Tallinn Marathon – juokse syksyinen maratonisi Tallinnassa

Tallinn Marathon
Lukulistalle
ClosePlease login

Tallinn Marathon on Viron suurin kansainvälinen urheilutapahtuma.

Ensimmäinen Tallinn Marathon juostiin vuonna 1989, ja siihen osallistui noin sata juoksijaa. Osallistujien määrä on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana huomattavasti kasvanut. Vuonna 2018, Viron tasavallan 100. juhlavuotena, oli osallistujia ennätysmäärä – juoksutapahtuman eri reiteillä oli mukana 23 940 juoksijaa ja liikunnan harrastajaa yhteensä 67 maasta. 

Mahdollisuus kunnon mukaisen reitin valitsemiseen 

Tallinn Marathon tarjoaa erilaisia reittejä kaikille liikunnanharrastajille. Juoksufestivaalin kolmen päivän ohjelma alkaa perjantaina 5 kilometrin juoksulla, jatkuu lauantaina 21,1 kilometrin mittaisella puolimaratonilla ja 10 kilometrin RIMI Sügisjooksilla, päättyen sunnuntaina perinteiseen maratoniin (42,2 km).

Kisakeskus sijaitsee Tallinnan keskustassa, reitti on nopea

Tallinn Marathon

Tallinna on eräs parhaiten säilyneitä keskiaikaisia kaupunkeja Pohjois-Euroopassa. Tallinnan vanha kaupunki on valittu UNESCO:n maailmanperintöluetteloon ja on aina vierailun arvoinen. 

Tallinn Marathonin kisakeskus sijaitsee Tallinnan keskustassa. Maratonin reitti on nopea ja loiva sekä vie juoksijat tunnettujen nähtävyyksien ohi. Vuonna 2017 maratonin voittoaika oli huipputasoa 2.09.22.

Merkittävät tekijät, jotka houkuttelevat kansainvälisiä juoksunharrastajia saapumaan Tallinnaan, ovat juoksun kannalta suotuisa sää, 14–17°C sekä laadukkaat järjestelyt. 

Tallinn Marathon on saanut vuonna 2022 kansainvälisen yleisurheiluliiton myöntämän World Athletics Label -merkin maratonin ja puolimaratonin osalta. Merkki on osoituksena ammattimaisen järjestelyn korkeasta tasosta sekä huippujuoksijoiden välisestä tiukasta kilpailutilanteesta. 

Helsingistä vain lyhyt laivamatka

Tallinnan ja Helsingin välinen etäisyys on 80 kilometriä. Laivamatka lahden yli kestää 2,5 tuntia, lentokoneella matkaan kuluu vain 30 minuuttia. Satama sijaitsee vain kilometrin päässä Tallinnan keskustasta, lentoasemalta on keskustaan 4 kilometriä.

Huipputason juoksijat ja tuhannet alan harrastajat yhdistävän Tallinn Marathonin lähtö- ja maalialue sijaitsee Tallinnan suurimmista hotelleista vain kävelymatkan päässä. Kisapäivien aikana kaupungin joukkoliikenteen käyttäminen on juoksutapahtumaan osallistuville ilmaista.

Kaikki osallistujat saavat kauniin mitalin ja kisojen t-paidan

Tallinn Marathon

Kaikki Tallinn Marathonin osallistujat palkitaan ainutlaatuisella mitalilla. Maratonjuoksija saa lisäksi kauniin t-paidan. Nämä t-paidat ja mitalit on toistuvasti valittu Viron kauneimmiksi urheilukisojen palkinnoiksi.

  • Vuonna 2022 Tallinn Marathon järjestetään 9.–11. syyskuuta.
  • Virtuaaliseen juoksukisaan voi osallistua 1.–30. syyskuuta.
  • Lue lisää www.tallinnmarathon.ee

 

Vastaa