kolme vuotta.
Talossa myös näkyy ja kuuluu todella erilaiset kulttuurit ja ihmiset, eikä asioissa olla aina samalla aaltopituudella. Välillä siis tulee tilanteita, joissa joidenkin välillä kipinöi, mutta se on myös normaalia elämää tällaisessa kommuunissa. Omasta huoneesta ja lähimetsistä löytää sopivasti omaa rauhaa.
Treenikaverit maailman huipulta
Harjoittelun osalta oli myös kohtalaisen helppo sopeutua ryhmän mukaan, koska täällä harjoittelu pohjautuu pitkälti samaan harjoitusfilosofiaan kuin valmentajallani Karilla. Edelleen minulla on oma sama tiimi taustalla, mutta pääsääntöisesti täällä ollessani teen ryhmän mukana Giuseppen ohjelmalla. Voimaharjoittelun osalta toteutan täysin omaa ohjelmaa, koska se on täällä selkeästi kevyempää, kuin mihin olen itse saliharjoittelussani tottunut.
Etenkin kovissa harjoituksissa porukkaa on ympärillä, ja puskemme toisiamme eteenpäin. Kovasta seurasta olenkin saanut nauttia, sillä useamman kerran olen päässyt tekemään mäkivetoja esimerkiksi Pariisin olympialaisten miesten esteiden nelosen Tunisian Mohamed Amin Jhinaouin ja Italian maratonennätyksen Valenciassa juosseen Yohanes Chiappinellin kanssa.
Ehkä eniten täällä onkin yllättänyt, että kuinka paljon ratajuoksijat ja maratoonarit harjoittelevat mäkisessä maastossa ja tekevät kovia pitkiä ylämäkivetoja. Minulle se on tietenkin ollut erittäin mieluisaa ja tuttua. Tässä ryhmässä ei ehkä harjoitella eniten kilometreissä, mutta lihaskestävyyspuolta työstetään erittäin paljon. Aika näyttää miten tämä muutos näkyy tuloksissani, mutta ainakin olen nauttinut täysillä yhteisistä kovista harjoituksista.
Lue myös:
Susanna Saapunki: Maailmancupin viimeiset kilpailut
Teksti Susanna Saapunki Kuvat Meinardiphoto.world