Sprinttisuunnistuksen EM-kilpailut: EM-mitalien taustalta löytyy oman tien kulkemista ja virheistä oppimista

Suomi nappasi sprinttisuunnistuksen EM-kilpailuista kaksi pronssimitalia. Akseli Ruoholan ja Inka Nurmisen henkilökohtaiset mitalit ovat tulosta pitkäjänteisestä työstä ja priorisoainnista.

Suomen mitalisaldo Belgian EM-kilpailuista oli kaksi henkilökohtaista pronssia, jotka ottivat Akseli Ruohola knock-out-sprintistä sekä Inka Nurminen henkilökohtaisesta sprintistä.

Sprinttiviestijoukkue näytti jälleen Suomen kuuluvan kärkikahinoihin, vaikka lopussa väliin jäänyt rasti aiheuttikin hylkäyksen piikkipaikalta.

Ruoholan ja Nurmisen kohdalla voidaan puhua läpilyöntikaudesta. Ruoholan kauden päätähtäin oli Kuopion MM-kotikilpailuissa metsämatkoilla, josta palkintona oli viestin MM-pronssi. Siirtyminen alle kuukaudessa EM-mitalin arvoiseen sprinttikuntoon ei ole itsestään selvää.

Tehtävää helpotti se, että kovia juoksuharjoituksia kovalla alustalla on mukana Ruoholan harjoittelussa läpi kauden. Metsässä suunnistaminen jäi tauolle heti MM-kilpailujen jälkeen. Lisäksi välivuosi opinnoista helpotti palautumista, mutta Ruohola korostaa myös rytmityksen onnistumista. Oppia tuli vuoden 2024 syksyllä.

– En ollut silloin EM-kisoissa elokuussa ja syksyn alun kisoissa parhaimmillani. Ehkä oli vähän väsynyt kisaamisesta ja olisi kaivannut pientä treenijaksoa väliin. Nyt olen koittanut kilpailla vähän vähemmän, että henkistä voimavaraa riittää myös arvokisoihin ja pystyisin silloin olemaan parhaimmillani.

MM-kilpailujen jälkeen Ruohola juoksi Belgiassa näyttökilpailut sekä SM-kilpailuissa knock-outin ja sprinttiviestin.

– Oli tullut hyviä tuloksia ja tuntui fyysisesti vahvalta. Sen myötä tuli itseluottamus siihen, että pystyn vetämään hyvin EM-kisoissa.

Sprinttiviestissä onnistuminen kasvatti uskoa. Vahvasti alkanut knock-out-sprintti meinasi kuitenkin päättyä pettymykseen, kun Isak von Krusenstiernan aiheuttama kolari loppusuoralla tiputti Ruoholan finaalipaikalta letkan hännille.

Tuomaristo tarkasti tilanteen, ja Ruohola nostettiin oikeutetusti mukaan finaaliin.

– Se oli positiivinen yllätys ja tuntui, että olin ihan valmis siihen finaaliin myös. Välierästäkin oli jäänyt hyvä fiilis ja hyvä itseluottamus.

– Kun miettii, miltä lähtöviivalla tuntui, oli semmoinen olo, että haluan olla aktiivinen ja oikeasti taistella. Luottavainen, että pystyn siihen ja kaikki on mahdollista. Oli kiva huomata sellainen fiilis.

Erävaiheissa Ruohola toteutti onnistuneesti suunnitelmaa, jota tämä kuvailee viime vuosien voittavaksi taktiikaksi.

– Ei lähde alussa höntyilemään, vaan malttaa porukan mukana. Koittaa valmistautua viimeisiin väleihin ja on valmis lopussa nostamaan asemia ja hyökkäämään.

Finalisteille knock-out-sprintti on pitkä rupeama, vaikka karsinta suunnistettiin nyt edeltävänä päivänä. Myös kolmeen kovaan starttiin latautuminen on oma numeronsa.

– Pitää etukäteen suunnitella, ettei tarvitse kisapäivänä miettiä, että mitä nyt tekisi.

– Maalissa voi vielä muutaman minuutin katsoa karttaa ja miettiä, miten se meni, mutta sitten siirrän kartan syrjään. Loppuverryttelyssä koitan miettiä jotain muuta. Vähän nollata.

Itseluottamuksesta huolimatta, mitali pääsi hieman yllättämäänkin.

– Ensimmäinen kerta ylipäätään finaalissa ja heti mitali. Jotenkin en olisi heti uskonut.

Keskittyminen kantaa hedelmää

Inka Nurminen teki pääsarjaan siirtyessään päätöksen keskittyä sprinttisuunnistukseen. Tuolloin maailmancupin kiertueilla kilpailtiin samaan aikaan metsässä ja sprintissä.

– Ajattelin, että sprinttiin on helpompi nuorena päästä, kun ei ole sitä maastopankkia, mitä maastossa ehdottomasti tarvitaan. Toisaalta jos sprinttiin pääsee, saattaa saada jalkaa oven väliin metsämatkoille. Koko ajan olen pitänyt mielessä sen, että haluan juosta myös metsää. Mutta ei kaksikymppisenä mulla ainakaan ollut sellaisia ominaisuuksia, että voisin taistella pitkän matkan kisoissa.

Vaikka kauden päätähtäimet olivat sprintissä, Nurmisen paras kansainvälinen tulos syntyi alkukaudesta Idren maailmancupin keskimatkalla, jossa hän oli kahdeksas. Nyt paras henkilökohtainen menestys kirjataan arvokilpailupronssina.

Päätös pitäytyä sprinttipainotuksessa ei ole aina ollut helppoa.

– Olen hakenut aika paljon sitä, mikä se mun tie on. Jos oikeasti haluaa pärjätä sprintissä, pitääkö tehdä pelkkää sprinttiä? Jälkikäteen olen huomannut, että metsä on oikeastaan aika tärkeäkin osa sitä harjoittelua. Se tuo tiettyä kestävyyttä ja ominaisuuksia.

Harjoittelussa laatu korvaa määrän.

– Pitää miettiä, mitä ja miten sä haluat tehdä. Harjoitusten kautta se viedään suunnistukseen ja kilpailuihin. Ei voi siinä treenin aikana miettiä, että pitäisikö mun tehdä näin tai pitäisikö tehdä noin.

Harjoituksen jälkeen Nurminen analysoi myös virheitä, mutta enemmän hän keskittyy onnistumisiin.

– Ne on niitä, mitä pitäisi toistaa. Analysoidaan mikä toimii ja mikä sopiva tyyli on. Sitten kun se harjoituksissa saadaan onnistumaan, voidaan olettaa, että se tulee kilpailuissakin. Kilpailuissa ei voi tehdä mitään, mitä ei ole tehnyt harjoituksissa.

Nurminen korostaa, ettei oikotietä onneen ole, vaan vuosi vuodelta harjoitellaan vähän enemmän. Tällä kaudella Nurminen aloitti korkeanpaikan harjoittelun, ja sekin on ollut avuksi. Omaa potentiaaliaan tämä on saavuttanut pienillä askelilla ja oikeilla valinnoilla ajan kuluessa.

– Olen mennyt vähän fyysisesti eteenpäin, vähän henkisesti eteenpäin ja vähän taidollisesti eteenpäin.

– Multa on usein kysytty, että miten sä voit juosta niin vähän ja olla niin hyvä juoksemaan. Se on tosi yksilöllistä ja on tärkeää löytää se oma sapluuna sille, miten toimii ja miten pysyy ehjänä.

Nuorempana Nurminen on maksanut oppirahoja rasitusmurtumina.

– En ikinä sano, että rasitusmurtumat kuuluvat urheiluun, mutta tavallaan niitä rajoja pitää myös kokeilla. Tärkeintä on seurata, että se ei mene yli. Pitää aika nopeasti ja herkästi reagoida. Pitää uskaltaa levätä, mutta pitää myös uskaltaa treenata kovaa.

Kotikatsomoissa nähdään vain kilpailusuoritus, joka menee joko hyvin tai huonommin. Urheilijalle kilpailuviikko ei taas ole koskaan tasainen kokemus. Vaikka parasta olisi pystyä tekemään jokainen suoritus puhtaalta pöydältä, aikaisemmat suoritukset vaikuttavat seuraaviin.

– On välillä tosi vaikeaa nollata hyvän suorituksen jälkeen. Mutta on ne hyviä tai huonoja, seuraavana päivänä juostaan taas uudestaan. Se on uusi startti ja sä et oo siinä ansainnut mitään, etkä myöskään menettänyt mitään. On joka kerta uusi mahdollisuus, kun sinne viivalle astuu.

Historia havisi Belgiassa

Suomen ensimmäinen sprintin arvokilpailumitali tuli vuoden 2013 Vuokatin kotikilpailuista, kun Mårten Boström voitti MM-kultaa ja Venla Harju (tuolloin Niemi) MM-pronssia.

Sen jälkeen mitalia odotettiin kymmenen vuotta, kunnes Tuomas Heikkilä nousi palkintokorokkeelle Italian EM-kilpailuissa.

Ruoholan knock-out-mitali on suomalaiselle suunnistajalle ensimmäinen laatuaan, eikä suomalainen miessuunnistaja ole aiemmin raivannut tietään arvokilpailun finaaliin asti. Myös Elli Punton neljäs sija on lajimuodossa paras suomalaisnaisen saavutus.

Punton suoritus on erityislaatuinen myös siksi, että hän osallistui EM-kilpailuihin ennen pääsarjaan siirtymistä. Viimeistä vuotta nuorten sarjoissa suunnistava Punto voitti vuonna 2024 sprintin nuorten maailmanmestaruuden. Tälle kaudelle tavoitteena oli päästä mukaan EM-kilpailuihin.

– Kyllä se vähän ihmeelliseltä tuntuu. On voinut vain haaveilla, että joskus pääsisi sinne kuuden parhaan joukkoon. En olisi uskonut, että se toteutuisi jo ekoissa kisoissa.

Punton kevättä sävyttivät terveysmurheet, jotka johtivat lopulta astmadiagnoosiin. Hän ehti jo epäillä mahdollisuuksiaan, mutta lähti kokeilemaan Belgiassa järjestettyihin karsintoihin. Kisapaikka irtosi, ja EM-kilpailuihin Punto lähti ensisijaisesti hakemaan kokemusta.

– Kun ei ole oikein missään päässyt vertaamaan aikuisten tasoon, ei ollut mitään odotuksia, enkä miettinyt sijoituksia. Kunhan saisi tehtyä hyviä suorituksia, voisin olla tyytyväinen.

Oli lähellä, ettei Punto olisi nähnyt lainkaan erävaiheita, sillä hän selvisi jatkoon karsintaryhmänsä viimeisenä. Erävaiheissa Punto kuitenkin raivasi tiensä loppukiri kerrallaan finaaliin asti. Jokaiseen erään hän lähti valmentaja Sami Nikkilän kanssa mietityllä linjalla: mitään hävittävää ei ole.

Punton kokemus lajimuodosta on vielä vähäinen. Taustalla oli muutamia ulkomaanleireillä tehtyjä harjoituksia maajoukkueen ja seuran kanssa sekä pari Suomessa tehtyä harjoitusta.

Punton taktiikka kilpailuun olikin oiva sekoitus ymmärrystä siitä, että kokemusta ja juoksuvoimaa on vielä vähemmän kuin monilla muilla, sekä kypsyyttä hyödyntää tätä tietoa oikeissa paikoissa.

– Koitin tehdä omaa työtä ja pysyä porukassa. Jos oli kaksi reitinvalintaa ja toinen näytti omasta mielestä vähän nopeammalta, kumminkin kannatti pysyä siinä porukassa, kun en ole vielä fyysisesti sillä tasolla, että pystyisin yksin juoksemaan yhtä kovaa.

Kun mukaan lasketaan myös verryttelyt, erävaiheissa urheilijoille tulee helposti yli 20 kilometriä juoksua. Finaaliin pääsemiseen ei riitä pelkkä vauhti, vaan vaaditaan myös hyviä kestävyysominaisuuksia ja kykyä palautua.

– Tämä osoitti, että valmentajan kanssa on tehty oikeita asioita ja harjoitustyyli tuottaa tulosta. Seuraaville kausille pystyn luottamaan siihen, että oma taso riittää ihan hyvin. Ei tarvitse yrittää tehdä ihmeitä. Kyllä se itseluottamusta toi.

Historiaa teki myös Anni Jantunen, joka valittiin edustamaan Suomea arvokilpailutasolla vain 16-vuotiaana. Harmittavasti Jantunen sairastui aivan kilpailujen alla ja joutui jättämään henkilökohtaisen sprintin karsinnan kesken.

Knock-out-sprintissä hän ehti haastaa huomattavasti kokeneemmat kilpakumppaninsa ja juoksi hienosti aina semifinaaleihin asti.

Paluun arvokilpailuareenoille sen sijaan teki Ruotsin Helena Bergman (os. Jansson) seitsemän vuoden tauon jälkeen. Vuonna 1985 syntynyt urheilija juhli kilpailujen aikana 40-vuotissyntymäpäiviään.

Pelkästään Ruotsin kovaan maajoukkueeseen pääsy tuli monelle yllätyksenä, saati se, että Bergman suunnisti henkilökohtaisen sprintin kuudennelle sijalle.

Ketsuppipulloefekti testiin

Suomen sprinttiviestimenestyksen ketsuppipullon korkki aukesi vuonna 2023 Italiassa, kun Suomen joukkue suunnisti EM-pronssia. Saman vuoden maailmancupin Italian osakilpailussa Suomi saalisti toisen sijan ja vuoden 2024 MM-kilpailusta Skotlannista historiallisen MM-hopean.

Aikaisemmin Suomen joukkueen ero kärkeen maalissa laskettiin minuuteissa.

Myös Belgiassa lähellä oli todellinen sprinttiviestijytky, kun Suomi oli mukana voittokamppailussa aivan viimeisille rasteille asti Norjan joukkueen kanssa. Valitettavasti lopun rasti jäi käymättä ja tuloksena oli joukkueen hylkäys piikkipaikalta.

Yhteensä sprinttiviestissä hylättiin peräti 15 joukkuetta ja vain 12 sai tuloksen. Monien kohtaloksi koitui sama, kartan painatuksessa heikosti näkynyt rasti.

Vaikka EM-mitalit ripustettiin nyt muiden kaulaan, Suomen sprinttitaso ei ole vain ottanut valtavaa harppausta, vaan myös vakiinnuttanut paikkansa kärkitaistelussa.

– Oltiin joukkueena voittokamppailussa viimeiselle rastille asti mukana, ja se on ihan älyttömän hieno juttu. Vaikka se yksi rasti jäikin pois, se ei pienennä sitä suoritusta yhtään. Ehkä emme olisi voittaneet, mutta jo se, että olimme voittokamppailussa kaikkien näiden vuosien jälkeen, oli tosi kova juttu, viestin avannut ja kärjessä vaihtoon tullut Nurminen toteaa.

Nurminen odottaa, että korkki on nyt auki myös henkilökohtaisella puolella EM-pronssin myötä.

– Nyt kun se on kerran tehty, se on ehkä helpompi tehdä jatkossakin. Olen itselleni osoittanut, että se ei vaadi mitään ihmeellistä ja pystyn ottamaan sen mitalin. Sitä kautta aukeaa tietty henkinen puoli.

– Totta kai toivon voittavani mestaruuden. Se on mun tavoite ehdottomasti.