Susanna Saapunki – ryhmätreeniä, maantietä ja ratakisoja

Loukkaantuminen sotki Susanna Saapungin kevään tärkeimmän kilpailun, mutta vuorijuoksijan kausi on jatkunut uusilla oivalluksilla ja inspiroivissa maisemissa. Ryhmätreeni on vienyt harjoittelun uudelle tasolle, ja ratakisat toivat jopa odottamatonta iloa.

Viimeisestä kirjoituksesta teille Juoksijan lukijoille onkin vierähtänyt hetki aikaa. Tällä hetkellä olemme Tuscany Campin ryhmän kanssa leirillä St. Moritzissa. Täällä vuorilla Keski-Euroopan helteistä ei onneksi ole tietoakaan, vaan olosuhteet ovat olleet loistavat harjoitteluun.

Palataan kuitenkin ajassa taaksepäin. Nimittäin minunhan piti vain liittyä talven ajaksi ryhmän mukaan ja keväällä maantiekilpailuiden jälkeen palata mieheni Villen kanssa kesäksi asumaan takaisin Valfurvaan. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että ryhmä veti puoleensa ja tästä yhteisestä matkasta on tulossa alkuperäistä suunnitelmaa pidempi.

Ryhmäharjoittelun edut

Talven harjoittelu sujui suunnitelmien mukaan ja olosuhteet Toscanassa olivat aika ihanteelliset. Sain nauttia sulista hiekka- ja asfalttiteistä. Lämpötilat olivat koko talven ajan noin 5–20 asteen välillä ja aurinko piti mielen kirkkaana. Ryhmäharjoittelusta tuli luonteva osa arkeani ja rehellisesti en osaisi enää kuvitella harjoittelevani yksin.

Juoksijana kovat vetoharjoitukset tai pitkät progressiiviset harjoitukset ovat paljon mielekkäämpiä ja kehittävämpiä ryhmässä tehtynä. Varsinkin jos itselle sattuu huonompi päivä ja vierellä toisilla on kenkä syönnillään, niin itsestäkin saa enemmän irti kuin yksin juostessa.

Meillä Tuscany Campissa on vähemmän naisia kuin miehiä ja meidän kilpailusuunnitelmamme menevät ajoittain ristiin. Siitä syystä olen erityisen kiitollinen meidän hierojakaksikollemme Simonille ja Onesphorelle. Käytännössä aina jompikumpi on meillä veturina kovissa harjoituksissa.

Maastokisa pilasi maantietavoitteet

Talven tavoitteena oli juosta hyvä aika puolimaratonilla ja päästä kilpailemaan EM-maantiekilpailuihin Belgiaan. Tammi- ja helmikuun aikana juoksin myös harjoitusmielessä kaksi maastojuoksukilpailua. Vaikka molemmat kilpailut sujuivat hyvin, niin valitettavasti Vallagarina-kilpailussa liukastuin mutaisessa alamäessä ja sain oikeaan takareiteen repeämän. Tämän myötä minulta jäi talven yksi tärkeimmistä kilpailuista väliin eli Napolin puolimaraton.

Itse repeämä parani melko nopeasti, mutta minulle tuli kovia kipuja kuntoutuksen aikana lantion alueelle. Ensimmäistä kertaa urheilu-urani aikana olin tilanteessa, jossa vamma sotki viikkojen ajan harjoittelua. Hetkittäin oli vaikeuksia tunnistaa mikä kipu oli liikaa ja minkä kanssa olisi voinut harjoitella enemmän. Välillä oli hyviä päivä ja välillä tuntui, että minulla oli jonkun muun jalat alla. Onneksi kuitenkin minun Suomen tiimin ja Tuscany Campin henkilöstön kanssa saatiin vamma kuntoutettua.

Huhtikuun maantie-EM-kilpailuihin valmistautuminen ei ollut todellakaan optimaalista ja vamman takia minulta jäi moni tärkeä harjoitus tekemättä. Viidestoista sija oli olosuhteisiin nähden kohtalainen tulos. Totta kai harmittaa, etten päässyt ulosmittaamaan työtä mitä oli koko talven painettu Tuscany Campin porukan ja minun Suomen tiimini kanssa. Olin nimittäin hyvässä kunnossa ennen takareisivammaa.

Saapunki EM-puolimaratonin 15:s – Ranskan Gressier miesten mestariksi huippuajalla 59.45

Uusi inspiroiva ympäristö

EM-kilpailujen jälkeen oli ajatuksena, että voisin aloittaa vuorijuoksukauden toukokuun lopulla Italian maailmancupista. Vamman myötä vaihdoin kuitenkin suunnitelmia. Halusin seuraavat kaksi kuukautta keskittyä rauhassa harjoitteluun. Ei ole ollut mikään kiire avata vuorijuoksukautta, kun MM-kilpailut ovat vasta syyskuun lopussa Espanjassa.

Touko- ja kesäkuun vietimme Toscanan vuorella Monte Amiatalla ryhmän kanssa. Olen harjoitellut ja kilpaillut monella eri vuorella, mutta vastaavaa paikkaa en ole kokenut ennen. Amiatalla maaperä on vulkaanista, joten huipulle asti reiluun 1 700 metriin kasvaa korkea puista lehtimetsää. Aluksi oli hämmentävää, ettei maisemia nähnyt ollenkaan, vaan asuimme keskellä metsää. Metsä on oikein lumoava ja rauhoittava. Parasta oli myös se, että metsä piti huolen, ettei kuumuus haitannut. Vaikka alhaalla oli kuinka lämmin, niin ylhäällä oli passeli 15–22 astetta.

Yllätyskutsu Madridiin

Kesäkuun harjoitteluun kuului myös uutuutena muutama ratakilpailu. En aluksi ollut kauhean innokas ajatuksesta. Kuitenkin minun kumpikin valmentaja sai pääni käännettyä ja perusteltua idean riittävän hyvin. Hauskinta tässä on, että pidin sitä ensimmäiseksi todellakin epämukavuusalueelle menemiseksi, mutta lopulta nautin kilpailuista todella paljon. Madridin EM-joukkuekilpailut tulivat silti vähän puskista. Hieno 5 000 metrin kilpailu ja kokemus, vaikka siitä melkoista hölkkää tulikin alkumatkasta.

Saapunki vuorilta hyvään juoksuun 5000 metrillä – Rinne kiritaistossa 800 metrillä

Täällä St. Moritzissa harjoitteluni sisältää enemmän vuorijuoksua verrattuna muuhun ryhmään ja ensi viikolla pääsen avaamaan myös kilpailukauden ylämäkikilpailulla.