Juoksuiloa Miamissa – surun varjossa

Miamin maratonviikonloppu tarjosi aurinkoisen elämyksen lisäksi juoksuterapiaa. Niina Majaniemi kertoo surun varjostamasta juoksusta, jonka hän juoksi yhdessä ystävänsä kanssa.

Tammikuu 2015. Suuntaamme rakkaan ystäväni Elina Torpon kanssa ensimmäiselle yhteiselle maratonille, kohteena Miami. Juoksin maaliin muistaakseni ajassa 4.14. Sen jälkeen juoksimme maratonin Valenciassa, Lissabonissa, ja Honolulussa, ja puolimaratonin Mauilla, Barbadoksella, Caymansaarilla, Curacaolla ja Madridissa. Sekä toki Suomessa.

Hyppäys vuoteen 2025. Päätimme, että 10. vuosipäivän kunniaksi juoksemme uudelleen Miamin maratonin, mutta tällä kertaa puolikkaan merkeissä. Päätös lähteä Miamiin oli helppo. Miamin maraton on yksi maailman tunnetuimmista ja odotetuimmista juoksutapahtumista. Vuotuinen tapahtuma houkuttelee tuhansia juoksijoita ja katsojia ympäri maailmaa. He tulevat nauttimaan Miamin upeasta säästä, kauniista maisemista ja ainutlaatuisesta tunnelmasta helmikuun alussa.

Kilpailu tarjoaa osallistujille mahdollisuuden kokea Miamin parhaat puolet samalla, kun he testaavat fyysisen kuntonsa tositilanteessa. Juoksijat, heidän perheensä ja ystävänsä eri puolilta maailmaa sekä paikalliset asukkaat kokoontuvat yhteen juhlistamaan urheilullisuutta.

Tapahtuman aikana Miamin kadut täyttyvät kannustavista katsojista, jotka luovat ainutlaatuisen ja innostavan tunnelman. Puhumattakaan siitä, että kisa tarjoaa mahdollisuuden tutustua Miamin kulttuuriin ja nähtävyyksiin, taidegallerioihin, ravintoloihin ja merenrantaan. Täydellinen paikka yhdistää urheilu ja lomailu.

Harjoittelu surun kanssa

Takana on elämäni vaikein vuosi. 13.10.2023 menetin yhden tärkeimmistä ihmisistäni, veljeni Tonin. Meillä oli vahva ja ainutlaatuinen yhteys, joka jatkuu edelleen. Hän oli idolini, vaikkakin minua 11 vuotta nuorempi. Hän oli itsevarma, huolehtiva, rohkea, johtajatyyppi, ja huumorintajuisin ihminen mitä tiedän. Hän kannusti minua aina. Kun kirjani julkaistiin, hän vei sen pomolleen. Kun sain mitalin kisasta, hän poseerasi sen kanssa, teeskennellen ystävilleen, että se oli hänen. Hieman ennen täältä pois siirtymistään myös hän aloitti lenkkeilyn. 

Itkin ja juoksin. Fyysisen rasituksen suloinen tuska auttoi peittämään paljon raskaampaa henkistä tuskaa. Juokseminen tuntui helpolta, koska mikään fyysinen rasitus ei ole niin raskasta kuin se työ mitä tein päässäni joka hetki. Vain kuukausia tapahtuneen jälkeen juoksimme puolimaratonin Barbadoksella. Juoksin surun ja shokin vallassa enkä muista kisasta mitään. Nyt suru oli yhtä voimakasta, mutta shokki hieman väistynyt.

Tutkimusten mukaan surulla on vakavia fyysisiä vaikutuksia elimistöön, etenkin traumaattisella surulla, jota itse koin. Minun oireeni olivat huimausta, hyperventilaatiota, päänsärkyä, sykkeen nousua, flunssaa, vasomotorinen nuha, kipuja, uupumusta, aivosumua, astma. Jouduin pitämään kuukausien taukoja treenistä.

Pääsin treenaamaan paremmin neljä kuukautta ennen kisaa. Juoksin pari kertaa viikossa tunnin lenkkejä. Kävelin myös paljon ja tein vähän kehonpainotreeniä.

H-hetki lähestyy

Majoituimme Miamin keskustan Gale-hotelliin, joka on todella laadukas, ja vain viiden minuutin kävelymatkan päässä lähtöpaikalta, Kaseya Centeriltä. Haimme Miami Convention Centeristä numerolaput. Tuntui hyvältä, kun näin kilpailunumerossani kustomoidun tekstin ”For Toni”. Kisan 175 dollarin hintaan kuului goodie bag, sisältäen muun muassa deodorantit, T-paidan, kuivalihaa, kipugeeliä ja energiageeliä.

Maratonaamuna heräsimme kolmelta. Kaurapuurot, kahvit ja suklaata aamupalaksi. Portit aukesivat viideltä. Koko viikon oli ollut aamuisin vain noin 18 astetta, mutta tänään meille tietysti sattui viikon kuumin päivä. Heti lähdössä taisi olla 23–24 astetta ja maaliin tullessamme lämpötila oli lähemmäs 30 astetta. Ilma oli valtavan kostea.

Tyypilliseen jenkkityyliin kisan aloitusseremoniaan kuului muun muassa paikallisen poliisipäällikön tervehdys, sekä Yhdysvaltain kansallislaulu a cappella -versiona.

Aikainen startti

Ensimmäinen ryhmä eli vammaisurheilijat lähtivät matkaan kuudelta. Kilpailuun oli ilmoittautunut noin 18 000 juoksijaa 75 maasta.

Maratonin reitti on tarkoituksella suunniteltu tuomaan oman elämyksensä. Se kulkee läpi nähtävyyksien ja antaa tuntuman trooppiseen ilmastoon sekä hienot näkymät kaupungin sykkeeseen. Juoksin ensimmäiset viisi kilometriä 29 minuuttiin ja 10 kilometriä noin tuntiin.

Miamin keskustasta suunnattiin South Beachille, jossa avautui henkeäsalpaava näkymä Atlantin valtamerelle. Juostiin pitkin Biscayne Bayn rantaa. Maali sijaitsi Bayfront Parkissa veden äärellä. Puisto olikin oma tapahtumansa, täynnä vilinää ja kojuja, joiden parissa saattoi nauttia maratonin jälkeisestä tunnelmasta.

Kuulin, että eräs kokomaratonin juoksija oli vahingossa mennyt puolimaratonin reitille. Mielestäni opasteet kuitenkin olivat erittäin selkeät. Erkanemiskohdassa katu oli jaettu ja yläpuolella oli kyltit ”half” ja ”full”. Kaistalla oli toimitsija huutamassa ohjeita. Amerikan tyyliin nähden reitillä oli yllättävän vähän viihdettä, mutta toki muutama bändi tai dj reitin varrelta löytyi.

Upea mitali palkintona

Huolto toimi erittäin hyvin, huoltopisteitä oli aika lailla mailin välein. Kun lämpötila kohosi 28:aan, reitin varrella makasi ihmisiä saamassa ensiapua. Elina todisti, kuinka nainen kaatui suorana maahan. Häntä tultiin heti auttamaan, ja hän virkosi.

Aikani puolimaratonilla oli 2.18. Olin tyytyväinen aikaani, ottaen huomioon vaikean harjoittelukauden. Fiilis oli upea! Tämän takia teen tätä! Mitali oli kenties hienoin, mitä olen mistään kisasta saanut. Pronssi-kulta vivahde, jossa oli pyörivä hyrrä, ja keskellä palmu tekotimanttikoristeella.

Kuulimme, että jonain vuonna mitaleissa oli ollut terävä osa, ja järkyttyneet ihmiset olivat joutuneet jättämään mitalinsa lentokentän muovilaatikkoon, kun eivät saaneetkaan viedä mitalia lennolle. Onneksi tätä ei enää tapahtuisi.

Poistuminen kilpailualueelta oli hidasta ja ahdasta. Siinä tunsi muiden kilpailijoiden hien ihollaan, kun käveltiin kylki kyljessä. Ruokapisteellä oli myslipatukoita, urheilujuomia, vettä, pyyhe, jonka sai kastaa jäihin, hedelmiä, muoviin pakattuja pannukakkuja sekä suolakeksejä.

Juokseminen ja suru yhdistävät

Illalla juhlimme molempien maaliin pääsyä mitalikahveilla eli kuohuviinillä. Ei se parasta palautumiseen ole, mutta se on perinteemme. Tapasimme yhden kisan virallisista jäniksistä. Elaine oli amerikkalainen ultrajuoksija. Hänen miehensä menehtyi aivosyöpään 50-vuotiaana. Mies juoksi maratonin, mutta menetti pian kävelykykynsä. Elina on myös menettänyt veljensä, joten suru yhdisti meitä kaikkia. Kysyin Elainelta, mistä hän sai voimaa juosta, kun se oli heidän yhteinen intohimonsa.

”Juokse kun olet vielä elossa ja voit liikkua”, Elaine totesi. ”Juoksu on terapiaa”.

Voin lämpimästi suositella tätä tapahtumaa. Olitpa kokenut maratoonari tai ensikertalainen, tulet nauttimaan itsesi haastamisesta legendaarisilla Miamin kaduilla. Luot muistoja, jotka kestävät läpi elämän.

Lisää kisatunnelmia Instagramissa @niinajoanna