Hiihtomaajoukkueen seuraava päävalmentaja ratkeaa keväällä, ja Hiihtoliitto on avannut oven myös ulkomaiselle osaajalle. Pääkirjoituksessa Tomi Savolainen pohtii, miksi katse Suomen rajojen ulkopuolelle voi olla juuri nyt perusteltu, ja millaista osaamista huippuhiihdon seuraava suunnannäyttäjä todella tarvitsee.
Teemu Pasasen seuraaja päävalmentajana ratkeaa keväällä. Hiihtoliiton huippu-urheilujohtaja Petter Kukkonen on signaloinut, että paras ratkaisu voisi olla ulkomainen osaaja.
Tieto kannatti kertoa julkisuuteen, sillä se kiirii itsestään aika monen oivan hakijan korviin. Epävirallisille tunnusteluille on luontevammin aikaa kuin vasta olympialaisten jälkeen aloitetulla hakuprosessilla. Kauden aikana ja etenkin Milano-Cortinassa sopivat ihmiset tapaavat toisiaan tarkoituksella ja vahingossa. Viestit kulkevat ja kännykät lämpenevät puheluista.
Suomalaiset ovat jo Kukkosta kontaktoineet pesteistä, joista aukeaa muitakin kuin päävalmentajuus. Kotimaista osaamista ja myös jatkumoa nykyisestä tarvitaankin.
Olipa päävalmentaja millainen guru tahansa, hän tarvitsee ihmisen, joka tuntee valmiiksi urheilijat. On turha antaa sellaista tasoitusta, että linkki urheilijoiden ja valmennuksen välissä ei toimisi tai rakentuisi pitkän ajan kuluessa.
Ulkopuolisen tuoma etu
Supervahvoja ehdokkaita päävalmentajaksi ei taida olla saatavilla Suomesta. Vielä olennaisemmin ulkopuolelta tuleva voi tuoda kokemuksen toisesta järjestelmästä ja muuttaa asioita rivakammin.
Maastohiihdon tähän asti ainoa ulkomainen päävalmentajamme on ollut norjalainen Magnar Dalen. Hän tuli ulkopuolisena ja voimakkaana auktoriteettina, eikä hänellä ollut valmiiksi tuttuja liitossa.
Olympiavoittaja Sami Jauhojärvi koki Dalenin ajan urheilijana. Keskeiseksi eduksi Jauhojärvi nostaa nimenomaan sen, ettei norjalaisen tarvinnut varoa aiempia henkilösuhteita ja kumarrella kuvia. Dalen ilmoitti, että linja on tässä ja sillä mennään. Sama päti urheilijoihin, joiden piti sitoutua täysillä mukaan.
Dalen toi urheilijoille olosuhteet. Aiemmin maajoukkue oli leireillyt paljon kotimaassa kulukurin takia. Dalen vei urheilijat harjoituskaudella Norjan Sogneen ja leirille Toppidrettsvekan tai Viron Otepään rullakisojen yhteyteen sekä syksyllä Ramsaun tai Val Senalesin jäätikköladuille.
Huippumaista oppia
Aiempi menestyskaava ei enää riitä hiihdon harjoittelussa. Uusia tuulia valmentajat ja urheilijat ovat tietysti etsineet, kuten Vilma Ryytty ja hänen valmentajapuolisonsa Roope Haapakangas kertovat tässä jutussa.
Silti on eri asia, jos tiedon ja kokemuksen tuo henkilö, joka on työskennellyt vaikkapa Norjan tai Ruotsin maajoukkuevalmennuksessa. Tällainen henkilö verkostoineen avaa näkymää ja tuo uskottavuutta uuden ääreen.
Ulkopuolelta tulevan pitää tuoda tuoreinta kokemusta huipulta.
On helpompi luottaa valmentajaan, joka on nähnyt läheltä kauden sensaatiohiihtäjä Einar Hedegartin tupla-vk-harjoittelun tai ruotsalaisnaisten tai norjalaisten voimaharjoittelun painotuksen kuin valmentajaan, joka on lukenut niistä nettipalstoilta tai kuullut kollegoiltaan.
Ulkomaisen valmentajan antia voisi olla aiempaa kovemman tehoharjoittelun sisäänajo, harjoitusmäärän nostaminen kilpailukaudella tai voimaharjoittelun ryydittäminen jaksotuksineen.
Näihin kaikkiin vaikuttavat myös harjoittelua mahdollistavat taustatekijät. Tietoa vaikkapa urheilijan ravinnosta on Suomessa sinällään roimasti. Silti tiedot saattavat siirtyä nykyistä paremmin urheilijoiden käytäntöön, jos toisessa huippumaajoukkueessa meritoitunut valmentaja linjaa asiaa taustaansa peilaten.
Raha ja riskit
Raha rajoittanee ulkomaisen päävalmentajan palkkausta. Hiihtoliiton taloustilanteeseen osuisi taitavasti tunnistettu nouseva nimi, jollaisesta on oiva esimerkki ampumahiihdon päävalmentaja Erik Torneus-Kulstad. Säästöratkaisussa on toki riskinsä. Kokemusta pitäisi olla maajoukkuevalmennuksesta.
Päävalmentaja tarvitsee myös rohkeutta luoda Suomeen sopivat ratkaisut eikä suoraa kopiota Norjasta tai Ruotsista, sillä hiihdon järjestelmämme eroavat osin olennaisestikin naapurimaista.